Asuntomessut 2014: Vierailulla Talo Luckissa

by Kerttu
Pääsin tänään käymään erityislaatuisessa paikassa, jossa muutaman neliökilometrin alueelle on sijoitettu valtava määrä ihmisten suuria unelmia. Nämä unelmat ovat kiveä tai puuta, suuria ja pienempiä. Ne ovat korkeita tai matalia, perinteisiä tai moderneja. Vierailin siis rakenteilla olevalla Jyväskylän asuntomessualueella. 

Muistetteko Talo Luckin, erityisen hienon atrium-talon mustanpuhuvine ulkokuorineen ja tyylikkään vaaleine sisustuksineen? Kerroin teille Rakenteilla upea Talo Luck -postauksessa jo viime lokakuussa, että tälläinen aarre valmistuu ensi kesän messuille. Nyt sovimme lounastärskyt rakennustyömaan rouva ylipäällikön eli rakennuttaja-Heidin kanssa. 

Talo on saanut muotonsa ja työt edistyvät hienosti. Tämä vaihe on visuaalisesti varsin haastava, sillä tarvitaan ne kuuluisat sielun silmät näkemään, miltä tämä kaikki oikeasti näyttää valmiina. Ihan suoraan sanottuna jo tällä hetkellä kaikki näyttää u-pe-al-ta! Talo ja sen viereen saumattomasti istuva saunarakennus muodostavat U-muodon, jonka sisäpihalle kätkeytyy ensi kesänä pikkuinen nurmi. Suuret terassit kiertävät suojaisaa pihaa ja seinien kokoiset ikkunat ahmivat luonnonvaloa sisäänsä. 

Atrium-piha on niin suojaisa, että siellä voi vaikka paistaa makkaransa ilkosillaan. Kyllä, sisäpihalla on  ulkotakka, joka on yksi talon kolmesta tulipesästä.

Talo Luckia ei olisi voinut rakentaa mille tahansa tontille ja tämä asia konkretisoitui vierailulla. Rouva seisoo juuri talon toisessa päässä, oman makuuhuoneensa ikkunalla, josta avautuvat näkymät järvelle ja koivikkoon. Kesällä voi aamun aloittaa lempeällä tuulella,  sillä ikkuna on samalla ovi. 

Talo on suunniteltu tontille ja tontti talolle. Muistelen lähes kauhunsekaisin tuntein parin kesän takaisia Tampeeen asuntomessuja, joissa kaavoitus suorastaan pilasti hienot talot. Ei ole kiva, että omasta olohuoneesta näkee toisen vessaan tai pulikoidessaan uima-altaassa naapuri ripustaa metrin päässä pyykkejään. Omakotitaloasuja haluaa myös yksityisyyttä ja Talo Luckin kaltasta rakennusta ei olisi voinut sijoittaa keskelle korttelia. 

Vaikka kaikki on kesken ja rakennuttajan näkökulmasta eletään juuri stressaavinta aikaa, uskon että tästä tulee yksi kesän upeimpia messukohteita. Asuntomessujen tehtävä on puhuttaa, antaa ajattelemisen aiheita, haastaa ajattelua ja mahdollistaa unelmia. Koko alue näytti niin houkutelevalta, että mietin jo oman talon myyntiä ja ihan hiuksenhienoa muuttorumbaa valmistaloon Jyväsjärven rannalle upean Rantaraitin varteen… Asuntomessut toteuttavat ja myös herättävät unelmia ja niin sen pitää mennäkin!

Sillä aikaa kun minä laskeudun haaveistani maanpinnalle, te voitte käydä lukemassa tarinoita tämän talon valmistumisen iloista ja suruista Talo Luckin blogista ja tykkäämässä talosta Facebookissa.

Odotan innolla ja ylpeydellä kotikaupunkini Asuntomessuja! Olisi kiva kuulla, onko sinulla messuvisiitti suunnittella ensi kesäksi? 

Saatat pitää myös

30 Kommentit

Liina / VillaILONA 29 tammikuun, 2014 - 11:10 pm

En meinaa malttaa odottaa kesää ja messuja! Tosi mahtavaa päästä tätäkin taloa paikan päälle katsomaan. Uskon että siitä tulee aivan mielettömän hieno:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:39 pm

Samaa mieltä! Yksi lisäsyy odottaa kesää 🙂

Reply
Sara 29 tammikuun, 2014 - 11:11 pm

Into käydä asuntomessuilla on oman talon valmistumisen jälkeen laskenut kuin lehmän häntä. Mutta Jyväskylässä voisi käydä, sillä hyvä ystäväni asuu siellä. Samalla voisi käydä tervehtimässä häntä ja käydä vaikka hänen kanssaan ihastelemassa ja ihmettelemässä asuntomessujen antia. 😉 Tähän taloon täytyy ehdottomasti tutustua.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:44 pm

Minä olen käynyt innolla messuilla, vaikka oma talo onkin valmis! Nyt on kiva hakea vinkkejä pihaan ja sisustukseen, toki myös ihaillen arkkitehtuurin uusia tuulia. Tervetuloa vain Jyväskylään!

Reply
Elina /Elinamaista 29 tammikuun, 2014 - 11:13 pm

Ehdottomasti ole menossa messuille 🙂 Kiva päästä katsomaan millaisia messutaloja on tänä vuonna. Mun suosikki asuntomessut on ollut Kuopion asuntomessut, siellä oli ihania taloja ja sisustuksia.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:44 pm

Kuopio oli kyllä todella hieno! Järvimaisema oli vangittu hienosti osaksi rantataloja 🙂

Reply
Emilia Karenina 29 tammikuun, 2014 - 11:19 pm

Vautsi vau! Ensi kesän messuja odotellaan jo malttamattomana. Ihana kun ne on lyhyen ajomatkan päässä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:45 pm

Hyvää kannattaa odottaa!

Reply
littleB 29 tammikuun, 2014 - 11:56 pm

Oijoi, hyvältä näyttää jo nyt tämä talo! Todellakin aion vierailla messuilla, kun tässä kävelyetäisyydelläkin asustan 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:45 pm

Kerrankin pääsee vaikka monta kertaa messuilemaan 🙂

Reply
Jenni 30 tammikuun, 2014 - 8:36 am

Upealta näyttää jo nyt! Kyllä olisi tarkoitus asuntomessuilla taas poiketa ihastelemassa. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:46 pm

Asuntomessuilla on oma tunnelmansa, joka pitää kokea paikanpäällä. Erityisesti erityisemmat kohteet ovat aina mieleeni 🙂

Reply
Kristiina / Deko 133 -blogi 30 tammikuun, 2014 - 9:12 am

Kiitos tästä postauksesta, kiva päästä kurkistelemaan! 🙂 Jyväskylän asuntomessut kuuluvat ehdottomasti ensi kesän käyntikohteisiin. Entinen kotikaupunkini on rakas vieläkin, joten messut saavat tästä tunteesta vielä astetta enemmän nostetta ja odotukseniloa. <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:47 pm

Olepa hyvä, kiva että tykkäsit postauksesta! Ehdottomasti siis ensi kesänä kotikonnuille messuilemaan!

Reply
Jenni/Kukkurakoti 30 tammikuun, 2014 - 9:56 am

Ehdottomasti ohjelmassa on asuntomessut. Mahtavaa, että pääsit katsastamaan tätä taloa! En malta odottaa, että näen sen livenä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:47 pm

Minäkin odotan valmiin talon näkemistä innolla. Hieno siitä tulee joka tapauksessa!

Reply
Anni 30 tammikuun, 2014 - 10:41 am

Ehdottomasti olen menossa messuille ensi kesänäkin. Mies vähän nikottelee, koska meillä ei kuulemma oman talomme valmistuttua ole enää syytä mennä asuntomessuille, mutta kyllä minä hänet sinne raahaan, koko päiväksi ;).

Talo Luck on upea, ja sen ympäristö on upea. Nuo koivujen rungot, voi kunpa saisin edes muutaman siirrettyä omien ikkunoitteni taakse…

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:49 pm

Sano miehelle, että pihaispiraatioita pitää mennä hakemaan 🙂 Koivut ovat kyllä niin osa suomalaista sielunmaisemaa, että niiden katveessa on ilo herätä <3

Reply
Vilja @ muotoseikka 30 tammikuun, 2014 - 11:06 am

Kiva nähdä kuvia Luckista. Odotan innolla messuja juuri tämän talon vuoksi.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:49 pm

Kiva kuulla!

Reply
Anonymous 30 tammikuun, 2014 - 12:57 pm

Kyllä tarkoitus olisi messuilemaan päästä tulevana kesänä, vaikka sitten vauvan kanssa! 🙂
Luck näyttää täydelliseltä, valmiina varmasti aivan mieletön… kiva päästä näkemään se valmiina sitten kesällä! 🙂

Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:50 pm

Baby mukaan ja messuille inspiroitumaan 🙂

Reply
Suvi / zubis corner 30 tammikuun, 2014 - 9:52 pm

Kyllä messuille pitää päästä! Oli kiva päästä kurkistamaan kanssasi tähän hienoon taloon.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:52 pm

Uskoisin, että postaan Talo Luckista vielä pari kertaan ennen messuja, joten kohteen etenemistä saa ihmetellä tätäkin kautta 🙂

Reply
Anonymous 30 tammikuun, 2014 - 9:58 pm

Näyttääpä upealta! Kesää ja messuja täällä omilla kulmilla odotellen 🙂

heini

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:52 pm

Samoilla fiiliksillä siis sielläkin 🙂

Reply
Anonymous 30 tammikuun, 2014 - 10:09 pm

Messutaloja on aina kiva käydä katsastamassa. Pakko kommentoida kaupunkiasumisesta ja tonteista ja kaavoituksista. Itsekin asun kaupungissa uudessa omakotitalossa ja kaavoitus todella määräsi millaisessa talossa 🙁 Kuitenkin valitsimme omakotiasumisen ja tyytyväisiä tähän asti ainakin. Täällä on vain valitettavasti hyväksyttävä se, että naapuria morjestetaan ikkunasta ja se näkyy mitä näkyy. Eri asia ketä kiinnostaa:) Tonttitarjontaa on vähemmän ja lähtevät n. 300m2 ylöspäin omakotiasujille. Olisihan se mahtavaa asua järvenrannalla 10 km:n säteellä isossa kaupungissa väh. 1500m2 tontilla, mutta harvassa taitavat olla nämä paikat. Saati varallisuus omistaa tällaista. Aivan mahtavaa, jos asuu paikkakunnalla jossa mahdollisuus rakentaa/asua mitä idyllisemmissä maisemissa 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 tammikuun, 2014 - 10:54 pm

Olet täysin oikeassa. Kritiikkini koski nimenomaan Asuntomessujen kaavoitusta, jossa voisi huolehtia siitä, että hulppeat talot saisivat ympärilleen järkevän kokoiset tontit 🙂

Reply
kaisis 31 tammikuun, 2014 - 7:16 pm

Olen innoissani menossa Jyväskylään kesällä asuntomessuja katsomaan ja uusia ideoita bongaamaan.. Kiva lukea jo ennakkoon…

Reply
Anonymous 9 helmikuun, 2014 - 8:33 am

Oih, kuinka upea talo on tulossa. En muuten kyllä käy asuntomessuilla, ovat niin sitä yhtä ja samaa täynnä. Tämä täytyy kuitenkin ihan pakosti nähdä. HIeno ajatus tuo atrium-talo. Kiva, kun saa maistella jo etukäteen täällä blogissa. 🙂

Reply

Jätä kommentti