Tervetuloa toukokuu!
Vaikka elämä on suora lähetys, blogi harvemmin on sitä. Mutta nämä kuvat on otettu kymmenen minuuttia sitten spontaanisti ihan siitä ilosta, että sain päivän suurimmat jäljet kerättyä pois lattialta. Vapunvietosta uuvahtaneet lapset nukkuvat, vaikka kello ei ole vielä kahdeksaa. Ikkunasta kajastaa toukokuinen pehmeä valo ja ilmassa väreilee ensi kerran kesä.
Alkavan kuukauden kunniaksi selasin tänään kalenterini läpi. Koko äitiyslomani ja hoitovapaani ajan minulla on ollut kummallinen käsitys siitä, että ”ei minulla mitään sovittua ole”, kun joku kysyy mitä teen jonain tiettynä päivänä. Ehkäpä siinä kuudennen tuplabuukkauksen kohdalla vasta aloin ymmärtää, että vaikka kalenterissani ei ole päivätyömerkintöjä, se ei ole tyhjä. Toukokuinen kalenterini on ehkä täydempi kuin yksikää aikaisempi hoitovapaakuukausi, mutta onneksi olen onnistunut sekoittamaan itseni varsin herkullisiin liemiin.
Luulen myös, että tämä kesä tulee olemaan äitiyslomani ja hoitovapaani parasta aikaa. Tiedettekö sen tunteen, että paras on vasta kohta tulossa? Pojalla alkaa olemaaan aavistus tolkkua päässä ja ennustettavat rytmit, en ole enää vauvavuosizombi ja luulen löytäneeni jonkinmoisen balanssin työn ja vapaan välille. Hassu oivallus oli muuten se, että minulla ei ole tänä vuonna kesälomaa. Sitten tajusin, että tavallaan on koko ajan, pitää vain asennoitua aikaan eri tavalla.
Juuri nyt ja ihan kohta: ne ovat varmasti elämän parhaat hetket. Toukokuu on vain iso bonus.
4 Kommentit
I feel you 🙂
Viimeinen kesä kotiäitinä alkamassa. Kolmas ja viimeinen lapsi on juuri oppinut kävelemään ja silminnähden nauttii ulkoilusta, jota on tätä ennen päässyt maistelemaan vain vähän (päivittäisiä vaunu-unia lukuunottamatta). Isommat on jotenkin helpossa iässä ja leikkivät hienosti omiansa. Itse nautin valtavasti pihan kuopsuttamisesta ja (mukamas) aikatauluttomuudesta, vaikka samalla takaraivossa tikittää edistymätön kodinkunnostuksen to-do-list. Iso tietoisuus siitä, että tällaista aikaa ei enää tule. Iso kiitollisuus siitä mitä on nyt.
Itse välttelen kalenterin täyttämistä, mutta huomaan silti tuon saman kun jotain yritetään koko perheen kanssa sopia; täyttyy se vaan.
Ainutlaatuista kesää!
Ihana kuvakulma tuossa ekassa kuvassa!
Kiitos Jessy! Otetaaan sopivan rennosti tämä viimeinen hoitovapaakesä. Ja tehdään se mikä ehditään <3
Eksyin blogiisi ensi kertaa mutta samoin ajatuksin kesästä: 3- ja 1-vuotiaat leikkii jo hetkiä keskenään ja äiti saa puuhailla omiaan – tai olla puuhailematta. Vappuna aloitettiin jo kesäfiilistely pyöräilmällä ympäri kaupunkia ja syömällä kahdesti piknikillä. Kutkuttava tunne vatsassa; paras kesä äitinä ja ikinä tulossa.
Kiva että eksyit, tulehan toistekin! Meillä on ainakin tämä kevät jo helpottanut nuorimmaisen kanssa monen asian saralla. Ihanaa ja välillä vähän haikeaa, kun lapset kasvavat!