Mukavaa perjantaita!
Ajattelin koota tämän viikon parhaita juttuja ja samalla kertoa vähän kuulumisia, kun ne meinaavat jäädä välillä arjen jalkoihin ja pois blogista. Tällä viikolla on ilahduttanut erityisesti:
*
*
KUKAT: Viikonloppukimppu löytyi kauppareissulta Lidllista, vitosella sai ihanat valkoiset liljat! Harmittaa vähän, että työmatkani varrelle ei osu kukkakauppaa, mutta onneksi marketeistakin saa ilahduttavia kimppuja edullisesti.
*
*
TEEMAPÄIVÄ: Niinhän siinä kävi, että alkuviikon kansallinen korvapuustipäivä meni ohi suun, kaikki syyt herkutella kun kannattaisi käyttää hyväksi! Jos Hugolta kysytään, olisi eläintenpäivää voinut juhlistaa vaikka nakilla, mutta kun on lahopäinen emäntä, niin ei sitten. Tänään perjantaina on kansainvälinen hymypäivä, joten otetaan siitä nyt sitten ilo kirjaimellisesti irti!
*
*
KOHTAAMINEN: Sain kutsun puhumaan bloggaamisesta Keskisuomalaisen Stoori-bloggaajille ja torstaina tapasinkin parikymmentä mukavaa naista näissä merkeissä. Aika on mennyt vähän huomaamatta ja kohta olen pitänyt tätä blogia jo neljä vuotta. Aika paljon kokemusta on kertynyt puseroon ja mielelläni jaan sekä hyviä juttuja että mokia, jotta niistä voidaan yhdessä oppia. Tärkein viestini oli se, että me bloggaajat emme ole kilpailijoita vaan kollegoita ja parasta mitä voimme omalle harrastuksellemme / ammatillemme tehdä, on tukea toinen toisiamme.
*
*
KAUNIS KOTI: VALOn kuvaus- ja stailaustouhuja teemme Jennin kanssa tällä hetkellä aika verkkaisesti, aika ei vain riitä enempään. Joka kuukausi voimme kuitenkin hoitaa muutaman kohteen ja täytyy sanoa, että se on vaan niin kivaa hommaa! Tällä viikolla kuvasin modernin paritalon, joka tulee myyntiin vasta loppuvuodesta. Asukkaat halusivat kuitenkin hyödyntää luonnonvalon ja syksyn väriloiston kuvissa, fiksusti ajateltu! Kauniit kodit inspiroivat minua ja olen joka kerta otettu siitä luottamuksesta, kun meidät halutaan stailaamaan ja kuvaamaan.
*
*
SISUSTUSFIILIS: Viime viikonloppuisen blogikirppiksen jälkeen olen uudelleen rakastunut, nimittäin omaan kotiini. Tavaran väheneminen on helpottanut järjestelmällisyyttä ja tuonut kotiin mukavaa tunnelmaa. Nyt myös hoksaan mitä tarvitaan ja tein pienen tilauksen hetki sitten Sisustuksen Koodista. Tuijottelin yksi ilta pohjapiirrostamme ja ajattelin, että kuka hullu edes haaveilee uudesta kodista, kun meillä on meille täydellinen käsissämme. Sisustuksen pieniä uudistuksia saa tehdä rauhassa ja haaveillen. Ei ole kiire minnekään.
*
*
LEMPIVAATE: Kuvassa näkyvä tummanvihreä paitapusero saattaa olla tämän syksyn suosikkivaate. Se sopii sekä housujen että hameiden kanssa ja toimii muusta kokonaisuudesta riippuen virallisemmassa tai rennommassa lookissa. Plussaa rypyttömyydestä sekä hiostamattomuudesta, näitä löytynee yhä VILAsta.
*
*
SANAT: Tunnen niin suurta riemua poikani kasvavasta sanavarastosta. Oikein näkee, miten pienessä päässä alkavat jotkin johdot yhdistyä ja suusta putoilee tunnistettavia sanoja. Vaikka vauvat ovat ihania, minulle sopii hyvin että lapset kasvavat ja löydämme myös sanallisen yhteyden toisiimme.
*
*
MATKAODOTUS: Kesästä saakka olen odottanut seuraavaa lomareissua, eikä siihen enää ole kauaa! Sandaalit ja mekot pääsevät vielä kerran käyttöön ennen talviteloille siirtymistä. Haaveilen myös Oslon matkasta, olisi ihana päästä katsomaan pientä kummityttöämme ja siskon uutta kotia (kops, pyörryn luultavasti siellä ihastuksesta).
*
*
TYÖARKI: Ihanaa, kamalaa ja apua! Tämä on viimeinen hoitovapaakuukausi ja marraskuussa odottaa paluu tavalliseen arkeen. Pehmeä lasku töihin on tehnyt hyvää ja tunnen oloni innostuneeksi ja motivoituneeksi. Mutta se hetki kun vie pienen pojan ensimmäistä kertaa päiväkotiin, painaa oven perässään kiinni ja antaa kyynelten virrata autossa. Eihän siihen voi valmistautua mitenkään.
*
*
VIIKONLOPPU: Saimme jo aamulla siivottua kodin, tuoreet kukat kaunistavat olohuonetta ja kaapissa on herkkuja Vain elämää-ohjelmaa varten. Takaraivossa jyskyttää huono omatunto tämän viikon vähille jääneestä liikunnasta, jospa nyt viikonloppuna ehtisi! Aurinko paistaa, lapsi nukkuu ja taidan ehtiä hörpätä vielä iltapäiväkahvit ennen kuin touhut taas alkavat.
Tässäpä minun ajatuksiani. Olisipa ihan huippua kuulla, mitä sinulle kuuluu tai nähdä pieniä tervehdyksiä kommenttilaatikossa <3
*
26 Kommentit
Olipas kivoja kuulumisia. Erityisen ihana oli lukea pojan kasvamisesta ja kasvaneesta sanavarastosta, sekä rakkaudesta omaan kotiin. 🙂 Huono omatunto vähille jääneestä liikunnasta on tuttua täälläkin ja ajattelinkin paikata sitä vielä tänään salikäynnillä.
Kaunista viikonlppua!
Kiitos Kaisa J! Toivottavasti oli mukava viikonloppu <3
Mukavia kuulumisia siellä 🙂 Heh, juuri pääsin viemästä pakettiasi eteenpäin, tulee siis heti alkuviikosta perille.
Ihanaa viikonloppua sinne, nautitaan auringosta!
Innolla odotan mitä ihanaa olet tilannut! 🙂 Täällä on kovasti ollut kodinlaitto mielessä ja eilen söin korvapuustin lisäksi kolme (?!?!) donitsia. Ja alkuviikosta päätin vähentää hiilareita. Hyvin meni 😀
Tänään se jo blogissa selvisi eli Muuton Restore pääsee kotiin <3 No mutta kyllähän tälläisella pullateemaviikolla voi ottaa pullan jos toisenkin! 😀
Kiitos kivasta postauksesta. Pyörähdetäänpä lounaalle sitten syksymmällä?
Kiitos Kati! Mennään!
Kivoja, oikeita kuulumisia. 🙂 Tänne kuuluu kiirettä, opiskeluita ja töitä! Huono omatunto vähästä liikunnasta jyskyttää täälläkin takaraivossa, mutta arkirytmi on pistettävä kuntoon ennen kuin siihen voi edes ajatella kunnon treenaamisen uudelleensijoittamista.
hanna
http://www.hannamariav.com
No samapa se on täällä! Oma liikkuminen jää kaiken muun jalkoihin, huono juttu! Mutta parhaamme tehdään, eikös niin 🙂
Kiva kuulla kuulumisiasi, Kerttu!
Meillä on luvassa pitkästä aikaa viikonloppu ihan kotosalla. Tänään nautimme perheen kanssa yhdessäolosta saman tv-ohjelman parissa kuin tekin. Huomenna saan siivota rauhassa ja käydä Irinan konsertissa miehen kanssa ja sunnuntaina seurata pojan futisturnausta. Ensi viikon tiukan työrutistuksen jälkeen koittaa ensin Tukholman-risteily ja heti perään yli viikon syysloma, ihanaa!
Oikein hyvää viikonloppua!
Oi, kuulostaa ihanalta! Pienet irtiotot tekevät kyllä niin hyvää. Tsemppiä viimeiseen työviikkoon ennen lomaa <3
Kiva postaus ja ihania kuvia! Täällä koirat pitää huolen että tulee urheiltua joka päivä. Just hyvä, koska muuten voisi liian kauan jumittua koneella töitä tehden :).
Kiitos Heini! Hugo toki pääsee lenkille joka päivä, mutta ei se oikein urheilusta käy. Mutta raitista ilmaa ja liikettä tulee ja se on jo tosi hyvä!
Hyvä kun välillä vähän tökit minua lukijana niin saan kommentoitua. Kiva lukea positiivista tekstiä. Kaikella on arjessa ylämäkeä ja alamäkeä mutta ihana, että jaksat miettiä positiivisia juttuja. Minulla on tällä hetkellä töissä vähän liikaa juttuja ja viikonloppukin tulee menemään osittain työjuttujen parissa mutta huomenna menen ainakin jumpalle ja sillä aikaa isäntä siivoaa kotimme 🙂 Hyvää viikonloppua!
Kiitos Jonna! Mielummin niitä positiivisia juttuja miettii ja jakaa 🙂 Saitko levättyä ja jumpattua viikonloppuna?
Kiitos Kerttu mielenkiintoisesta koulutuksesta Stoorin blogaajille 🙂 Oli kiva kuulla kokeneen blogaajan kokemuksia ja opit otettu talteen tulevaa varten 🙂 Olisi kiva myös jatkossa tavata blogien merkeissä 🙂
Ihana oli myös katsella kuvia siististä ja valoisasta kodistanne, niin sai vähän motivaatiota omaankin siivousurakkaan 😀
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos Maria, kiva kuulla että tykkäsit! Eiköhän me nähdä jatkossakin 🙂
Touvottavasti oli leppoisa ja mukava viikonloppu!
Mä niin samaistun noihin sisustusvuoristoratatunnelmiin. Rakkaudella sisustan uutta kotiamme, meille varta vasten suunniteltua, ja silti välillä haluaisin rakentaa uuden ja tehdä kaiken toisen. Tai ainakin tehdä kaikki sisustusvalinnat uusiksi. Kunnes yön, kaksi nukuttuani, auringon vaellellessa huoneissa ja tyynyjen ollessa ”oikeassa asennossa” ihastun kotiimme taas uudelleen. Viha-rakkauslaji tämä sisustaminen. Nautikkaa viikonlopusta kauniissa kodissanne! Mullakin on lenkkeily jäänyt, mutta syön silti kirsikkajäätelöä nelosen ääressä.
Sinä sen kiteytit ihan täydellisesti, näin se juuri menee!
Hei, pikkuinen kirsikkajäätelö silloin tällöin menee ihan lääkkeestä 😀
Teidän koti on niin kaunis, värimaailmaltaan just niin munkin makuun!
Mutta samoihin fiiliksiin uudesta kodista oon sortunut itsekin välillä viime aikoina. Meillä on myös 5vuotta vanha, meille rakennettu talo ja samoja muutoskohteitakin mm. keittiön suhteen välillä pyörii mielessä. Mutta kun pysähdyn ihastelemaan niitä monia omaan silmään kauniita juttuja meidän kodissa niin mietin, että malttaisinko oikeasti myydä meille täydellisen Kodin muutoksenhalun vuoksi vain. Ja oltaisiinko viiden vuoden päästä samassa tilanteessa taas. 😀 Tein aikoinani sisustusratkaisuja ajattomuutta silmällä pitäen ja ne on oikeasti edelleen ne jutut mitä en pois vaihtaisi, ne pienet jutut kuten liesituuletin ja rosteriset kodinkoneet, jotka meillekin tuli sen hetken trendien mukaan on ne mihin oon vähän kyllästynyt. Joten tulisko siitä uudesta kodista edes kovin paljon erilainen loppujen lopuksi. 😀 Kovin paljon trendien mukaan en haluaisi edelleenkään juosta, juuri tuon kyllästymisen vuoksi.
Joten täähän on oikeastaan ihan huipputilanne, perusteet valmiina, joita fiksata vain paremmaksi. Ja mikä parasta, nyt on aikaa keskittyä sisustamiseen ja lapsiin (meillä lapset 7, 4 ja 1v.). Ehkä mekin rakennetaan sitten eläkeiän koti kun on taas oikeasti aikaakin.
Aurinkoista viikonlopun jatkoa! 🙂
Kiitos Leena <3
Tosi hyvin kiteytät minunkin fiilikseni. Aina se mieli vaeltaa eteenpäin ja välillä järjen on sanottava STOP. Tosiaan, jos nyt rakentaisi, viiden vuoden päästä olisi taas mieli ja maku muuttunut 😀 Joten eiköhän nautita siitä mitä meillä on ja tehdään niitä pieniä muutoksia sisustukseen ja kotiin. Eikös viiden vuoden päästä jo voi alkaa puhumaan keittiörempasta 😀
Joo, viiden vuoden päästä on oikei hyvä aika alkaa jo tekemään keittiöremppaa. 😀
Josko sitä ennen sais tuo pihakin jo jonkinmoisen viimeistelyn osakseen. 😀
Kivoja positiivisia kuulumisia! 🙂
Meillä ruuhkavuodet ja viikonloppu täynnä kaikenlaista mukavaakin menoa lasten tiimoilta.
Ai kamala kun tuli tippa linssiin kun mietin sitä kun ekoja kertoa pitää jättää lapsi hoitoon..kolmesti sen tehnyt ja siitä selvinnyt ja vielä kerran se olisi edessä. Pieni on tosin vasta 3kk joten aion nauttia joka päivästä ennen sitä<3
Ihanaa viikonloppua! 🙂
Voi, nauti hetkistä pienen palleroisesi kanssa! Aika menee niin nopeasti. Henkisesti yritän valmistautua ensimmäiseen päiväkotipäivään, vaikka luulen että isi saa silloin hoitaa viemisen 😉
Tykkäsin positiivisesta kirjoituksesta!
Sydämestä kouraisi siinä kohdassa, kun kirjoitit ekasta päiväkotiaamusta.. Täällä samanlainen tilanne ja fiilikset kuin edellisellä kommentoijalla, nuorimmainen 3kk. Tsemppiä teille töiden ja päiväkodin aloitukseen! Ihanaa sekin on, kun lapsi tykkää mennä päiväkotiin ja saa uusia kavereita ja oppii uutta:)
Kiitos Elina <3 Ja ihania hetkiä sinullekin vauvan kanssa! Jokaisessa hetkessä ja vaiheessa on puolensa. Uskon kyllä, että poika pärjää hoidossa, mutta miten äidin käy töissä? 😀