Kuuntele postaus:
Laskeudun pari porrasta laiturilta ja varpaani koskettavat järviveden pintaa. Se tuntuu viileältä.
Otan vedon ja toisenkin, hengitän syvään ja tunnen, kuinka veri lähtee kiertämään vartalossani. Aurinko leikkii järvenselällä, näyttää kuin joka paikkaan olisi siroteltuna pieniä timantteja. Jalkani osuu vesikasviin ja mietin, että nämäkin pitäisi niittää…
Pitäisi myös laittaa piha, kutsua kaivuri paikalle. Istuttaa ehkä vähän nurmikkoa ja roudata luonnonkivet tulevalle nuotiopaikalle. Tilata hiekkaa ja laattoja, multaa ja siemeniä. Kerätä roppakaupalla energiaa, jotta homman saisi hoidettua.
Nousen järvestä ja istahdan laiturin päähän. Uinnin jälkeinen euforia taistelee ajatusteni kanssa, jotka soimaavat siitä, miten kesä päättyy ja asioita on tekemättä. Projekteja, tavoitteita, hommia ja liuta pitäis tehdä-asioita.
Pitäis tehdä!
Elämä on keskeneräisyyden sietämistä, ajattelen. Joka paikka on rempallaan ja kesken, sinkoilen sinne tänne ja yritän kuroa kiinni aikatauluja ja hoitaa asioita. Joka paikassa on joku, joka odottaa minulta jotain, jota en ole vielä saanut valmiiksi. Omat ajatukseni ärsyttävät minua, sillä tiedän niiden kertovan nyt aivan väärää viestiä.
Elämä ei ole keskeneräisyyden sietämistä, vaan keskeneräisyyttä. Ja se on aivan eri asia.
On asioita, joilla on selkeä alku ja loppu. Näitä on paljon ja hyvä niin. Maaliin menneen projektin ilo on ainakin kaltaisellani projektiluonteella käsin koskeltava. Mutta elämä ei ole projekti ja jos olisi, se päättyisi vasta kuolemaan. Ei ollenkaan sellainen filosofia, jota itse haluan noudattaa.
Olen opetellut sietämään keskeneräisiä asioita muutaman ohjenuoran avulla:
– pohdin, mitä olen / olemme jo saaneet aikaiseksi
– mietin, mikä konkreettisesti muuttuu kun tavoite saavutetaan. Usein vastaus on, että alkaa uusi projekti.
– muistutan, että ihmisen arvoa ei mitata suoritusten perusteella.
Aiheita riittämättömyyden tunteeseen tarjoaa koko elämän paletti; pitäisi olla pullantuoksuinen äiti ja kuuma vaimo, tehokas ja innovatiinen työtekijä ja luova ja menestyvä yrittäjä, mukava ja kiinnostuva ystävä ja hyväntahtoinen vapaaehtoistyön tekijä. Pitäisi olla timmi ja fiksu, lukea lehdet ja kirjat, treenata ja meditoida. Pitäisi päivittää tutkinto ja opiskella kieliä, säästää enemmän ja olla ekologisempi.
Riittämättömyyden tunteen saa aikaiseksi, kun omat odotukset ja todellisuus eivät vain kohtaa. Kuka ihme on tuollaista listaa edes kenellekään laatinut, jos ei joku itse itselleen? Ja millä ihmeen kriteereillä tuollaista edes mitataan?
”Vanhemmuuteen otetaan mallia huippuäidiltä, täydelliseen kroppaan fitnessharrastajalta ja parisuhteeseen vastarakastuneilta. Kuin huomaamattaan ihmiset vertailevat itseään eri osa-alueiden huippuihin.”, sanoo Maaret Kallio Helsingin Sanomien haastattelussa.
Niinpä niin. Ja mökkipihaan inspiraatiota Pinterestin loputtomasta kuvatulvasta.
Uskokaa tai älkää, äkillisiä puuskia lukuunottamatta minusta on tullut lempeämpi. Olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että suurin yksittäinen elämänlaatua nostava asia on se, että ymmärtää keskeneräisyyden olevan tärkeä osa elämänkulkua. Usein vastaankin kysymykseen, miten sillä tai tällä asialla menee, että se on ”prosessissa”.
Usein myös tokaisen epävarmuuden hetkellä itselleni tai muille, että ”luota prosessiin”. Uskalla luottaa siihen, että joskus päämäärää kohti menevät polku ei ole nopein tai helpoin, mutta se voi olla antoisin.
Sillä usein matka on päämäärää tärkeämpi.
En usko, että onnellisuuteni merkittävästi lisääntyy, kun mökkipihan pöheikön kohdalla kasvaa joskus nurmikko. Varmasti kiva juttu ja nautin siitäkin, mutta jos mielessä takoo se seuraava tekemätön homma, koska pysähdytään iloitsemaan siitä mitä jo on?
Itse asiassa: se, että asiat ovat keskeneräisiä, kertoo siitä että ne on aloitettu.
Toisaalta myös uskon positiiviseen kiukkuun, sellaiseen sisuun jolla (perkele) saadaan homma maaliin. Rutistetaan ja sitten tuuletetaan. Mutta näitä ei saa olla elämässä liikaa ja taistelut on valittava. Onko tämän syksyn sisuprojekti mökkipiha? Jos näin, se hoidetaan ja annetaan muiden olla.
Keskeneräiset hommat kannattaakin laittaa jonoon, eikä kasaan. Yksi kerrallaan ja onnistumisista nauttien.
♥ Suhteuta voimavarat ja tavoite
♥ Luota prosessiin
♥ Valitse taistelusi
♥ Inspiroidu, mutta älä vertaa joka asiassa itseäsi huippuihin
♥ Pysähdy onnistumisiin, älä vain paahda eteenpäin
Laskeudun takaisin järveen ja nyppään pois kaksi uintireitille putkahtanutta kasvia. Loput olkoon, eivät ne edes oikeasti haittaa mitään.
15 Kommentit
Kiitos tästä, tämän postauksen taidan lukea tästä lähtien vähintään kerran viikossa! ♥️
Ihana kuulla, että teksti kolahti. Ihanaa ja lempeää syksyä sinulle <3
Tämä oli hyvä.
Ps. Jos et halua leikata mökillä nurmikkoa, älä laita nurmikkoa.
Kiitos Saunamaisteri <3 Nurmikko herättää ristiriitaisia tunteita, mutta olisihan se lasten leikkeihin ja peleihin vaan paras vaihtoehto. Ehkä sellainen pieni pläntti vain 🙂
Jäin tätä miettimään ja lopulta totesin että mökillä saunotaan, uidaan, seikkaillaan metsässä, kiipeillään puihin, maataan riippumatossa, uidaan, soudetaan, ongitaan, luetaan kirjoja, paistetaan makkaraa, uidaan bongataan lintuja ja ötököitä, uidaan ja saunotaan. Tehdään siis asioita joita kotona ei juuri tehdä, joten mökillä ei periaatteessa tarvitse olla nurtsia kodin pihaleikkejä varten. Tikan ja mölkynheittoon riittää sora-alue, soraa siksi että hiekka kulkeutuu aina kengissä terassille lakaistavaksi. Tarpeeksi paksusta soramatosta on helppo nykiä rikat pois ja tasata haralla/rautaharavalla ja mahdollisissa juoksuleikeissä ei kaatuminen aiheuta vammoja.
Tärkeä postaus varsinkin meille jotka todellakin tekevät niitä To do-listoja loputtomiin. Elämä on keskeneräistä ja keskeneräisyys on elämää. Mukavaa loppukesää sinulle, mökkisi on aivan ihana!
Lämmin kiitos ja lempeyttä sinne arkeen. To do – listat eivät yleensä tekemällä lopu. Ihanaa loppukesää ja syksyn alkua myös sinulle!
Hyvä kirjoitus ja tuo, että keskeneräinen on sentään aloitettu. Minulla on työkaverina kaikki mulle heti-ihminen joka ei siedä mitään keskeneräisyyttä. Häntä aina toppuuttelen kun on koko ajan sata lasissa. Alkukesästä minulle aloitettiin terassin rakennus, mutta ekana päivänä tekijä satutti työmaalla jalkansa. Terassin valmistuminen viivästyi sen takia monta viikkoa. Työkaveri kysyi joka päivä, onko terassi jo valmis ja miten kestän sitä ettei ole. 😀 Valmis siitä lopulta kuitenkin aikanaan tuli ja tärkein oli tietenkin että jalkakin parantui.
Moikka Eve! Ymmärrän sen, jos omassa elämässä keskeneräisyys harmittaaa, mutta siinä vaiheessa kun alkaa stressaamaan muiden keskeneräisistä projekteista, mennään ehkä vähän yli. Siihen on hyvä sanoa, että jos itse olen asian kanssa ookoo, niin ole sinäkin. Elämä on täynnä liikkuvia osia, kaikkea ei voi mitenkään aikatauluttaa ja ennustaa.
Lempeää syksyn alkua sinne!
Voi kunpa olisi enemmän bloggareita, jotka sietäisivät epätäydellisyyttä ja keskeneräisyyttä. Paljon enemmän on juurikin tätä ”kaikki mulle heti” -asennetta. Kodin pitää vastata sisustustrendejä ja sitten hetken kuluttua muutetaan isompaan ja hienompaan asuntoon, jota voidaan esitellä lukijoille. Vähän aikaa sitten luin erästä toista sisustusblogia, jonka koti on tilava ja kaunis ja kaikella tavalla toimiva koti ja puutarha. Ja nyt sitten tämäkin bloggari etsii uutta asuntoa, sillä hän ei kestäisi ajatusta, että tämä nykyinen koti olisi loppuelämän koti…Tulee sellainen tunne, että ihmiset eivät oikein siedä itseään ja tavallista arkea ja tylsyyttä. Vai paetaanko sitten omia ongelmia jatkuvaan suorittamiseen?
Moikka Heidi! Kiitos kommentistasi ja ajatustesi jakamisesta. Keskeneräisyydensietokysy ja muutoshalukkuus eivät ole ehkä ihan synonyymejä. Itsekin tunnistan itsessäni projektiluonteisuutta, joka saa minut rakastamaan uusia alkuja ja haaveilemaan. Se on itselleni tapa elää. En usko, että kukaan muuttaa siksi uuteen kotiin, että sitä voisi lukijoille esitellä tai ainakin ajatus tuntuu todella hurjalta. Meillä on kaikilla yksi elämä ja saahan sitä unelmiaan toteuttaa, toki toivon että kaikilla olisi myös se pysähtymisen kyky silloin, kun joku itselle tärkeä asia on mennyt maaliin.
Kaunista ja lempeää syksyä sinulle!
Kiitos tästä tekstistä! Osui ja upposi näin uuden työviikon aluksi, kun tuntuu, että kaikki on kotona viikonlopun mökkireissun jäljiltä vähän rempallaan… ja ajatuksetkin vielä seilaavat jossain viikonlopun ja arjen välimaastossa. Tämän info- ja ärsyketulvan keskellä pitäisi useammin pysähtyä nauttimaan hetkestä. Olen vähentänyt valokuvaamista, vaikken minkäänasteinen somevaikuttaja olekaan, koska en halua olla kiinni puhelimessa kaikkina elämän kivoina hetkinä.
Heippa! Uskon, että jo pelkästään ajatus siitä, että haluaa pysähtyä useammin hetkistä nauttimiseen auttaa. Myös somen vähentäminen tietyissä hetkissä on hyvä tapa, se on aikamoinen aikavaras, vaikka somessa on paljon hyvääkin. Iloa ja lempeyttä alkavaan syksyyn sinulle <3
Kiitos 💛 Osui ja upposi todellakin! Lisää tällaisia 😊
Ihana kuulla, kiitos!