Hay Loop ja makkarin muutokset!

by Kerttu

Vihdoinkin! Näin teki mieli huudahtaa hakiessani postissa  Hayn Loop-naulakkoa kotiin. Tein tilauksen Finnish Design Shopiin jo alekamppiksen aikaan huhtikuun alkupäivillä. Nyt pääsette kurkistamaan uudistuneeseen makuuhuoneeseemme, sillä muutokset muussa kodissa ovat aiheuttaneet positiivisen ketjureaktion sisustuksessa. Työhuoneen uudistuksen johdosta Ikean Malm-lipasto lähti huoneesta pois. Mielestäni tilasta tuli nyt raikkaampi ja avarampi. Ja sokerina pohjalla ja kirsikkana kakun päällä Loop-naulakko, joka pelastaa minut työaamujen vaatekriiseiltä.

Yksinkertainen on niin kaunista!

Ostin myös Hayn vaateripustimia, jotka ovat muotoilultaan erinomaisia. 

Makuuhuone koki samalla muutaman muunkin uudistuksen. Ikean mustavalkoiset tyynyt siirtyivät sängylle tuomaan vähän särmää ja ilmettä.

Olohuoneen uuden maalauksen myötä mustavalkoinen valokuvataulu siirtyi makuuhuoneeseen. Taulu on meille tärkeä ja on aika hauskaa, että ihmisjoukossa italialaisessa maisemassa näkyvät myös äitini ja pikkusiskoni. Taulun korkeus määriteltiin samalle tasolle ikkunan alalaidan kanssa. Nyt voi kuvitella, että huoneessa on yksi ylimääräinen ikkuna, josta voi kurkistaa aurinkoiseen Italiaan. 

Mitä pidät Loop-naulakosta ja makkarin muutoksista? 

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Anonymous 17 toukokuun, 2013 - 12:10 pm

Minäkin haaveilen tuosta naulakosta. Kolmen pienen äitinä kuitenkin mietin, kaatuuko naulakko helposti?

Reply
-HEINIE- 17 toukokuun, 2013 - 1:46 pm

Moikka, vastaan nyt vähän Kertun puolesta ;). Meillä on tuo sama naulakko eteisessä ja siskoni pieni 2 v tyttö nojasi naulakkoon, niin se kaatui suoraan meidän ulko-oveen.. Täytyy vähän varoa lasten kans :). Jälkiähän tulee aina niin siinämielessä ei haittaa, mut kumminkin.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:31 pm

Heinie oikeastaan jo vastasikin, kiitos! 🙂 Ei se tosiaan mikään kiipeilyteline ole, joten ainakin sijoituspaikka kannattaa olla sellainen, jossa se saa olla rauhassa. Ainakin noin nurkassa on oikein turvallinen 🙂

Reply
Taija / My Little Pretty Things 17 toukokuun, 2013 - 12:18 pm

Aivan ihana naulakko ja näppärän kokoinen! Mahtuisi meidänkin makuuhuoneeseen 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:31 pm

Heippa Taija! Naulakko on tosiaan oikein passelin kokoinen. Lipaston kanssa olisi tehnyt tiukkaa, mutta näin mahtuu meidän makkariin oikein hyvin 🙂

Reply
Nanna S 17 toukokuun, 2013 - 12:42 pm

Naulakko ja ripustimet ovat upeat ja helpottavat varmasti aamun kiireessä. Harmi, että toimituksessa kesti sinullakin pitkään, mutta hyvää kannattaa odottaa 🙂

Käyhän kurkkaamassa L:A Bruket arvontaa bloggissani http://toinenkattaus.blogspot.fi/

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:32 pm

Olen kyllä oikein tyytyväinen hankintaan! Ja kiva arvonta sinulla 🙂

Reply
JuttaEmilia 17 toukokuun, 2013 - 2:02 pm

Olen myös ihastunut tuohon naulakkoon! Huoh…. Kaunista ja yksinkertaista kokonaisuudessaan nyt makkarissa!! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:32 pm

Kiitoksia JuttaEmilia! 🙂

Reply
Minna 17 toukokuun, 2013 - 2:12 pm

Ihana naulakko, tuosta haaveilen myös. Mistä nuo valaisimet sängynpäällä ovat ? Haeskelen meille jotain vastaavia 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:34 pm

Kiitos Minna! Valaisimet ovat Philipsin Ledinot, lisätietoja esim. täältä: http://www.laatuvalaisin.fi/philips-ledino-seina-th.html

Reply
nieinda 17 toukokuun, 2013 - 2:39 pm

Loop on kerrassaan kaunis. Tuo olohuoneesta makuuhuoneeseen siirtynyt taulu sopii hyvin myös makuuhuoneeseen! Näyttää oikein hyvältä, kuten teillä aina.:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:34 pm

Kiitos kaunis! Taulu on tosiaan nyt ihan paikallaan 🙂

Reply
zubi 17 toukokuun, 2013 - 3:36 pm

Kyllä tuo Loop on vain niin kaunis! Ja ihanan näköisiä vaatteitakin siinä roikkuu. Valokuvataulukin sopii tuohon, tulee jotenkin paremmin esille kuin olohuoneessa. Mitä muuten tapahtui telkkarille, eikös teillä ollut Malm-lipasto vähän niinkuin tv-tasona makkarissa?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:35 pm

Kiitoksia zubi! Telkkari on ollut koko ajan seinäkiinnityksellä, siinä se ekassa kuvassa vähän pilkottaa 🙂

Reply
Anonymous 17 toukokuun, 2013 - 4:16 pm

Siis apua, mä en kestä! Miten hieno!!!!!! Pakko saada, pakko saada! 😀 Mä tilasin silloin huhtikuun alussa myös Hayta. Kolme Hay Tray pöytää, kaksi keskikoista makkariin ja iso olohuoneeseen. Ne saapui kaksi viikkoa sitten ja oli kyllä myös hyvä ostos. Mutta toi Loop on kyllä kaunis, sopis myös meille! 🙂 Tällä menolla hankintalista ei lopu koskaan! 😉

Pakko myös kommentoida vielä Onnesta ja toiveista postaustasi sen verran että oot jälleen kerran saanut puettua niin hyvin sanoiksi sellaisen asian, jonka kanssa varmasti niin moni kamppailee! Yhdyn kyllä sanoihisi ja tuntemuksiisi täysin!

Reply
Anonymous 17 toukokuun, 2013 - 4:17 pm

-Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:36 pm

Hih, hauskaa kun on niin sama maku ja haaveet! Eiköhän teillekin Loop jonain kauniina päivänä ilmesty 🙂 Kiitos ajatuksesta tuohon edelliseen postaukseen, on ollut niin kiva huomata että moni muukin pohtii samoja asioita!

Reply
Hanna 17 toukokuun, 2013 - 4:54 pm

Hieno muutos ja ihana tuo ”uusi ikkuna” 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:37 pm

Kiitos Hanna! 🙂

Reply
Anonymous 17 toukokuun, 2013 - 4:58 pm

Siis aivan ihana, itsekin olin tuota tilaamassa juuri saman tarjouksen aikana, mutta sitten aloin pihistelemään ja arvaappa harmittaako nyt… No seuraavaa alekoodia odottamaan 😉 Ja nuo henkarit ovat todella kauniit kuten koko makkarinne.

Mukavaa viikonloppua!

Johanna

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 toukokuun, 2013 - 5:37 pm

Hei Johanna! Kyllä niitä tarjouksia vielä tulee, joten jos polttelee, niin tartut seuraavaan tilaisuuteen 🙂 Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua sinnekin!

Reply
Suffeliini 17 toukokuun, 2013 - 8:02 pm

Ihanalta näyttää! Tuo Loop naulakko olisi täälläkin hankintalistalla. Haaveilen itsekkin vaaleammasta makuuhuoneesta mutta se vaatisi pintaremonttia joka tällä hetkellä ei ole vielä suunnitelmissa. Täytyy ihailla vaan teidän muiden ihania makuuhuoneita. 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 18 toukokuun, 2013 - 9:36 am

Kiitoksia Suffeliini! Onneksi vaaleutta voi tuoda helposti myös tekstiileillä, jos ei halua alkaa isoon remppaan. Aurinkoa päivääsi 🙂

Reply
Plateful of love 17 toukokuun, 2013 - 10:53 pm

Ihanalta näyttää! Tuo valokuvataulu on todella kiva ja ihanaa, että siellä näkyy tuttujakin. 🙂

Hayn naulakko meiltäkin löytyy mustana. Tykätään kovin ja on niin kätevä.

Kivaa viikonloppua sinne! 🙂

Maiju

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 18 toukokuun, 2013 - 9:37 am

Hei Maiju ja kiitos! Taululla on tosiaan tunnearvoa ja siksi olen iloinen, että se löysi uuden paikan kodistamme. Kaunista viikonloppua sinnekin!

Reply
Inspiroiva Sekasotku 18 toukokuun, 2013 - 12:56 am

Noi makkarin ikkunat on tosi ihanat 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 18 toukokuun, 2013 - 9:37 am

Kiitos, ne ovat tosiaan vähän erikoisemmat. Tykkään niistä itsekin!

Reply
Jemina 18 toukokuun, 2013 - 11:06 pm

Naulakko on kuin tehty teille!:) Hieno muutos!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 19 toukokuun, 2013 - 10:23 am

Kiitoksia Jemina! 🙂

Reply
Anonymous 19 toukokuun, 2013 - 3:47 am

Ihmettelen, että miten ootte suunnitellu nuin kopin makkarin. Näyttää tosi ahtaalta yöpöytä kiinni seinässä ja sänky pöydässä. ja ihmettelen nuita ikkunoita.. Valaisimet olisin jättänyt laittamatta.. ne ei ole balanssissa sängyn kanssa ja katkaisimet rumat. Tarkoitus ei ole olla ilkeä ja onhan sulla yritystä laittaa kaikkea ja innostusta. Se on tärkeintä, älä lannistu.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 19 toukokuun, 2013 - 10:26 am

Hei Anonyymi! Jännä muuten, että näitä kommentteja tulee tosi vähän, mutta aika usein niiden aika on juuri yö/aamuyö 😉 Olisiko jossain toisessa blogissa sinulle mieluisempaa suunnittelua ja sisustusta, valinnanvaraa onneksi riittää. Aurinkoista päivää sinne!

Reply
Anonymous 23 heinäkuun, 2013 - 11:34 am

Hei,
Kiinnitin huomioni teidän liukuovelliseen tilaan, onko se sitten pukeutumishuone / vaatehuone? Liukuovi on todella siisti ja huomaamaton, kun sen piilottaa tuonne seinän sisään, vaikkakin se kasvattaa hieman tuota väliseinää. Mistä suosittelet ottamaan liukuovet (rakennusprojekti menossa…)? Kiitos… 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 8 elokuun, 2013 - 6:42 pm

Anteeksi kovasti, kuulin vastaanneeni tähän kommenttiin! Meille liukuovet tulivat kiintokalusteiden mukana, kannattaa siis kysyä asiaa kalustetoimittajalta 🙂

Reply
Anonymous 8 elokuun, 2013 - 11:48 am

Paljonko naulakko maksoi alessa? Mietin vain että jäänkö odottamaan alea, vai onko hintaero niin pieni, että tilaan jo nyt (159€)?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 8 elokuun, 2013 - 6:41 pm

Se taisi olla -20 % 🙂

Reply

Jätä kommentti