Kaupallinen yhteistyö: Kodin Terra Jyväskylä
Merry Xmas-lahjasäkki / Luhdan pärekori
Kuukausi jouluaattoon! Viime viikonloppuna on vietetty joulunavauksia ja enää muutama päivä, jolloin ensimmäisen joulukalenterin luukun saa avata. Puheissa vaihtelevat yhtä aikaa pimeyden päivitteleminen, mutta toisaalta myös joulun odotuksen ihanuus. Molempiin kuoroihin on helppoa yhtyä.
Jyväskylän Kodin Terran kanssa sain ottaa ensiaskeleet jouluun. Monet perinnekoristeemme ovat vielä kaapissa, mutta valitsin Kodin Terran valikoimista koristesuosikkeja ja pohdin, miten uuden kodin jouluun koristan.
House Kuusityynyt
Yksi tarvehankinta oli hoidettava ensin: pukille säkki!
Tänä jouluna olen valmistautunut joulupukin vierailuun. Suuressa perheessä olemme tottuneet käytäntöön, jossa pukki jakaa kaikille yhdet (lapsille ehkä kaksi) lahjaa ja jakamista jatketaa sitten, kun joulupukki jatkaa seuraavaan osoitteeseen. Viime jouluna etsin hikipäässä jotain soveltuvaa lahjasäkkiä, mutta nyt sellainen löytyy valmiina. Tunnelma olisi hieman dropannut mustasta jätesäkistä, joten tämä Merry X-mas-toivotuksin varustettu pussukka liityy osaksi jouluperinteitämme.
Muista pukille lahjasäkki!
En ole ihminen, joka vaihtelee kausiverhoja, mutta teeman ja fiiliksen mukaisia koristetyynyjä kylläkin! Housen harmaa kuusityyny saa jouluisen piristyksen punaisista kanttauksista – jatkoon, sanoivat lapset!
Pikkuinen vinkki: Tavaroissa, joiden käyttöikä on pitkä (siis vuosia), mutta esilläoloaika lyhyt (kuten sesonkituotteet ja -koristeet), kannattaa pohtia sitä, kuinka tavaroita säilyttää. Näiden tyyjen mukana tulee myös sisätyyny, mutta kannattaa ottaa se muuhun käyttöön ja säilöä kaappiin vain päälliset.
Amaryllis irto-oksa, valkoinen House-ruukku, syreeni, pattereilla toimivat koristevalot, House-tontut
Jouluiset asetelmat ovat mukava siirtymä sesonkiin. Lapset toivoivat tonttuja! Meillä on muutamia perinnetonttuja, joiden kavereiksi tulivat nämä harmaahapsiset tekstiilitontut. Tyypit istuvat tukevasti ja rautalangalla vahvistetun lakin saa muotoiltua haluamaansa asentoon.
Mielestäni etenkin joulussa on kiva kuunnella lasten toiveita, unohtamatta kuitenkaan asioita, joissa myös oma silmä ja sielu lepäävät.
Äidin (eli minun) mielestä joulun koristeet saavat olla hilittyjä, joten yhdessä kompromisseja tehden luomme sellaisen joulukodin, jossa jokainen viihtyy. Minulle tärkeimmät joulutunnelman tuojat ovat kynttilät, havut, kukkaset ja erilaiset kausivalot. Lasten tekemät koristeet kuuluvat esille, niillä kruunataan joulutunnelma ennen aattoa.
Huonekuusen sijaan valitsin Kodin Terrasta sypressin, sillä sen tuuhea ulkomuoto viehättää. Sen oksat eivät mielestäni kaipaa kuin valot ja pattereilla toimivat led-tähtivalot ovat kuin tehty koristamaan havua. Valkoinen ruukku on House-sarjaa.
Valokranssi / joulukalenteri
Pohdin jo vähän joulukattaustakin. Varmaa on, että siihen kuuluvat valkoinen pellavaliina ja vihreät havut tavalla tai toisella. Valokranssi oli menossa oveen, mutta päätin testata sitä osana joulupöytää.
Tämä toimii pattereilla eli sen voi asetella vapaasti ilman huolta, riittääkö johto pistorasiaan. 40 senttisessä kranssissa on 100 oksankärkeä ja 40 lämpimän valkoista led-valoa, tätä suositellaan vain sisäkäyttöön. Kuuden tunnin ajastintoiminto on hyvä, kun valot sammuvat, tietää että on aika nousta joulupöydästä.
Molemmilla lapsilla on jo perinteiset joulukalenterit, mutta tähän huopakalenteriin sopisi pienet tehtävät, jotka valmistelevat jouluun. Pussukasta löytyisi siis lappu, jossa olisi mukavia jouluvalmisteluita, mutta toisaalta myös lapsille vastuutettuja juttuja. Esim.
- Pipareiden leipominen
- Joulukorttien askartelu
- Luisteluretki tekojäälle
- Kirjoitetaan joulupukille
- Luetaan joulusatu
- Sytytetään kaksi kynttilää ikkunalaudalle illalla
- Tehdään piparitalo
- Valitse kolme lelua, (joilla et enää leiki) annettavaksi eteenpäin
- Koristellaan koti
- ..
Kultainen kuusikoriste
Tämän kultaisen kuusen ostin jouluasetelmaan, mutta passaisi se myös kattaukseen. Osa koristeista on meillä vain kuvauslainassa ja nyt mietin pääni puhki mitkä asiat lähtevät takaisin ja mitkä ostan omaksi. Jos olisit minä, niin mitä pitäisit? Uudessa kodissa kun on paikka myös muutamalle uudelle koristeelle.
Ihanaa, kun on vielä aikaa suunnitella. Itse asiassa luulen, että se on yhtä tärkeä osa joulua, kun varsinaiset juhlapyhät. Lempeää marraskuun viimeistä viikkoa ja iloa jouluvalmisteluihin!
Kodin Terrassa on kaikki jouluvalot ja valosarjat S-mobiililla -20 % 31.11.2019 saakka.
3 Kommentit
Teillä on todella kaunis koti ja näyttää jo niin jouluisesta. Itse pitäisin joulusäkin, valokranssin ja tontut.
Kiitos paljon Riitta! Joulusäkki onkin tosi tarpeellinen, sen ostin jo omaksi. Myös sypressi ja valot jäivät ja eiköhän nuo tontutkin adoptoida 😀
Mikä tuo seinän maalisävy on? Näyttää tosi kivalta!