Hyvää arkea aamusta iltaan

by Kerttu
Hyvää arkea aamusta iltaan

Kaupallinen yhteistyö: Sokos Jyväskylä 


Nyt se alkoi, arki oikein kunnolla. Koululaiset nappasivat reput selkäänsä, vanhemmat pitävät peukkuja ja yrittävät kertoa huolesta soikealle sydämelleen, että kyllä se osaa katsoa autot, tehdä kaverisuhteita, pestä kädet ja olla muutenkin ihmisiksi.

Koska elämä on suurimmaksi osaksi arkea, sen soisi olevan mahdollisimman hyvää. Aina tulee yllätyksiä, joskus väsyttää, joskus kiire pyyhkii yli jyrän lailla. Mutta toisaalta onneksi yleensä soljuu ja sujuu, eletään hyvässä rytmissä, opitaan uutta, saavutetaan tavoitteita ja  nautitaan illoista, kun koko perhe on kotona saman ruuan äärellä.

Hyvää arkea aamusta iltaan

Mitä se hyvä arki ja toimiva  sitten on? Sitä lähden selvittämään perjantai-iltapäivänä ja lauantaina Jyväskylän Sokkarin shoppailut – tapahtumassa, jossa saan toimia juontajana. Hyvää arkea ei voi ostaa, se ei ole myynnissä kosmetiikkaosastolla, ei naisten osastolla, eikä miestenkään osastolla. Se ei löydy lastentarvikeliikkestä, eikä upouudesta ravintolasta.

Mutta sen tiedän, että hyvän arjen elementtejä voi kuitenkin hankkia.

Hyvä arki on sitä, että lapsilla on ehjät ja sopivat varusteet päiväkotitaipalleelle. Sitä, että omasta vaatekaapista löytyy pitkän etätyön jälkeen toimistovaatteet, joissa on hyvä olla ja tunnet itsesi itsevarmaksi ja mukavaksi. Sitä, että työpäivän jälkeen ruokit perheesi ravitsevalla ruualla. Ja sitä, että joku osaa suositella sinulle ripsivärin, joka ei leviä kun vilkutat lapsellesi hänen astellessaan koulutielle pikkuisen liian iso reppu selässään.

 

Mitä on sitten se arjen luksus? Minulle se on tuore lehti aamupalapöydässä ja mehukkaista appelsiineista puristettu mehu. Sitä, että ehdin aamulla ottaa lapset hetkeksi kainaloon, eikä kiire nosta pulssia ja kiristä ohimoa.

Se on arjen kauneutta, jossa kauniit astiat ja  kukkaset maljakossa tuovat iloa siihen tavallistakin tavallisempaan, hieman harmaaseen maanantaihin. Pellavaservettejä ja makaronilaatikkoa tai kaurapuuroa ja mansikkaa.  Eli sitä, kun perusasioita voi nostaa jollainen pienellä tvistillä pari astetta ylöspäin.

Se voi olla myös hyvä kuivashampoo, joka pelastaa huonon hiuspäivän tai aamun kriittiset minuutit.

Astiat:
Muki: Marimekko
Lautanen: Iittala
Maljakko: Marimekko
Kulhot: Anno
Servetti: In Bloom
Juomalasi: Iittala
Kulho nostokahvalla: Marimekko

 

Hyvä arki on minulle perhettä, työtä, ystäviä, liikuntaa ja lepoa. Sitä, että saan olla kokonainen itseni:  yhdistelmä äitiä, vaimoa, työntekijää, yrittäjää, siskoa, tätiä, tytärtä ja ystävää. Olla välillä hupsu ja hullutteleva, välillä asiallinen ja vakava. Olla kokonainen ihminen, jonka ei tarvitse miettiä, onko liian sitä tai tätä. Sillä sitä olen elämässäni paljon pohtinyt, olenko ihan liikaa.

Liian äänekäs, liian innostuva, liian keskittymiskyvytön, liian kiltti, liian laiska, liian herkkä,  liian mukavuuudenhaluinen, liian pyöreä, liian lyhyt, liian näkyvä, kun on somet ja kaikki.

Hyvä arki on sitä, että minun ei pidä mahtua yhteiskunnnan tai kenenkään muun asettamiin muotteihin. Että saan pukeutua ja olla kuten luonteelleni sopii. Saan olla yhtenä päivänä se nutturaniskainen kotelomekko-leidi ja toisena päivänä tennarit jalassa hiihtelevä rento reinikainen.

Voin laittaa rajaukset ja luomiväriä ruokakauppaan tai mennä naturellina palaveriin, jos siltä tuntuu. Se, miltä näytän tai paljonko painan ei liity osaamiseeni, eikä ulkonäön arvioiminen oikeastaan kuulu kenellekään.

Hyvä arki on sitä, että viihdyn omissa nahoissani ja tunnen itseni.

Hyvä arki säihkettä ja villasukkia.

Se on ihania hetkiä sohvannurkassa työpäivän jälkeen. Omaa rauhaa, jossa saa lukea, ajatella tai olla vain. Minuutti minuutilta pimeneviä iltoja, jotka kutsuvat sytyttämään kynttilöitä ja täyttämään teekupin tai joskus viinilasin. Se on sitä, että voi hyvällä omatunnolla olla ihan offline tai joskus somettaa sielunsa kyllyydestä.

Hyvä arki on balanssia.

Hyvä arki on turvallisuutta.

Sitä, että voin lähettää lapseni turvallisin mielin kouluun ja päiväkotiin tietäen, että heistä pidetään huolta. He saavat kasvaa omina itsenään, eikä kukaan latista tai kiusaa. Hyvässä arjessa ei tarvitse pelätä virheitä, vaan saa mokailla ja oppia turvallisesti.

Se on sitä, että  kannamme vastuuta asioista, jotka ovat yhteisiä. Teemme valintoja me-edellä, eikä vain minä edellä. Ei riitä, että huolehtii vain itsestään, pitää myös huolehtia muista. Terveys ja luonto ovat hyvän arjen arvoja.

Sohvatyynyt: Marimekko
Villaviltti: Anno
Muki: Marimekko
Servetti: In Bloom
Maljakko: Marimekko
Kynttilänjalka: Iittala

Jos vain voin jotain toivoa, niin toivon tavallista arkea. Sitä, että lapset pääsevät kouluun, päiväkotiin ja harrastuksiin, itse saan kohdata kollegoita työpaikalla, vaikka turvaväleillä.

Kun sadepäivänä saan lapsen liikkeelle vedenkestävissä vaatteissa, kun työpäivän jälkeen maljakossa on kukkia, kun kiukkunälkä taittuu suklaan sijaan smoothiella, kun muistan ottaa D-vitamiinit ja laittaa edes lähes joka ilta seerumit ja voiteet.

Hyvä arki on ihan tavallista ja siksi parasta.

Näitä hyvän arjen elementtejä metsästän Jyväskylässä Kauppakeskus Sokkarilla 14.-15.8. eli ensi perjantaina ja lauantaina. Luvassa on erittäin hyviä tarjouksia koko kauppakeskuksessa:

Sokos: Koko normaalihintainen valikoima sekä muodin jo alennetut tuotteet -20%, voimassa 14.-16.8. (Ale koskee esim. näitä postauksessa nimettyjä kodintuotteita)
Arnolds: Kaikki bagelit 5€ (norm. 6,90)
Eurokangas: Kankaan ostajalle verhojen ylä- ja alakäänteiden ompelu kaupan päälle
Parturi-kampaamo HIUS Sokkari ja Sokos Hyvä Olo parturi-kampaamo: Koodilla ”SHOPPAILUT” netistä 14.-16.8. varatut ajat -10% hyvaolosokos.fi
The Body Shop: pe-la kaikki normaalihintaiset tuotteet -20%
Hesburger: Juustoateria 4,20€ (norm. 5,80€), voimassa pe-la klo 10-21
Clas Ohlson: Pyöränpumppu painemittarilla 14,95 (norm. 24,95)
Hungle Juice Bar: mm. Monkey Punch 4DL 3,99€ (norm. 5,49€)
Skidi: Reima sadevaatteet –20 %
Pentik: Normaalihintaiset tuotteet 13.-15.8. -20 %.
IKEA: Keittiön suunnittelupalvelu 0,-
Itsudemo-sushiravintola: -10% kaikista buffeteista
Caffitella: Kupongilla 14.-15.8. Kuplavohvelit – Kaksi yhden hinnalla!
MelliEcoDesign: Valikoidut tuotteet jopa -50 %
Polarn O. Pyret: Syysulkoiluun erä windfleece- ja kuoritakkeja -30%, sekä yllätystuotteita -50%
Stadium: Kaikki kengät ja juniori-vaatteet –20 % (koskee normaali-, jäsen- ja pakettihintaisia tuotteita)
Mestarin Herkku: Irtokarkit 3,95/kg
Mestarin Kukka: Viherkasvit -30% (voimassa pe-su 14.-16.8.)
Tunnin Kuva: Kuvat kuvasta -50%
Jyväskylän Uusi Apteekki: Sebamed pesuneste 200 ml 3,50€ (norm. 5,10€)

 

Hyvän arjen kootut vinkit aamusta iltaan, näitä yritän noudattaa:

 Laitan edellisenä iltana tavarat valmiiksi
Herään vähän ennen muita 
Pohdin jo aamulla, miten tänään palaudun
Suunnittelen päivälle kolme asiaa, jotka haluan tehdä 
Syön säännöllisesti, varaa laukkuun evästä
Teen työt työajalla
Olen läsnä, siellä missä olenkin
Nukun riittävästi 

Lempeää arjen aloitusta juuri sinulle!

Saatat pitää myös

3 Kommentit

Elisa elokuu 12, 2020 - 12:54 pm

Ihanan oivaltava teksti, teki päivästä just sen verran paremman. Kiitos! ❤️

Reply
Kerttu elokuu 13, 2020 - 4:09 am

Voi miten ihana kuulla, lämmin kiitos Elisa! Lempeää arkea sinne <3

Reply
Tuula elokuu 19, 2020 - 9:04 am

Hei, ihana pöytäliina. Onko pöytäliinan väri pellava / musta vai pellava/ sininen? Syksyn uutuus Marimekolta , valmis pöytäliina vai oletko kenties itse kankaasta tehnyt ? Mukavaa syysarkea sinulle ja perheellesi.
Syysterkuin ! Mummeli

Reply

Jätä kommentti