Pronssihääpäivä, joko nyt ollaan päästy mitaleille?!
Eilen vietimme kahdeksatta hääpäivää. Se oli arkinen maanantai, mutta hyvä syy pysähtyä miettimään, mitä kaikkea elämä on meille tuonut. Mietiskelin niitä unelmia, joita nuorena morsiamena minulla oli ja jotenkin jopa pysäyttävää todeta, että suurimmat niistä ovat toteutuneet. Eivät helposti tai suorinta tietä, mutta ovatpahan kuitenkin!
Lenkillä olen kuunnellut Anssi Kelan Nostalgiaa -biisiä. En nyt ihan joka sanaa allekirjota, mutta on laulussa piilee joku totuuden siemen, joka minua naurattaa. Unelmani ovat olleen niitä aika tyypillisiä perheeseen, kotiin ja työhön liittyen. En ole kiertänyt maapalloa reppu selässä tai keksinyt syöpälääkettä, mutta taidankin olla pohjimmiltani turvallisuutta rakastava kotikissa.
Ja mä vannoin etten vanhempien kaltaiseksi menis muuttumaan.
Suunnitelma oli etten tänne tulis juuttumaan, toteutus jäi puuttumaan.
Meist on tullu juuri sellaisii, joille nuorempina naurettiin.
Meidän piti nauttia kahdenkeskinen illallinen, mutta koska vauvamme on iltavirkku, päätimmekin pitää vähän tavallista juhlallisemman perhedinnerin. Luultavasti olisimme olleet liian poikki minkäänlaiseen kokkaamiseen ja fiilistelyyn molempien lasten nukahdettua. Siinä me sitten istuimme kynttiläillallisen ääressä kaikki neljä. Vauva paukutti jälleen lelujaan pöydänkulmaan ja kikatteli kovaäänisesti. Tyttö kertoi päivän kuulumisia ja tunsin vaan, että kaikki on niin kuin pitääkin. Ehdimme vielä mennä kahdelleenkin ja haaveilen, että parin vuoden päästä kymmenennen hääpäivän kunniaksi olemme jossain Euroopassa kaupunkilomalla. Vain me kaksi.
Kun lapset vihdoin olivat unilla, nautin pienen palan suklaakakkua ja tilkan hyvää punaviiniä (suositus: Ruffino Riserva Ducale!). Ensiksi mainittu maistui taivaalliselta kuukauden herkkulakon jälkeen ja punaviinikin helli makuhermoja, sillä edellisestä lasillisesta on kulunut 1,5 vuotta. Ei huono maanantai-ilta.
Ja vielä se päivä tulee, kun kotikissaakin pitää vähän ulkoiluttaa 😉
Miten teillä juhlitaan hääpäiviä?
9 Kommentit
Tänne asti välittyi tuo onnellisuuden tunne :). Onnea pronssihääpäivästä ja onnea jatkossakin!
Meillä ei juurikaan ole mahdollisuutta lasten hoitoapuun vapaa-aikana ja samanlaisia hetkessä olemisen onnentunteita on kaivettu täälläkin. Miksei esimerkiksi juuri sitä hääpäivääkin voisi koko perheen kesken vähän juhlia. Sehän se on sen hedelmä, oma perhe. Me käytiin kesällä syömässä ulkona 6-vuotishääpäivän kunniaksi ja kyllä siitäkin pystyi nauttimaan, vaikka mukana olikin sillon 2kk ikäisen vauvan lisäksi 4- ja 2-vuotiaat höpsöttäjät 🙂
Kiitos Eveliina! Ja juuri niin, pitää vaan soveltaa ja myöskin sopeutua 🙂
Onnea hääpäivän johdosta 🙂 Juurikin samalle laululle nauroimme lapsuusystävien kanssa…juuri sellaisii on meistäkin tullut !
Iloa vikkoosi <3
Kiitos paljon! Joo, me ollaan dinosauruksii 😉
Onnittelut vielä! Mutta juurihan tuollaista se on. Ja olisihan se jotenkin kummallista, jos pitkässä liitossa jokainen hääpäivä olisi samanlainen 🙂
Kiitos Karin! Eiköhän näihin vuosiin mahdu monta hyvinkin erilaista hääpäivää! Nyt kun mietin, niin vuosi sitten olin tyttöjen kanssa Kööpenhaminassa, että niinkin romanttista. Mutta kaupunkilomalla kuitenkin 😀
Aika aikaa kutakin.
Nyt tuommoinen hääpäivä, mutta ei paha sellainen 🙂
Ehditte varmasti vielä kahdestaankin nyhjöttää ja naatiskella.
Juuri näin! Oikein hyvä hääpäivä se oli, parhaassa (joskin aika äänekkäässä!) seurassa 😀
Kaipa nuoruuteen kuuluu se omien vanhempien taivastelu, mutta on siihen syynsä, miksi lopulta niin moni haluaa perustaa perheen ja asettua aloilleen elämään ihan tavallista elämää. Se vaan on ihan parasta!