Uskoisin, että suurin osa meistä sisustusbloggaajista jämähtää tiettyihin kuvakulmiin kuvatessaan kotiaan. Niin käy myös minulle. Toisaalta sitä yrittää linssin läpi hahmottaa tilaa ja mittasuhteita, toisaalta taas etsiä optimaalisinta valoa tai kuvakulmia. Tutun sisustusbloggaajan kodin pohjapiirrosta voi olla vaikeaa hahmottaa, vaikka tilat sinällään olisivatkin jo tuttuja.
Sain toivetta kuvata keittiö-olohuonetilaa kokonaisuutena ja tässä se tulee! Kun rakensimme taloamme, oli selkeä valinta tehdä kotiin suuri yhteinen oleskelutila. Suurimmaksi osaksi elämä onkin tässä; keittiössä syödään ja kokataan ja meidän tapauksessamme myös blogataan. Keittiön pöydän ääressä kun tuli kirjoiteltua jo silloin kun meillä oli työhuone. Olohuoneessa pelataan, touhutaan ja rentoudutaan takan äärellä. Tämä on se reilu 50 neliötä talossamme, joka pyritään pitämään aina suht siistinä. Viimeistään illan tullen keittiö ja olohuone tulee järjestettyä, sillä itselleni on tärkeää päästä aloittamaan päivä puhtaalta pöydältä. Kirjaimellisesti.
Olohuoneesta avautuvat pariovet elokuvahuoneeseen, jossa on TV ja videotykki valkokankaineen. Tästä tilasta en olekaan pitkään aikaan ottanut kuvia sen hankalan muodon ja liian kapean kameran objektiivin vuoksi. Tosin ei siellä suuria sisustusuudistuksia ole nähtykään.
Pari kuvaa elokuvahuoneen oveltapäin. Tämä kuvakulma on haastava voimakkaan vastavalon vuoksi.
Keittiö onkin jo aika tuttu. Pyrin pitämään sen perustilassa aika tavarattomana, vaikka usein tasoille kertyykin kaikenlaista. Nyt suunnittelen mielessäni kaunista kauttausta pian häämöttävän hääpäivän kunniaksi. Pienen vauvan vanhempina kolmen ruokalajin kynttiläillallinen ravintolassa jää väliin, mutta pienellä suunnittelulla saamme järjestettyä tunnelmallisen illan omaan keittiöön 🙂
Saarekkeen kulmalta avautuu näkymä terassille, jonne kesäaikaan ja näin lämpiminä syyspäivinä ovi on usein auki. Lasituksen ansioista meillä on oikeasti keväästä syksyyn toinen olohuone ja se onkin melkein enemmän käytössä kun tuo varsinainen olkkari sohvineen.
Tästä kulmasta kuvaan olohuoneen useimmin. Olen iloinen siitä, että meillä riittää luonnonvaloa suurten ikkunoiden ja tilan avaruuden ansiosta.
Tämä viikonloppu onkin suorastaan kesäinen, vietin iltapäivän lasten kanssa kaupungilla ja harvemmin sitä näkee syyskuun puolessa valissä näin paljon mekkoja, toppeja ja sandaaleita. Kyllä me olemme jokaisen aurinkoisen päivän ansainneet kompensoimaan synkkää heinäkuuta 🙂 Syksyä ehtii kyllä fiilistellä vielä moneen kertaan!
Hahmottuiko tila paremmin näistä kuvista?
6 Kommentit
Kiitoksia kivoista kuvakulmista!
Jos ei ole kauheasti vaivaa, niin mahtaisitiko muistaa, mikä on teidän seinien harmaan sävyn koodi? Lähinnä siis keittiökaappien takana oleva harmaa.. vai onko se myös esim. sohvan takana oleva myös? Ja mitä maalia olette käyttäneet? Mattaa, puolimattaa vai mitä?
Kiitos paljon etukäteen.
Niin, ja taittaako väri mielestäsi luonnossa enemmän sinertävään vai greigeen?
Hei Mapsi! Täällä postaus sävykoodista: http://divaaniblogit.fi/modernistikodikas/taydellinen-harmaa-savykoodi/
Meillä on samaa sävyä koko olohuone-keittiötila.
Tosi kiva postaus ja kauniita kuvia, joista tosiaan hahmottaa tilan hyvin. Teillä on kyllä mielettömästi valoa ja tuo lasitettu terassi kuulostaa aivan mahtavalta jutulta. Ihanaa sunnuntaita!
Kiitokset zubi! Kiva kuulla, että tila hahmottui paremmin 🙂
Mistä on tuo hieno olohuoneen ikkunaseinällä oleva mustavalkoinen taulu?
Se on Jaakko Valon teos, luepa lisää täältä; http://divaaniblogit.fi/modernistikodikas/taulu-jota-en-taida-raaskia-palauttaa/