Mökki sisältä

by Kerttu

Kurkistetaan vielä mökkiin sisälle!

Näin sisustuksen intohimoisena harrastajana ei voi muuta kuin nostaa hattua näille havainnollistaville 3D-kuville. Jopa maisema on ihan aito, kuvissa varsinainen ryteikkö, joka peittää järvimaiseman. Sunhousen Arkkitehti Kalle Oikarin vierailun jälkeen maisemaa on raivattu, vaikka hommaa on vielä edessä aika paljon. Mutta voitte siis sielunne silmin kuvitella, että isoista ikkunoista avautuu järvi.

Mökin sielu on yhteinen tupakeittiötila, jossa on takka. Keittiö on toiveestani hyvin minimalistinen. Minna Jones on tehnyt upean muodonmuutoksen omalle kesäpaikalleen ja siellä toteutuu suomalaisoloissa aika poikkeuksellinen mökkifilosofia; sinne viedään vain kauneimmat tavarat. Minusta se on ihana ajatus! Kun tilaa on vähän, ei tarvita kippoja ja kuppeja joka sorttia. Koska tilassa on tarkoitus rentoutua ja nauttia vapaa-ajasta, se onnistuu parhaiten kun mökille ei roudata kaikkea sitä rompetta, mille ei ole enää kaupungissa käyttöä.

Vähemmän tavaraa, vähemmän sotkua. Ja ne tavarat jotka ovat paikoillaan, ovat siellä hyvästä syystä.

Tilaa olen jo mielikuvissani sisustanut  Hakolan sohvalla ja Artekin pöydällä. Olisi ihana löytää designaarteita second handina ja täytyykin alkaa pitää silmiä auki. Arkkitehdin kuvissa on hauska sekalainen tuolijoukko, mutta kyllähän muurahais-tuolit näyttäisivät kauniin ilmavilta suuren ikkunan edessä! Mietitään…

Mökissä on kaksi makuuhuonetta, tai toinen on oikeastaan alkovi. Sinne on kuitenkin saatu mahdutettua jopa kolme sänkyä, aika oivaltavaa arkkitehtityöskentelyä! Säilytystilaakin on järkevästi, alkovissa on molemmin puolin huonetta korkea kaapisto ja aikuisten makuuhuoneessa kaappeja on koko seinällinen. Makuuhuoneiden päällä on parvi.

Takka on lämmityksen kannalta parhaalla mahdollisella paikalla eli ihan keskellä mökkiä.

Eteisessä on naulakkotilaa ja portaat parvelle. Aika hauska tuo idea sisällyttää portaisiin säilytystilaa, mutta katsotaan nyt millainen ratkaisu tulee käytännössä.

Parvella on tilaa reilut 20 m2 (ja toki kaiteet, jotka on näkymien avutumisen vuoksi jätetty pois 3D-kuvasta). Uskon, että parvi on varsinkin lasten kasvaessa mieluinen paikka.

Piha- ja terassialue vaikuttaa todella viihtyisältä ja myös helppohoitoiselta. Meille ei ole tulossa yhtään neliötä nurmikkoa, vaan niitty-tyyppinen metsäpohja saa elellä omaan elämäänsä ja kulkuväyliä rakennetaan poluilla ja pitkospuilla. Tavoite on mahdollisimman helppohoitoinen paikka.

Mökkitontti on sen verran lähellä, että siellä voi piipahtaa päiväseltääkin tai yhden yön reissulla. Aurinkosähkö mahdollistaa etätöiden tekemisen silloin tällöin. Suunnitelmat ovat edenneet nyt ihan mukavasti, mutta vielä tässä on pitkä matka ja paljon työtä,  ennen kuin päästää oikeasti mökkeilemään.

Loppukaneetiksi mainittakoon, että tämä on suunnitelma ja arkkitehdin näkemys, joka voi vielä matkan varrella muuttua. Mutta ihanaa, että on jokin konkreettinen visuaalinen kuva siitä, mitä kohti mennään. Unelmia.

Ps. Ulkokuvat löytyvät täältä.

Saatat pitää myös

9 Kommentit

Sanna Inspired by love syyskuu 10, 2017 - 1:23 pm

Aivan ihanalta näyttää! 🙂 Tosi kaunis mökki tulee teille! <3 Meillä on muurahaistuolit juurikin mökillä, en ymmärrä, miksi siellä pitäisi olla mitään vähempiarvoista kun omannäköisiä kalusteita! Mökki muuten onkin sitten perushirsimökki, mutta katsotaan mitä saadaan sen suhteen aikaiseksi tässä vielä! 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 10, 2017 - 6:22 pm

Kiitos Sanna! Kaikki sisustan materiaat yms ovat vielä päättämättä eli look ei välttämättä ole meilläkään tämä. Mutta puupintaa saa olla esillä, kun kotona ei sitä ole 🙂 Ja just niin, ihanimmat kalusteet mökille! <3 Tsemppiä teidänkin projektiin, sun käsissä siitä tulee varmasti ihana!

Reply
suvi m / Valkoinen Harmaja syyskuu 10, 2017 - 4:37 pm

Näyttää niin upealta! Nautihan tästä mahtavasta projektista. <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 10, 2017 - 6:22 pm

Kiitos Suvi! Nautin kovasti, kunhan tässä vauhtiin päästään 🙂

Reply
Elina / Talo Markki syyskuu 10, 2017 - 8:09 pm

Näyttää aivan ihastuttavalta! Suuret ikkunat tuovat todella luonnon sisään ja luo mielikuvaa että tila jatkuisi. Toimiva pohja, ja tosi makee ulkoterassi! Jään innolla seuraamaan teidän mökkiprojektia, siitä tulee tosi hieno 🙂

Reply
Kolmen äiti syyskuu 11, 2017 - 3:50 am

Kiva nähdä kuvia! Tuleeko teille sisälle wc:tä?

Reply
K syyskuu 12, 2017 - 11:50 am

Heippa! Mitä materiaalia havainnekuvissa on käytetty lattiassa ja seinissä /katossa?

Reply
Merja lokakuu 3, 2017 - 7:49 pm

Mökille tilasin Iittalasta laatikollisen astioita, koska haluan siellä kaiken olevan kaunista ja käytännöllistä. Mies veisi kaiken vanhan mökille, vaatteista alkaen. Liinavaatteetkin ovat mökillä parempia tai ainakin kokonaisuuteen paremmin suunniteltuja kuin kaupungissa. Kivaa kun voi suunnitella kaiken yhdellä kertaa, eikä ole mitään vanhoja rasitteita (romuja).

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 4, 2017 - 10:45 am

Just näin, pidän kynsin ja hampain kiinni siitä, että mökistä ei tule vanhan tavaran rojukasaa. Kun tilaa on vähemmän, pitää myös tarkemmin miettiä, kuinka sitä käyttää.

Reply

Jätä kommentti