Mielipiteitä jakava kesäkukka

by Kerttu

Kävin eilen helatorstaina vierailemassa Kokon puutarhassa, jossa kesäkukkavalikoimat ovat valtavat ja juuri nyt parhaimmillaan. Ajatuksenani oli ostaa äidille mökille jokin kesäistustus, mutta kierrellessä ja yrittäjän kanssa samalla rupatellessa silmiini osui tämä:

– Se kyllä jakaa mielipiteitä, puutarhuri tokaisi hymyillen. Vieressä oleva rouva komppasi, että hieno on, mutta hän ei kyllä tohtisi tuollaista koskaan ostaa. Se taisi olla viimeinen naula ostopäätökselleni.

Tuo sopivasti outo kesäkukkaistustus on mielestäni aivan ihana!

En jaa suomalaista kollektiivista kesäkukkamakua eli ehkäpä tyypillisesti punaisia pelargonioita tai sinisiä orvokkeja. Niistä voisin tokaista samoin kun ystävällinen rouva puutarhalla: “kaunis on, mutta en ehkä tohtisi meille ostaa”.

Istutuksessa on onnenapilaa (tykkään symboliikasta!), hirssiä ja miljoonakelloa. Tämän kombon pitäisi olla aika kestävää laatua, pitää vain tarkkailla ettei se paistu terassille lasitusten ollessa kiinni.

Kuvat on otettu ihanan kesältä tuntuvan päivän kääntyessä jo iltaan. Valon sävy muuttuu, mutta lämpö yhä viipyilee. Tuntuu, että ihmiset ovat taas heränneet uuteen eloon ikuisuudelta tuntuneen talven jälkeen. Pihalla juoksee lapsia, pitkät housut ovat liikaa ja lasillinen valkoviiniä terassilla on yhtä hyvä idea kun iltakahdeksan lenkki. Ihan kuin olisi saanut muutaman extratunnin vuorokauteen.

Ajoin äsken nurmikon ensi kerran tänä vuonna. Vastaleikatun nurmen tuoksu on varma merkki kesästä ja ehkä parasta on hipsiä ihan paljain varpain. Tekee ihmiselle hyvää tuntea maa jalkojen alla.

Oletko sinä minun vai rouvan kanssa samoilla linjoilla? Voisiko sinun terassiasi koristaa istutus, jossa on esimerkiksi mustalehtistä apilaa?

Ps. Äitikin sai kukkasensa: riippapelargoniaa, värinokkosta ja miljoonakelloa <3

Saatat pitää myös

8 Kommentit

Retromoderni 11 toukokuun, 2018 - 9:45 pm

Mitä erikoisempi sen parempi. Upea tuokin.

Reply
Maria 11 toukokuun, 2018 - 10:43 pm

kaunis kombo 🙂 Ja noista ainakin onnenapila taitaa olla sellainen, joka jatkaa kasvuaan myös kukkapenkin puolella. Itse suosin perinteisten kesäkukkien ohella monivuotisia kasveja, jotka voi istuttaa sitten syksyllä kukkapenkkiin 🙂 Tänään juuri istutin isoihin ruukkuihin pienet sinikatajat sekä valkoiset betuniat ja hain kukkapenkistä maahumalaa sekä suikeroalpia reunoille roikkumaan. Syksyllä sitten etsin katajille sopivat paikat pihalta 🙂

Reply
Chandelierhomeblog 11 toukokuun, 2018 - 10:45 pm

Ihana! Minä tykkään myös näistä outolinnuista ja meillä olikin joskus pitkään kummituspuu ulkonakin kun en sisällä jaksanut sitä enää pitää. 🙂

Reply
Minna 12 toukokuun, 2018 - 12:17 am

Todella nätti istutus ja kauniit värit 🙂 Minulla on tosin tällä hetkellä pieniä sinertäviä orvokeita ruukussa ja myös ne tuovat kesän. Molempi parempi! Alkukesä on vähän haastavaa kukkien kanssa, kun niiden pitäisi pärjätä myös viileissä olosuhteissa ja orvokit on hyvä ratkaisu avonaiselle terassille.

Reply
Marika 12 toukokuun, 2018 - 12:18 am

Tuohan on aivan ihastuttava kombo! Kesäkukkapohdintaa täälläkin eikä perinteiset kukat nappaa nyt yhtään. Jotain tuollaista erilaista kaipaisin meillekin 😊

Reply
Kolmen äiti 12 toukokuun, 2018 - 2:35 am

Äidilläni oli tuollainen onnenapila viherkasvina. Hassua, että sen kukat muistuttivat kissankelloja, mutta olivat vaalean lilat. Todella kaunis ja herkkä kasvi.

Istutus on upea!

Reply
Noora / Villakoiria ja kissankarvaa 14 toukokuun, 2018 - 4:25 pm

Todellakin voisi, hieno on! Jotain samantyylistä meinasin itsekin hankkia 🙂

Reply
Nita 14 toukokuun, 2018 - 5:59 pm

Kaunis istutus! Tykkään sekä pelkistetystä modernista että perinteisistä kesän tuojista, riippuu sijoituspaikasta mitä valitsen. Meillä on usein ulko-oven pielessä heti huhtikuun alussa orvokkeja ja sitten kesän saapuessa siirrytään dramaattisempiin tunnelmiin orvokkien kulkeutuessa täydentämään ruukkuineen vaikkapa varjopenkin aukkopaikkaa tai juuri puuttuvaa sinistä palasta jostain toisesta asetelmasta. Mutta pientä ja sievää ne eivät koskan ole. Tunteella siis mennään.

Reply

Jätä kommentti