Mökkipäiväkirja osa 1: lähtötilanne

by Kerttu

Jostain pitää aloittaa ja meillä se hetki on nyt. On kesä, arkkitehti on tehnyt työnsä, mökkivalmistaja valittu ja rakennus tilattu, rakennuslupa saatu ja tontti raivattu, kaikki valmiina tositoimiin! Parin viikon kuluttua tontilla alkavat maatyöt sekä mökille että saunalle.

Siitä on yli neljä vuotta, kun ensin kerran  astelin tälle paikalle ja vierailusta kirjoitin silloin Tulevaisuuden mökkimaisemia-postauksen. Silloin tontti oli umpimetsää, niin tiuhaa osittain, että oli vaikeaa päästä läpi. Perheemme oli kolmihenkinen ja pian raskauden ja pikkuvauva-arjen myötä mökkiajatukset jäivät taka-alalle. Sinä aikana vanhemmat raivasivat tonttia omia käsin, näin jälkeenpäin vasta olen tajunnut, mikä urakka se on ollut!

Tämä kuva on maisema tulevan mökkimme isoista, keittiöön ja olohuoneeseen avautuvista ikkunoista. Kuten näkyy, osa maastosta on tasattu ja osa vasta raivattu. Järvessä olevat kasat ovat viime syksyn raivaustyön tulosta, nyt vesi on todella korkealla ja ne ovat jääneet veden varaan. Odotellaan rauhassa, että vesi laskee ja aloitetaan sitten vasta rannan raivaaminen ja uimapaikan laittaminen. Järvi on iso ja siitä on yhteys Päijänteeseen, meidän tontin kohdalla on kapehko salmi.

Tämä näky on järveltäpäin katsottuna. Takana olevaa metsää vielä raivataan, ensitöiksi lähtevät isot kuuset ja sitten lepikkoa, jotta takana oleva kaunis kallio saadaan esille. Hyvä tästä tulee, askel askeleelta. Ykköspuulla ahkeroidaan tilauksemme kanssa ja  juuri viimeistelemme aurinkosähkösuunnitelmaa, jotta vältytään ikäviltä pintavedoilta. Ja ainiin, pitkän pohdinnan jälkeen tilasin mustat ikkunanpuitteet niin sisälle kuin uloskin! Uskoisin, että tämä valinta tuo modernia särmää.

Yksi syy tarttua mökkiprojektiin nyt eikä joskus tulevaisuudessa, on lapset. He ovat hellyyttävän innoissaan omasta mökistä ja itse haluan ehkä naivistikin uskoa, että kun nyt opettelemme mökkeilyn tavoille, he myös oppivat rakastamaan luontoa ja perheen yhteistä aikaa maalla. Teini-ikäisenä, (johon tyttären kanssa menee muutamia vuosia!) on varmasti haasteita saada nuorisoa lähtemään viikonlopuksi mökille, mutta olemme luvanneet, että tänne saa ottaa kavereita mukaan. Siis toki jo aikaisemmin kuin teininä. Toivoisin muutenkin, että mökki olisi sisarusten ja ystävien kohtaamispaikka ja yksi tukikohta lapsuuden kesämuistoille.

Mökkipäiväkirjassa seurataan läpi kesän mökin rakentamisen vaiheita, tervetuloa mukaan!

Lue myös:

Mökkikeittiön valmis suunnitelma 
NEW SAUNA – meidän moderni mökkisauna 
Mökki ulkoa
Mökki sisältä
Arkkitehti mökkitontille – miksi ihmeessä?

Saatat pitää myös

2 Kommentit

Merja toukokuu 10, 2018 - 7:50 pm

Hyvä valinta ikkunapokiksi mustat, ryhdistää ja rajaa hyvin hirsimökin sisustusta. Ja mustat pokat sulautuu tummaan mökkiin ulkopäin paremmin kuin valkoiset. Jänniä aikoja tulossa teille, hauskaa kesää ja rakennusurakkaa.

Reply
Anne toukokuu 10, 2018 - 8:43 pm

Hei, Mustat pokat on kivan näkäiset mutta vaativat huollettavat. Auringonvalo on tuhoisaa mustalle puukarmille. Mutta mökillähän on kiva puhastella kaikenlaista 😉 Kokemusta on reilusti yli kymmenen vuoden ajalta mutta tänä keväänä saatiin ihanat valkoiset pokat 🙂

Reply

Jätä kommentti