Hyvä olla kotona – Erikoisen kevään summaus

by Kerttu
Hyvä olla kotona – Erikoisen kevään summaus

 

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila 

Kevät 2020 jää mieliimme poikkeuksellisena aikana. Se yllätti kaikki sulkemalla ihmiset koteihinsa ja patistamalla sosiaaliseen eristäytymiseen. Samalla se taklasi taloutta ja toi monenlaisia huolia. Tämä ei ole onneksi koronakevään koko kuva.

Kevät on kaikessa outoudessaan tuonut myös hyvää. Rauhaa ja läsnäoloa, jota ei enää halua hukata. Iloa omasta kodista, jossa on hyvä olla lähimpien kanssa. Yhteisöllisyyttä silloinkin, kun ei voi nähdä. Tikkurilan Hyvä olla kotona – kampanjalla on kaksi tärkeää viestiä: kotona on hyvä olla, jotta turvaamme toistemme terveyden ja samaan aikaan kodin tulee olla myös viihtyisä ja ihana paikka meille jokaiselle.

Tänään pääsette kurkistamaan ensimmäistä kertaa tyttäremme Stellan huoneeseen. Pian 11-vuotiaalla neidillä alkaa olla vahvat omat näkemykset, joita vanhempana koen tärkeäksi kuunnella. Olimme sopineet, että hän saa valita huoneensa seinään mieleisen värisävyn.

Tässä projektissa pieni aikalisä oli paikallaan. Vielä viime syksynä hän haaveili kirkkaan keltaisesta seinästä, mutta nyt maalausprojektin alussa mieli olikin muuttunut. Kävimme läpi Tikkurilan Tunne väri-kartan ja hän pohti, mikä olisi mieleinen sävy.

Olimme sopineet, että Stella saa valita huoneensa seinään mieleisen värisävyn.

Harkinnan jälkeen löytyi sävy nimeltä neito (X420), utuinen ja kaunis vaalea roosan sävy. Hyvä maku tytöllä! Olin nimittäin päättänyt, että hän saa valita värin vapaasti, kunhan se ei ole musta.

Maalaaminen ei ole vaikeaa ja hommaan voi osallistua vaikka koko perhe. Itse asiassa varsinainen maalaaminen on se helppo ja hauska osuus, sillä suojaaminen ja mahdollinen listojen irroittaminen vaativat enemmän vaivaa ja tarkkuutta. Tässäkin asiassa kannattaa olla huolellinen, hyvä pohjatyö mahdollistaa huolettoman maalaushetken.

Maaliksi valikoitui Tikkurilan Joker-sisustusmaali, sillä se sopii Allergia- ja astmaliiton hyväksynnän vuoksi erityisen hyvin lastenhuoneeseen. Kyseessä on liuotteeton, puhdistusta kestävä, ympäristöystävällinen maali, jolla saa silkinhimmeän pinnan.

Seinän alkuperäinen sävy on Tikkurilan laasti (X487), josta myös pidän kovasti. Se toimii kodissamme sävynä useammassa huoneessa, joten mukavaa saada lastenhuoneeseen vähän muutakin ilmettä. Sävyt kuitenkin toimivat erittäin mainiosti yhteen eli kokonaisuus säilyy levollisena.

Maalausprojektiin osallistui koko perhe. Stella otti telan ja veteli muutaman vedon seinään ja totesi, että “aika raskasta” ja kysyi voiko mennä jatkamaan omia puuhiaan. Poika jaksoi pidempään ja virkkoi, että “tämä on tarkkaa hommaa” sutiessaan maalia sinne ja tänne. Mies hoiti suuret linjat telalla ja meikäläinen viimeisteli listojen läheisyyden.

Hyvä tuli!

Maalatessa juttelimme keväästä ja sen tuomista fiiliksistä. Kun tutut asiat muuttuivat pienessä hetkessä, sitä pysähtyy perusasioiden ja -arvojen äärelle. Poikkeuksellisessa ajassa ovat korostuneet:

Perhe

Aikamoinen vuoristorata on ollut etätyö kotona perheen kesken. Alussa, kun huoli muutenkin oli suurimmillaan, kannoin valtavan huonoa omatuntoa kaikesta. Töistä, joihin en voinut keskittyä samaan tapaan kun ennen, mutta myös lapsista, jotka aloittivat yhtä lailla uudenlaisen arjen etäkouluineen ja -päiväkotineen.

Ja miten hienosti me selvisimme, sopeuduimme ja lopulta jopa nautimme. Kukin joutui ja sai muuttaa omia totuttuja tapojaan, opetella uutta ja ottaa toisiamme huomioon eri tavalla kuin ennen. Huono omatunto on vaihtunut ylpeydeksi ja kiitollisuudeksi, hyvä meidän joukkue!

Ystävät ja läheiset: 

Vaikka ei ole voinut nähdä, on silti tuntenut rakkaiden ja tärkeiden tyyppien olevan lähellä. Olen soittanut itkuisen videopuhelun lapsuudenystävälleni silloin, kun tuntuu että mikään ei järjesty.  Olen jumpannut Teamsin välityksellä kanssa ja nauttinut viikonloppuiltana lasin viiniä etänä, mutta silti yhdessä.

Viime aikoina ystävien kanssa perustettu “Korona hotline”-niminen Whats app- ryhmä on saanut rinnalleen ihan muita aiheita. Tämä on varmasti sitä kuuluisaa uutta normaalia.

Olen kuunnellut, lohduttanut ja nauranut – etänä – mutta ei etäällä. On ollut hienoa kokea se yhteisöllisyyden voima.

Ei enää itsestäänselvyyksiä: 

Kirjat kirjastosta, kahvit kahvilasta ja kunnon ryysisjonotus perjantai-iltapäivänä marketissa. On ollut jännittävää huomata, kuinka omat ajatukset muuttuvat siitä, mikä on tärkeää ja mitkä asiat voi helposti korvata tai unohtaa.

Omat työt ovat myös saanut uuden valon. Myönnän, että en ole koskaan aikaisemmin ollut huolissani siitä, riittääkö minulle töitä tai onko osaamiselleni käyttöä. Osa-aikainen lomautus oli kolaus, vaikka onneksi olen voinut tehdä töitä myös oman yritykseni kautta. Tämä kevät on myös kirkastanut unelmia ja sitä, mitä ja miten haluaisin tehdä töitä.

Iloisen siitä, että luonto on saanut hengähtää ja toisaalta, ihmiset ovat löytäneet luonnon.

Miten paljon arvostankaan heitä, jotka tilanteesta huolimatta lähtivät joka päivä töihin.

Oma koti: 

On ollut aidosti hyvä olla kotona. Näiden seinien sisällä, näiden ihmisten kanssa. Olen saanut myös rauhaa kodin laittamiseen ja kotona olemiseen. Ei tarvitse olla valmista, eikä sellaista varmasti koskaan olekaan.  Jos joskus tuntuu levottomalta, niin tämä kevät on purkanut turhaa hössötystä pois. Pieni maalausprojekti piristi, työpöytä makuuhuoneessa toi lisää mukavuutta etätöihin ja terassilla on mukava hörpätä etäpäivän kahvit. Seuraavaksi järjestelen vaatekaappini, jotta sieltä löytyy asiat paremmin. Ympäristö kannattaa laittaa sellaiseen kuosiin, että kotona on hyvä olla.

Oman kodin merkitys tulee säilymään ja nousemaan, sillä tilannehan ei ole vielä ohi.

On ollut ihana nähdä  hymy Stellan kasvoilla. Hän on todella tyytyväinen maalattuun seinään ja sen tuomaan tunnelmaan. Huoneen sisustusprojekti jatkuu pikkuhiljaa; ainakin jotain tauluja on tulossa.

Millä mielin siellä ollaan uudessa arjessa?

Toivottavasti kotona on hyvä olla.

Saatat pitää myös

2 Kommentit

Lina 15 toukokuun, 2020 - 10:45 am

Kaunis seinä! Mistä on ostettu tuo hyllykkö missä näkyy leluja? 🙂

Reply
Kerttu 28 toukokuun, 2020 - 6:43 pm

Lämmin kiitos! Hylly on Askosta 🙂

Reply

Jätä kommentti