Kaupallinen yhteistyö: Tarramonsteri
Viime viikonloppuna sain järjestelykärpäseltä kohtalokkaan pureman. Kauden vaihtuminen aiheuttaa varsinkin lapsiperheessä pienen kaaoksen, kun yhtä aikaa on käytössä vielä toppaa kylmiin päiviin ja toisaalta kaivetaan esiin jo välikausivaatteita. Kun kaikkea on tuplana, ovat kaapitkin koetuksella, saatikka hermot, kun yrittää löytää oikeat tarvikkeet lähtökiireessä.
Samalla kun käyn eteisen liukuovikaapiston läpi, teen kaksi konkreettista järjestystä parantavaa muutosta. Ensinnäkin lisäsin valkoisia säilytyslaatikoita myös ritiläkoreihin ja toiseksi merkitsen laatikoiden sisällöt Tarramonsterin järjestelytarroilla.
Homma alkoi niin sanotulla räjäytyksellä eli tyhjensin kaikki korit ja laatikot lattialle. (Tämä on se tyypillinen vaihe, jolloin järjestelymotivaatio meinaa lopahtaa, kun tajuaa että edessä on kaamea homma.) Meillä eteisessä on iso liukuovikaapisto, jossa peiliovien takana on vielä lisää tanko- ja kenkätilaa etenkin aikuisille, tällä kertaa kohdistin tarmoni lasten tavaroiden puolelle.
Ritiläkoreissa on molemmilla lapsilla kaksi säilytyslaatikkoa, joihin liimasin sisältöä kuvaavat tarrat: yhdessä on hanskat ja lapaset, toisessa pipot, hatut ja huivit. Ylähyllyillä olevat korit kuuluvat minulle ja miehelleni. Omaani laitoin mustan pyöreän nimitarran pitämään huolta, että kukaan ei laita laatikkooni ylimääräistä tavaraa. (Lopuilla oman nimen tarroilla merkitsen laturini, kuulokkeeni ja muut tykötarpeet, jotka kokevat silloin tällöin mystisiä katoamistemppuja.)
Järjestelytarra on simppeli idea, mutta auttaa kummasti pitämään kaapit ja laatikot ojennuksessa. Tekstin lisäksi tarrassa on kuva, joka auttaa lukutaidottomia lapsia hahmottamaan tavaroille oikean paikan.
Pakkauksessa 22 x 2 tarraa, eli 22 erilaista tarraa x 2. Tarran koko 60×16 mm. Pakkauksesta löytyvät omat tarrat esim. paidoille, housuille, huiveille, pipoille ja hatuille, harrastusvälineille, lenkkareille, avaimille jne. Sävyjä on neljä, vaaleanpunainen, minttu, musta ja monivärinen.
Eteisen kaapistosta järjestelyaalto pyyhkäisee seuraavaksi lastenhuoneisiin, jossa jälleen on kaapeissa liikaan pieneksi käyneitä vaatteita. Ehkäpä lapsilla voisi olla yksi kori merkitty tarralla ”pieneksi käyneet”, jonne he voisivat itse laittaa sellaisen vaateen, joka ei enää näytä tai tunnu hyvältä. Onnistuisi ainakin vähän isommilta lapsilta.
Kevään tullen eteisen kaapissa alkaa pyöriä yhä enemmän hyppynaruja, katuliituja, palloja ja muista leikki- ja pihavälineitä. Niille on myös omat laatikot merkittynä, toivottavasti auttaa pitämään kaapit siistinä ja tärkeät tavarat tallessa.
Jos innostuit järjestely- tai nimikointitarroista, koodilla MDK19 saa 5 € alennusta yli 25 €:n tilauksista (tilauksen arvo ennen postikuluja). Tarjous on voimassa ti 16.4. saakka.
Jos Lapsimessut kuuluvat viikonloppusuuunnitelmiin, löytyy Tarramonsterin osasto paikalta 6m10 ja siellä esittelyssä ovat nämä uutuudet ja tutummat nimikointitarrat. Meillä on molemmilla lapsilla aktiivisessa käytössä nimikointitarrat ja ne näyttävät siisteiltä ja kestävät hyvin myös pesua.
Toivotaan, että kevät nyt alkaa ja talvivaatteet saa pakata kokonaan pois. Aion merkitä myös varastoon menevät laatikot näillä tarroilla, ei tarvitse syksyllä arvalla, mitä missäkin nyssäkässä on.
Mukavaa ja aurinkoista viikonlopun alkua!
9 Kommentit
Mistänämä kauniit valkoiset laatikot?
Hei! Laatikot ovat Ikeasta, käteviä ja just sopivan kokoisia 🙂
Kiitos ja mukavaa messupäivää🍀
Noi tarrat on niin parhaat. Just liimailtiin pojan kanssa paikoilleen. <3
Niin pieni asia, mutta oikeasti auttaa lastakin hahmottamaan tavaroiden paikkoja!
Teidän kaappiin saisi paljon lisää tilaa, kun miettisi hyllylevyjen ja korien sijoittelut uudestaan :). Mahtuisi helposti yksi hylly lisää.
Hei! Tuo on totta, hyllyt ovat aika isoilla väleillä. Toisaalta talvella kengissä on korkeat varret, jolloin kenkätelineessä tarvitaan lisää tilaa.
Hyvä idea nuo laatikot ritiläkoreissa. Meillä kun hanskat ja pipot pakkaavat tursuamaan ritilöiden välistä pois, kun koreissa on reunoilla vain pystysuuntaiset ritilät. Minkä levyisiä lankakorisi ovat? Mietin vain sopisivatko laatitko omiin 31 cm levyisiin koreihini (mitta on korin pohjasta). Kevät tuottaa paljon puuhaa, kun talvitamineita pestään ja pakataan.
Hei Viivi! Laatikot ritiläkoreissa on kyllä näppärät, löytyy tavarat huomattavasti helpommin. Nyt en pääse laatikko mittaamaan, mutta palaan pian asiaan! Keväthommia riitää ja nyt näyttää, että se lopullinen kevät vihdoin myös saapuu 🙂