Laajakuvaa ja kuulumisia

by Kerttu

Aurinkosta sunnuntaita!

Meillä on vietetty mukavaa ja kotoisaa viikonloppua. Ajatukset ovat tällä hetkellä vahvasti suunnitteluasteella ja mielessäni pyörivät niin nimijuhlat, pojan tuleva huone ja kyllä, se lasiliukuoviprojekti. Muutama sananen tässä postauksessa niistä kaikista.

olohuone1-1

Nimijuhlia vietetään kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Poikamme on silloin jo lähes kolme kuukautta vanha, mutta koska kyseessä on vapaamuotoiset juhlat, ei niille ole säädelty aikarajaa. Lapsen etunimi on otettu käyttöön jo synnytyssairaalassa ja koko nimi paljastetaan sitten juhlassa. Syy ajankohtaan on se, että haluan ehdottomasti, että Norjassa asuva siskoni pääsee mukaan pirskeisiin ja kesäkuussa se onnistuu. Odotan jo niin kovasti pienen miehemme ja Oslon tädin ensikohtaamista! Juhlien kutsut lähtevät postiin huomenna, koristeet on jo tilattu ja menuakin suunniteltu. Tavoitteena on rennot juhlat kotonamme ja vieraita tulee noin 25. Juhlasuunnittelusta voisin kirjoitella ihan oman postauksen ainakin to do-listan muodossa. Vauvan kanssa kun ei välttämättä saa kovin montaa askaretta päivässä aikaiseksi ja uskon ja toivon, että hyvällä suunnittelulla (ja joidenkin juttujen ulkoistamisella) selviän ilman viimeisten päivien kiirettä.

olohuone1-1-5

Pojan huoneen sisustus junnaa paikoillaan ja oikeastaan olemme antaneet ajatusten sen suhteen vähän levätä. Teimme päätöksen, että huone ensin tyhjennetään ja sitten vasta laitetaan kuntoon. Huonehan on toiminut aikaisemmin työhuoneena ja kaapeissa on vieläkin papereita ja muuta lapsen huoneeseen kuulumatonta. Myös nykyiset kalusteet tulevat päätymään myyntiin.

olohuone1-1-3

Kirjoittelin lasiliukuovesta keittiön ja terassin välille ja nämä aurinkoiset alkukesän aamut eivät helpota haaveilua. Mitään konkreettista asian suhteen ei ole (vielä) tehty, voi olla että tämän tason remonttia ei ole järkevää polkaista käyntiin näin äitiysloma- ja hoitovapaa-aikana. Mutta onneksi aina saa suunnitella ja sehän on monessa jutussa jo puoliksi tehty 😉

olohuone1-1-4

Ja miten kuvat liittyvät postaukseen? Eipä muuten, kun nämä ovat Canonin lainaobjektiivilla otettuja ja tarjoavat laajempaa kuvaa kun mihin on blogissani totuttu. Haikein mielin pakkasin objektiivin postiin ja jatkan tämänkin hankinnan osalta haaveilua ja suunnittelua. Nyt kun kädet ovat usein kiinni pikkuisessa, ei välttämättä ehdi saada konkreettisesti kovin paljon uusia asioita päivän aikana aikaiseksi. Mutta ajatukset juoksevat ja haaveilua sekä suunnittelua voi hyvin tehdä. Eipähän tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä 😀

Täällä on valjennut kaunis ja aurinkoinen sunnuntai. Sain tänä aamuna nukkua pitkään ja nyt on kahvitkin juotu pitkän kaavan mukaan. Asiat ovat aikalailla mallillaan, toivottavasti sielläkin. Mukavaa päivää!

Ps.  Voit seurata blogiani Bloglovinissa / Facebookissa / Instagramissa Twitterissä / Pinterestissä.

Saatat pitää myös

5 Kommentit

Karin // Tunne tilat toukokuu 17, 2015 - 11:58 am

Meillä oli sama homma molempien tyttöjen ristiäisissä, aikataulu sorvattiin sen mukaan, että tärkeät vieraat Saksasta ja Brasiliasta pääsivät mukaan. Eikä oikeastaan haitannut yhtään, että vauvat oli tuolloin jo vähän vanhempiakin.

Ja hei, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Yleensä vasta riittävän ajan kanssa huomaa, ja muistaa huomioida, asioita monelta eri kantilta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sanon minä. =D

Reply
Tuija toukokuu 17, 2015 - 8:33 pm

Olispa huippua jos tekisit tuommosen postauksen, vaikka to-do -listan muodossa liittyen nimiäisiin…tee se jo ensi viikolla 😉 nimittäin meillä viikon kuluttua kaksosten ristiäiset, 3kk iässä. Välillä tuntuu ettei muista mitään 😉 Mutta onneksi mm. mummot jeesaa ja kakut on tilattu muualta. Jotain oon tehnyt itsekin, mm. lämminsavulohipiirakkaa pakkaseen. Astiat, servetit ja koristeita muutenkin on jo hankittu/valmiina. Koko 5 hengen perheelle vaatteet pitäisi olla kunnossa, silitystä vailla. Koti pitää tietenkin puunata viime metreillä. Ja eiköhän se pappikin ota yhteyttä ensi viikolla. Ja kutsutkin on muistettu ajoissa 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 19, 2015 - 6:54 pm

Heippa! Katsotaan ehdinkö tällä viikolla, mutta voin yrittää 🙂 Ihana, että saat apua juhlajärjestelyihin, se on minusta paras vinkki! Kerrohan miten teillä menee kaksosten kanssa, taitaa kädet olla täynnä töitä ja sydän täynnä rakkautta? <3 Ps. Itse tilasin ensikerran elämässäni suursiivouksen siivousfirmalta ennen juhlia, helpottaa kummasti järjestelyitä ja stressiä 🙂

Reply
JOhanna toukokuu 18, 2015 - 9:17 pm

Minä myöskin haaveillut sellaisesta isosta lasiliukuoviseinästä tuhon meidän keittiöön, josta on kulku lasitetulle terassille…niitä mainoskuvia tuntuu olevan jokaisessa sisustuslehdessä…tai sitten mä jotenkin vain kiinnitän niihin nyt erityishuomiota ;). Tällä hetkellä meillä on keittiössä melkein lattiaan asti ulottuva suuri ikkuna ja siitä parin metrin päässä normaali lasiovi terassille…mutta olisihan se mahtava näky, jos tuo koko seinävälikin olisi lasia…maybe some day 😉 Haaveita on hyvä olla :). Ihanaa kesän odotusta teidän perheelle :)!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 19, 2015 - 6:58 pm

Minäkin olen nyt kiinnittänyt huomiota lasiliukuseinän mainoskuviin, mutta ehkä se on vähän sama kun raskaana näkee lastenvaunuja joka puolella 😀 Haaveillaan, jospa ne joskus vielä todeksikin muuttuisi!

Reply

Jätä kommentti