Kaupallinen yhteistyö: Siistiksi.fi
Mukavaa uuden arkiviikon alkua!
Tänään luvassa maanantaihin sopivaa juttua siivouksesta, kokemuksiani siivoojan käymisestä sekä sokerina pohjalla mahtava alekoodi, jonka olen saanut paikalliselta yhteistyökumppaniltani palvelutestauksen merkeissä.
Lähes jokainen tietää sen tunteen arki-iltana, kun saavut kotiin nälkäisten lasten ja painavien kauppakassien kanssa. Kokemuksesta tiedän, miten siitä hetkestä voi tehdä pikkuisen säkenöivämmän:
*
*
Yksi parhaista jutuista arjessa on se, kun saa tulla työpäivän jälkeen siistiin kotiin. Äitiysloman ja hoitovapaan aikana tuntui, että sekaisuutta syntyi enemmän kuin ehdin siivota: mitä enemmän ollaan kotona, sen enemmän myös sotkua syntyy. Pienten lasten kanssa se vaan on sellaista. Kestän sotkuisuutta (leluja siellä täällä yms) paljon paremmin kuin likaisuutta.
*
*
Päivätöihin paluun jälkeen olen antanut tietoisesti aikaa arjen rutiinien löytymiselle. Mitä enemmän ehdin ja jaksan ennakoida, sen paremmin kokonaisuus pysyy hanskassa. Meillä on käynyt marraskuusta asti siistiksi.fi-firman siivooja, silloin sain mahdollisuuden blogin kautta testata palvelua. Ennen joulua hän kävi kaksi kertaa kuukaudessa ja nyt kerran kuussa.
*
*
Kaksi kertaa kuussa kunnollinen ammattilaisen suorittama siivous on todellista luksusta. Väliviikkoina riitti vessanpesut ja imurointi, niitä hoidettiin ”kuka ehtii” periaatteella, useinmiten niin, että minä huolehdin vessoista ja mies imuroinnista. Nyt kerran kuussa-tahdilla saa tietenkin itsekin siivota enemmän, mutta viikkoa ennen siivoojan tuloa alan ottamaan jo aika rennosti.
*
*
Moni kokee, että tavaroiden järjesteleminen ennen siivoojan tuloa on jo puolet hommasta, eikä sen päälle varsinainen imurointi, lattianpesu, vessojen kuuraus, peilien kiillottaminen ja pölyjen pyyhkiminen ole iso homma. Tämä toki riippuu mm. perheenjäsenten lukumäärästä ja iästä, mutta ainakin ehtiväisen taaperon perheessä tästä asiasta on helppoa olla eri mieltä! Toki järjestelyyn menee oma aikansa, mutta ainakin itse koen ajan- ja vaivansäästön merkittäväksi.
Joku myös kritisoi, että lapset eivät opi kotitöihin, jos kotona käy siivousapua. Ainakin meidän huushollissa riittää ammattiavusta huolimattakin hommia viikon jokaiselle päivälle. Koululainen saa järjestellä oman huoneensa ja auttaa pikkuaskareissa, ne kuuluvat yhdessäelämisen perustaitoihin.
*
*
Parasta siivoojassa on se, että koko koti on yhdellä kertaa siisti! On se yksi ihana työpäivä, jonka jälkeen saa tulla sataprosettisen kuosissa olevaan kotiin. Se on vaan täydellistä. Sen päivän iltana voin ottaa lapset kainaloon, lähteä lenkille tai kokata ruokaa joka vaatii vähän enemmän vaivaa ilman, että takaraivossani jyskyttävät tekemättömät kotityöt. Se, että koti on kunnossa tekee minut hyväntuuliseksi. Toki se helpottaa myös työtäni sisustusbloggaajana, kun pääsen kuvaamaan ilman, että sessio käynnistyy imuroinnilla.
Huomaan myös sen, että siivoojan tekemä perusteellinen siivous auttaa ylläpitämään puhtautta. Oma siivoaminen kun on usein perusteellisen kertapuunauksen sijaan joka päivä vähän-tyyppistä toimintaa.
*
*
Iloisia uutisia sinulle, joka haaveilet omasta siivoojasta! Sain Siistiksi.fi:ltä loistavan tutustumistarjouksen blogini lukijoille, nyt on kynnys supermatalalla siivouspalvelun testaamiseen. Saat ensimmäisen siivouskerran puoleen hintaan (koskee normaalia ylläpitosiivousta Jyväskylän ja Muuramen alueella), kun varaat ajan 20.2.2017 mennessä ja mainitset blogini nimen. Nyt on hyvä sauma ottaa kokeiluun viikko- tai kuukausisiivous. Kaikki tiedot löytyvät osoitteesta Siistiksi.fi ja tutustumistarjouksen saat käyttöön, kun otat yhteyttä TILAA-lomakkeen kautta.
***
Tästä viikosta onkin tulossa tosi mielenkiintoinen! Loppuviikolla kutsuu Stockholm Design Week ja Tukholman huonekalu- ja valaistusmessut. Onko sinne vinkkejä ensikertalaiselle? Sitä ennen blogissa vihdoin esittelyssä uusi marmoripöytämme.
Iloa ja valoa uuteen viikkoon!
9 Kommentit
Siivoaja on kyllä ihanaa arjenluksusta. Meillä on käynyt pian vuoden, kolmen viikon välein. Juuri hetki sitten täytettiin kotitalousvähennystä ja siivouksesta ei jää kovinkaan suurta summaa itselle maksettavaksi. Ja muutama nahina vähemmän imurointivuoroista on kyllä joka euron arvoista. Meillä väännetään kyllä kättä siitä, kuinka paljon tavaroita pitää järjestellä ennen siivoojan tuloa. Nostella legorakennelmia lattialta ym. Minusta parasta on juurikin tuo mainitsemasi, kaikki paikat ojennuksessa edes yhden päivän. Ja kyllä sitä saa itsekin tarttua imuriin aika usein, mutta matot jäisi meillä kyllä tuulettamatta näin usein, samoin lattioiden pesu.
Mukavaa uutta viikkoa!
Moi Hanna! Kotitalousvähennyt on kyllä mahtava, laskee kynnystä avun palkkaamiseen. Ja kyllä, juuri tuo perusteellinen siivous on parasta, niitä kevyempiä välisiivouksia hoitaa itsekin 🙂
Siivousapu olisi kyllä ihana tässä 200 neliöisessä taloudessa! Usein siivoan neliöt kerralla kuntoon, mutta se vie yhden päivän ja vaatii miehen läsnäoloa. Vauvan kanssa siivous taukoaa aina imetyksen ajaksi. Rakastan sitä tunnetta kun koti on puhdas, petivaatteet on tuuletettu ja saan kömpiä illalla puhtaiden lakanoiden väliin. Aikaisemmin olin ihan hysteerinen sotkusta ja liasta. Lasten myötä olen kummasti oppinut sietämään likaa ja sekasotkua hetkittäin.
Kyllä, ison talon siivoaminen on koko päivän homma, eikä se käy helposti pienten lasten kanssa. Lapset ovat kyllä oivia lifestyle-valmentajia tässä rennosti ottamisessa, ei vaan yksinkertaisesti ehdi siivota niin paljon kun sotkua tulee. Tänäkin aamuna poika halusi tehdä muovailuvahoja ennen päiväkotiin lähtöä ja nyt siellä odottaa ihana muovailuvahasotku, kun pääsen kotiin. Mutta se on elämää se!
Siistiin kotiin tuleminen on huikea tunne..!
http://westendmum.fi
Aivan mahtavaa, että olette löytäneet hyvän siivoojan ja pääsette nauttimaan puhtaasta kodista!
Meillä lapset ovat jo koululaisia eikä sitä epäjärjestystä synny juurikaan. Enää ei tarvitse käyttää tuntia paria järjestelyyn ennen kuin pääsee itse siivoamiseen käsiksi. En tiedä, uskaltaako sitä enää tunnustaakaan, mutta minä pidän siivoamisesta. Meillä on isohko omakotitalo ja olen oppinut jaksottamaan siivoamisen, jottan en uuvahda yhden viikonlopun aikana.
Meidän perheeseemme ei siis siivooja sovi (pois lukien ikkunanpesu, sen voisin ulkoistaa), mutta on vain hienoa, että teille se sopii ja tuottaa iloa!
Siivoojan käyttämisestä on minun mielestäni ihan turha kantaa huonoa omatuntoa tai tarvetta perustella sitä. 🙂 Kukin tyylillään – tässäkin asiassa, vai mitä?
Just näin, kukin tyylillään ja elämäntilanteen mahdollistamalla tavalla. Isompien lasten kanssa tehtäviä voi jakaa eikä leluja yms enää leviä niin paljon ympäri taloa, ylläpito on helpompaa. Nyt arjen perusaskareisiin järjestelyineen menee jo niin paljon aikaa, että pieni apu tuntuu tosi hyvältä 🙂
Teillä on todella kaunis koti! Muistatko mitä maalinsävyjä teillä on keittiössä ja olohuoneen seinissä? Aurinkoista viikkoa☀
Kiitos Noora! Täältä löytyy kaipaamasi tiedot: //www.idealista.fi/modernistikodikas/2013/11/08/taydellinen-harmaa-savykoodi/