Blogiajatuksia maisemakonttorissa

by Kerttu

terassi-1

Viime aikoina olen miettinyt aika paljon tätä blogia. Mitä tällä voin lukijoille antaa ja mitä siitä itse saan? Mistä ammennan uutta inspiraatiota ja näkökulmia? Olisi niin paljon mitä haluaisin tehdä ja kehittää. Välillä mietin, että jättäisin kaikki lifestyle-aiheet täältä pois ja kirjoittaisin vain tyylipuhdasta sisustusblogia. Toisaalta mielessäni niin paljon sisustuksen ulkopuolisia asioita, jotka innostavat minua. Pitäisikö niille perustaa ihan oma blogi? Siellä voisin hyvällä mielellä rönsyillä aiheista toisiin kokematta itse asettamiani lasikattoja. Kahden blogin pitäminen tarkoittaisi väistämättä sitä, että Modernisti kodikas päivittyisi vähän verkkaisemmin. Ehkä vähemmän on joskus enemmän ja laatu korvaa määrän? Olisi kiva kuulla, mitä mietteitä nämä sinussa lukijana herättää?

terassi-1-4

Näissä ajatuksissa istahdin hetkeksi rentoutumaan ja tekemään töitä omaan maisemakonttoriini eli terassille. Nämä kaksi mahtuvat usein ongelmitta samaan lauseeseen, sillä monet työjutut ovat minulle mieleisiä. Eilen yllätin itsenikin sanomalla ”ei” työasioille, on vain välillä priorisoitava. Ne muutamat työtunnit eivät tule lisääntymään, ennen kuin juniori aloittaa hoidon marraskuussa. Onneksi kesä auttaa minua jarrun painamisessa, sillä olen huolissani, että aika vaan valuu sormieni läpi. Tiedättekö sen tunteen, kun yrittää etsiä elämän pause-nappia, mutta joku vaan pikakelaa?

terassi-1-5

Blogirintamalla on tulossa mukavia uudistuksia, sillä myös Divaaniblogit siirtyvät Olivian, Fitin ja Mamalifen lailla siirtyy osaksi Idealistaa. Oletteko jo käyneet kurkkimassa uutta elämysmediaa? Ehkäpä uusi blogikoti auttaa myös minua luomaan tämän blogin nahkaa uudelleen? Mitään erityisiä toimenpiteitä tämä muutto ei vaadi lukijoilta, sillä tästä osoitteesta tulee suora ohjaus uuteen. Kivaa on, että saan isommat kuvat ja modernimman ilmeen sivuille. Kerron tästä lisää kun muuttopäivä lähestyy.

terassi-1-2

terassi-1-3

Iltapäivän vaikein päätös oli, otanko mansikoiden kanssa lasin samppanjaa vai Raikastamolta makutestiin saamaani luomusitruunalimsaa. Ensimmäiset mansikat ja tämä kesä olisi ansainnut kyllä aitoa kuplivaakin, mutta mikähän siinä on, että ei sitä pientäkään samppanjapulloa niin vain avata. Ehkä tässä olisi ollut juuri se paikka pausettaa elämää ja tarttua hetkeen. Ehkäpä tänään kun talo hiljenee, malttaa kaksi kiireistä pysähtyä ihmettelemään kesäiltaa ja yötöntä yötä.

Kaunein aika vuodesta on tässä ja nyt.

Saatat pitää myös

46 Kommentit

lisbet e. 7 kesäkuun, 2016 - 6:18 pm

Itse olen kokeillut vähän molempia. Olen yrittänyt kirjoittaa pelkkää sisustusblogia mutta rupean aina kaipaamaan niitä lifestyleaiheita. Toisaalta tässä elämäntilanteessa on *helpompaa* kirjoittaa sisustamisesta kuin esim. ottaa asukuvia, tiedäthän:) Siksi blogini on pysynyt sisustuspainotteisena.

Ajatusta kahdesta blogistakaan en suoralta kädeltä peukuta. Moni kuitenkin haluaa lukea kaikki postauksesi – ainakin minä! Ymmärrän kuitenkin täysin tuon tarpeen uudistua jollain tavoin, se tulee meille kaikille joskus eikä se ole ollenkaan huono juttu. Itse ajattelen, että voisit laajentaa rohkeamminkin lifestyle-aiheisiin. Ulkoasun uudistus kuulostaa myös kivalta ja olen tykännyt kovasti Idealistan blogien uudesta lookista.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:00 pm

Kiitos Liisa! Innolla odotan uutta alustaa, toisaalta se että en enää bloggaa sisustusportaalissa vapauttaa myös henkistä kapasiteettia laajentaa aiheita 🙂

Reply
Terhi 7 kesäkuun, 2016 - 6:39 pm

Hei! Kiitos kivasta blogistasi. Minä taas paukutan pelkkää sisustusaiheista blogia. Lapsijutut ja vaatteet jätän lukematta. Hyvää kesää!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:01 pm

Kiitos itsellesi Terhi! Ymmärrän hyvin, että kaikki aiheet eivät kaikkia kiinnosta, tätä ajatusta juuri puoltaa kaksi blogia. Mutta toistaiseksi sinun on vain hypittävä osan jutuista yli 🙂 Kiitos, että viihdyt sisustusjuttujeni seurassa!

Reply
TL 7 kesäkuun, 2016 - 6:48 pm

Ehdottomasti yksi blogi ja monipuolinen sisältö! Seuraan blogiasi juurikin monipuolisuuden vuoksi. Seuraan useita pelkästään sisustussisältöisiä blogeja, mutta Sinun blogisi kiinnostaa juuri sen sisältämien perheaiheisten, sisustuksellisten ja muiden vaihtelevan sisältöisten postauksien vuoksi.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:03 pm

Kiva kuulla, suurkiitos TL <3

Reply
Irina 7 kesäkuun, 2016 - 7:12 pm

Peukku täältä myös blogille, jossa aiheina sisustust ja lifestyle. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:04 pm

Kiitos Irina, tällä mennään nyt ainakin toistaiseksi 🙂

Reply
H 7 kesäkuun, 2016 - 7:20 pm

Peukutan myös yhtä blogia. Luen joka tapauksessa molemmat blogit. Helpompi siis yhdessä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:04 pm

Kiitos H! Tällä yhdellä jatketaan nyt siis ainakin toistaiseksi 🙂

Reply
hanna 7 kesäkuun, 2016 - 7:25 pm

Täältä tulisi ääni yhdelle blogille. Vaikka suurin osa onkin sisutuspostauksia, voisi esimerkiksi suhteessa 2/5 tulla lifestyleä 🙂 Kiva että siirryt Idealistan alle, siellä alkaa olemaan jo todella paljon lukemiani blogeja muutenkin niin on helppo seurata! 😀

hanna
http://www.hannamariav.com

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:05 pm

Kiitos Hanna! Idealistaa innolla jo odottelen minäkin!

Reply
Kati / Villa Valko 7 kesäkuun, 2016 - 7:27 pm

Monet meistä varmasti seuraavat täyä blogia isolta odin sinun persoonasi takia ja siksi kaikenlaiset lifestylejututkin ovat ainakin minusta kivaa vaihtelua. Pelkkä sisustus saattaisi olla myös vähän ehkä yksipuolista. Itse olen oman blogin kohdalla tosi paljon miettinyt saman tyyppisiä juttuja. Päädyin siihen, että lifestyle on ja pysyy ja suosiolla annan sille jopa vähän enemmän tilaa. Ihan koko ajan ei voi sisustaa. Elämässä on paljon muutakin. Kiitos Kerttu kivasta blogista! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:06 pm

Kiitos Kati kauniista sanoistasi! Nämä antavat ihmeesti virtaa bloggaamiseen 🙂

Reply
Maria 7 kesäkuun, 2016 - 7:59 pm

Ääni yhdelle, monipuoliselle blogille.

Blogisi on yksi neljästä, jota säännöllisesti luen. Blogeissa määräkin on tosi tärkeä juttu. On kiva kuulla ja nähdä mahdollisimman usein edes vähän.

Kiitos, että ilahdutat minunkin arkeani blogillasi 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:06 pm

Suurkiitos Maria, on kunnia olla yksi neljästä <3

Reply
Lyde 7 kesäkuun, 2016 - 8:21 pm

Useammassa blogissa on puolensa, itsellänihän niitä on oikeastaan kolme. Toki kotiblogi on se ”pääkanava”, mutta esimerkiksi rakennusaikana pohdinnan jälkeen päädyin laittamaan raksaromantiikan erilliseen toiseen blogiin, koska se teknisine pohdintoineen oli jo niin kaukana kotiblogin aika vakiintuneesta aihepiiristä vaikka kotiblogikin alunperin alkoi vähän raksablogina. Lisäksi sieltä on helpompi näin jälkeenpäin käydä tarkistamassa juttuja, kun eivät ole hukkuneena kotiblogin juttujen joukkoon. Kolmantena mulla on pelkästään käsitöihin liittyvä blogi joka ei edellämainutusta elämänvaiheesta johtuen ole juurikaan päivittynyt 😀 Jos aiheet on kovin erillisiä, niin eri blogit on siitä hyvä että ne lukijat voivat itse valita painotuksensa, mutta on niiden päivittelyssä kyllä isompi homma. Toisaalta elämähän on sellaista, että monasti siihen kuuluu paljon kaikenlaista, eli miksei ne kaikki aiheet mahtuisi samaan paikkaan blogimaailmassakin? 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:07 pm

Joo, totta! Ihan erilliset teemat on toki hyvä jakaa eri blogeihin, esim. joskus tekisi mieli kirjoittaa jotain ammattimaisempia juttuja vaikkapa markkinointiin tai yrittäjyyteen liittyen, mutta tämä ei liene oikea areena niille. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo 🙂

Reply
Netta - Syyskuun kuudes 7 kesäkuun, 2016 - 9:31 pm

Mä kannatan yhtä blogia, koska joka tapauksessa luen postauksesi oli ne sitten sisustamista, muotia tai hyvinvointia. Etenkin tässä samassa ”lifestylessä” tai elämäntilanteessa painiessa postaukset laidasta laitaan uppoaa kuin väärä raha. Etenkin, kun aika rientää niin kuin kirjoitit, luulen tämän olevan stressivapaampaa niin sinulle kuin lukijoillesi. Musta sulla on hyvä tyyli, oli kyseessä sitten aihe kuin aihe.

Ja en mä suotta hengitystäni pidätellyt tuntikausia – kyllähän tuo samppanja vs sitruunapore on sellainen valinta, että tällä kotiäidillä kävisi käpy ihan kuumana.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:08 pm

Voi Netta, se samppanja on vieläkin kaapissa. Enkä viikonloppuan… ;D Jännitys siis jatkuu edelleen!

Reply
Sini 7 kesäkuun, 2016 - 9:36 pm

Minä liputan yhtä blogia useammalta elämän osa-alueelta. Seuraan Modernisti kodikasta monesta syystä; sisustus kiinnostaa todella paljon, elän kanssasi melko samassa tilanteessa olevaa perhe-elämää, olen innokas matkustelija, tykkään luksuslaukuista ja muodista sekä samaistun kanssasi moniin pohdintoihin elämästä yleensäkin. Kuitenkin kaikista tärkein syy blogisi seuraamiselle olet sinä itse ja sinun persoonasi. Sinulla on taito kirjoittaa, puet asiat sanoiksi todella taidokkaalla tavalla. Olen blogiasi lukiessani liikuttunut useamman kerran, osut suoraan sydämeen. Pidän toki myös kuvistasikin, mutta olen sitä mieltä että tämän blogin vahvin lenkki olet sinä Kerttu.
Mutta jos päätät perustaa toisen tai useammankin blogin, niin ei hätää, luen niitäkin. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:08 pm

Ihana kuulla, lämmin kiitos Sini! Nyt mennään ainakin toistaiseksi yhden blogin taktiikalla eteenpäin 🙂

Reply
Marita H 7 kesäkuun, 2016 - 9:46 pm

Samaa mieltä melkein kaikkien kommentoijien kanssa: monipuolinen blogi yhden otsikon alla on parempi – voihan sitä aina hyppiä yli niistä kirjoituksista, jotka eivät kiinnosta. Tai valita kategorian.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:09 pm

Juuri näin, suurkiitos Marita!

Reply
PaulaKoo 7 kesäkuun, 2016 - 9:52 pm

Kannatan yhtä blogia!
Jos yksittäinen aihe ei kiinnosta niin, eipä tuo vaikeaa ole jättää lukematta. Useammassa blogissa kahlaaminen on lukijana uuvuttavaa (omasta mielestäni) ja liian hidas päivitysväli saa ainakin minut helposti tiputtamaan blogin pois lukulistaltani.
Itse kun käytän padin lukulistaa blogien seuraamiseen, ja lähes päivittäin kahlaan listani läpi, niin ne blogit joissa päivitykset ovat mielestäni liian harvoin (tyyliin pari kertaa kuussa) niin helposti tippuvat pois, valitettavasti!
Mutta sun blogi on ihan paras! Älä vaan ainakaan lopeta, kahlaan tarvittaessa ne molemmat läpi, vaikka päivittäin 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:10 pm

Voi kiitos kainiista ja kannustavista sanoistasi, Paulakoo! Yhdellä blogilla jatketaan ainakin toistaiseksi.

Reply
Anniina 7 kesäkuun, 2016 - 10:38 pm

Itse kannatan yhtä laajaa blogia, jonka aiheet kiinnostavat bloggaajaa itseään 😉 Liiallinen stressaaminen blogin sisällöstä ja sen rajoittamisesta näkyy myös lukijoille. Lähtökohtaisestihan sinä varmasti kirjoitat tätä kuitenkin itsellesi ja pyrit tuomaan myös omia näkökulmiasi lukijoille. Siten insipiroit parhaiten myös meitä lukijoita.

Useat blogit ovat kokeneet suuria muutoksia viime vuosina mutta jokaista suosikkiblogiani yhdistää niiden kirjoittajan palo siihen hommaan. Kirjoittaa niistä aiheista, jotka itseä kiinnostavat. Tämä on mielestäni tärkeää, sillä kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää. Kaikkia postauksia ei lukijoiden ole pakko lukea, mutta on mukavaa, että ne löytyvät saman katon alta. Yksi suosikkiblogini on Karkkipäivä, sillä se on täysin kirjoittajansa Sannin näköinen, vaikka monet aiheet eivät minua siellä kiinnostakaan.

Suosin maksimissaan yhden (laadukkaan) postauksen päivätahtia lukemissani blogeissa, sillä blogien lukeminen on minun rentoutumishetkeni ja vaikka pariin päivään blogeja ei pääsisikään lukemaan, on ohimenneet postaukset kuitenkin suhteellisen helppo lukea ilman sen suurempaa stressiä. Useasti päivässä päivittyvät blogit ovat valitettavasti tippuneet lukulistaltani. En ehdi monta kertaa päivässä päivittää bloglovinia ja pysyä koko ajan kärryillä…

Sinun blogiasi aloin alunperin lukemaan nimenomaan sisustusjuttujen vuoksi, mutta näiden vuosien saatossa luen pääasiassa kaikki postauksesi, sillä sitä kautta opin tuntemaan persoonaasi paremmin (mitä nyt blogin kautta siihen pystyy). Näin blogisi tuntuu tutummalta 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:12 pm

Hei Anninna! Kiitos ajatuksistasi ja viisaista sanoistasi. Tämä noin viisi kertaa viikossa päivittyvä blogi on minulle päivitystahdiltaan tällä hetkellä maksisi, poika on vielä niin pieni, että hän saa aikanai hereillä ollessaan. Ja toki tytär kanssa, mutta hänellä on jo kaverileikkejä yms, jonka aikana on mahdollista kirjoittaa.

Reply
Ansku 7 kesäkuun, 2016 - 10:55 pm

Samaa mieltä muiden kanssa! Yksi blogi,monipuolinen,kerran päivässä päivittyvä ja kirjoittajansa näköinen.:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:12 pm

Kiitos Ansku!

Reply
Muuttuvakotini Päivi S 7 kesäkuun, 2016 - 11:14 pm

Yksi sama blogi ja monipuolisia päivityksiä eli jatka samaan malliin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:13 pm

Kiitos Päivi <3

Reply
Saia 8 kesäkuun, 2016 - 8:31 am

Minä luen blogia bloggarin takia, toki olen ajautunut tännekin sisustuksen kautta, mutta ei pelkkä sisustus saa minua täällä pysymään, vaan kokonaisuus. Välillä jotkut aiheet eivät kiinnosta, mutta ne voin jättää lukematta (aika harvoin niin on kyllä käynyt :)). Pääosin kuitenkin kiinnostun tarinasta joka jatkuu, ja siihen kuuluu bloggarin ”kaikki ajatukset.” Jos haluan joskus keskittyä vain pelkkään sisustukseen, voin katsella kauniita kuvia ulkomaisista sisustusblogeista, mutta suomalaisissa blogeissa kaipaan kosketusta ihmiseen sen takana.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:16 pm

Kiitos Saia! Tuo ”tarina joka jatkuu” on hyvin sanottu!

Reply
m 8 kesäkuun, 2016 - 9:13 am

Moi Kerttu!

Kommentoin ensimmäistä kertaa blogiisi. Löysin tämän joskus ehkä vuosi sitten minishow-blogin kautta. Se miksi jäin seuraamaan, ei ole sisustus postaukset vaan sinun mielenkiintoinen persoona ja ihana kirjoitustapa. Erityisesti pidän kaikista lifestyle jutuista sekä kaikesta mikä edes sivuaa lapsia. Eli mitä sitten teetkin, toivottavasti et lopeta lifestyle postauksien kirjoittamista 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:18 pm

Voi kiitos M! Niin kauan kuin bloggaan, osana on myös lifestyle-henkisiä postauksia. Tällä hetkellä ne ovat täällä sikinsokin ja rinnakkain, mutta joskus ehkä kahdessa eri blogissa. Aika näyttää 🙂

Reply
Ek 8 kesäkuun, 2016 - 11:00 am

Ehdottomasti lifestyle mukana. Yksi syy miksi luen blogiasi on se että pysynyt monipuolisena. Pelkkä sisustus tekee blogista yksi toikkoisen ja tylsän.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:19 pm

Lämmin kiitos Ek!

Reply
Hale 8 kesäkuun, 2016 - 11:40 am

Itselleni ei ole niinkään väliä montako blogia kirjoittajalla on tai mikä niiden aihepiiri on. Ensisijaisesti kuitenkin seuraan fb sivua ja siellä julkaistun linkin perusteella joko luen jutun blogissa tai en lue.

Luulen että näin aika moni blogilukija juuri nykyään tekeekin. Blogiin päädytään kiinnostavan otsikon, tai kuten minun tapauksessani usein, hakukoneoptimoinnin ansiosta.

Laatu on aina parempi kuin määrä riippumatta mihin päädyt. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:20 pm

Kiitos Hale! Laatuun vaikuttaa eniten bloggamiseen käytössä oleva aika. Tällä hetkellä se on kortilla eli mennään aika ”halki, poikki ja pinoon”-mentaliteetillä 😀

Reply
Hale 8 kesäkuun, 2016 - 11:42 am

Ja vielä jatkokommentti. Kuten joku tuosss yllä totesikin niin minäkin seuraan tiettyjä blogeja pääosin juuri bloggarin vuoksi. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:21 pm

Bloggaajan persoona minullakin vaikuttaa kiinnostukseen. Tai jos persoona on taka-alalla, pitää kuvissa / teksteissä olla jotain erittäin vangitsevaa.

Reply
Karla All I ever wanted is here - blogi 8 kesäkuun, 2016 - 4:03 pm

Hei Sinä ♡ Suositus, kirjoita juuri niinkuin itsestä tuntuu. Silloin tuotos on luontevin ja antaa sulle itsellesi eniten. Tunnistan täysin nuo ajatukset ajan pikakelautuvuudesta – niin paljon kun blogia onkin ikävä, huomattavasti hiljentynyt vauhti on tuonut muuta tekemistä ja voimia arkeen ja elämään.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:22 pm

Hei Sinäkin <3 Kiitos sanoistasi! Ikävä on. Olettekos kotosalla 16.7. viikonlopun nurkilla, olen sinnepäin tulossa.

Reply
marja 8 kesäkuun, 2016 - 10:35 pm

Komppaan Karlaa ja montaa muutakin! Itse painin monta vuotta hieman käänteisen dilemman kanssa – kirjoitanhan sisustusblogisivustolla mutta silti melko harvoin sisustuksesta. Olen kokenut asiasta stressiä mutta sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että kirjoitan tasan niistä asioista jotka minua kiinnostavat ja joista mulla on sanottavaa. Sisustuksesta kovin harvoin on koska meillä kotona ei sisustuksen saralla tapahdu juuri koskaan mitään 🙂

Kaksi blogia kuulostaa tavallaan ihan järkevältä mutta myös työläämmältä – varsinkin kun lifestyle ja sisustus ovat kuitenkin suht liki toisiaan.. eri asia jos kirjoittaisit vaikkapa hmmm… nukkekodeista ja maratoneista 😀 Ääni siis yhdelle blogille, sellaiselle sisustuspainotteiselle lifestyleblogille 🙂 Lukijat kyllä osaavat hypätä ne postaukset yli, jotka eivät kiinnosta palatakseen taas lukemaan itseään kiinnostavista aiheista.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 kesäkuun, 2016 - 8:23 pm

Viisaita sanoja Marja! Saapa nähdä millaisen inspiraation Idealista meille tuo, kun saamme uuden pohjan ja lifestylemmän ympäristön 🙂

Reply

Jätä kommentti