8 kysymystä ja vastausta kodin tiloista

by Kerttu
7x kysymystä kodista

Paikka, jonka sotkuisuus ärsyttää ensimmäisenä? 

Se on paikka, jonka näen kotiin tullessa eli eteinen. Se ei ole kovin suuri ja olemme pyrkineet järjestämään säilytyksen hyvälle mallille ja jokaisella on omat paikat takeille, hanskoille ja kengille. Eteisen kaappiin tehtiin pieni remontti ja se toimii nyt paremmin. Toivomus on myös, että reppuja ja kasseja ei jätettäisi heti eteisen matolle, vaan edes olohuoneen nurkalle. Siivoan myös eteisen yleensä lähtiessäni, jotta olisi kivaa palata. Mutta se fiilis, että ei mahdu sisään (tai ulos) on kyllä aina ärsyttävä. Voikohan joku samaistua?

7x kysymystä kodista

Paikka, jossa viihtyy koko perhe? 

Telkkarihuoneen sohva kokoaa perheemme viikonloppuiltaisin elokuvan tai viihdeohjelman pariin. Ikkunaton tila on passeli ohjelmien ja elokuvien katseluun ja pelien pelaamiseen. Meidän perheen uusi sarjalöytö on Eränkävijät, joka kertoo metsästyksestä ja kalastuksesta nykypäivän Suomessa. Illalla yksi jakso silloin tällöin rauhoittaa mukavasti, itse tykkään verkkaisesta rytmistä, sympaattisista esiintyjistä ja upeista kotimaisista maisemista.  Tosin tytärtä käy todella paljon sääliksi kaikki metsästetyt eläimet.

 Paikka, joka kaipaisi remonttia?

Uudessa kodissa ei nyt varsinaisesti ole remontin tarvetta, mutta ainahan sitä voisi fiksailla sitä tai tätä. Pientä pintaremonttia voisi tehdä maalaamalla. Jos oikein remppaamaan ryhtyisi, saattaisin jatkaa keittiön saareketta seinään saakka, jotta saisimme lisää laskutilaa. Mutta ei ole todellakaan mikään akuutti tai välttämötön remontti. Nyt nautin siitä, että paikat ovat aika lailla valmiina.

Paikka, jota haluat sisustaa seuraavaksi? 

Pojan huone kaipaa hieman lisää toiminnallisuutta. Vaikka korkeat liukuovikaapistot kätkevät sisäänsä suuren määrän vaatteita, leluja ja pelejä, eivät ne ole sieltä ylähyllyiltä lapsen saatavilla. Sisustuksen suunnitelma on vielä hieman kesken, mutta ajatus olisi päivittää säilytystilaa ja toisaalta, jokin ihana oleskelupaikkakin olisi tarpeen.

Paikka, jossa rentoudut parhaiten?

Syksyn viileiden säiden tullen Drop-allas on todella rentouttava paikka. Tässä on tärkeää muistaa perheenäidin pro tip eli lapset ensin polskimaan ja sitten vasta itse perässä. Muuten oma “rentouttava” hetki päättyy kylkiin osuviin raajoihin sekä veden roiskintaan, josta kukaan ei takuuvarmasti maksa korvauksia, vaikka äidin uintielämys menisi pilalle.

Paikka, johon olet erityisen tyytyväinen?

Olohuoneessa on hyvä olla. Siellä on mukavaa seurustella tai rentoutua, muutenkin olkkari on kotimme tapahtumapiste. Mukavaa, että vanhan kodin sohva sopi myös uuteen kotiin. Pidän paljon Minja Revonkorven Tasapainoilua-maalauksesta, joka on vähän kuin sormenjälki meidän kotonamme – uniikki asia, jota ei ole muualla. Myös levollinen väripaletti rauhoittaa ja pienillä muutoksilla, kuten tekstiileillä, kukilla ja asetelmilla saa tilaan sopivasti vaihtelua.

Älä mokaa matto-ostoksilla – pari täsmävinkkiä

Paikka, jossa olette kun teillä on vieraita?

Keittiön pöydän ääreen sitä yleensä kokoonnutaan ainakin ensimmäisenä. Usein käy niin, että vaikka illanistujaisissa sitä jämähtää paikoilleen, eikä hoksaa muutamankaan tunnin jälkeen siirtyä vaikkapa sohvalle. Mutta pidän siitä tunnelmasta, kun ihmiset ovat ruokapöydän ääressä kiireettömästi.

Paikka, josta on paras näkymä (sisälle tai ulos)?

Meidän kodin paras puoli on keittiön ja olohuoneen ikkunoista avautuva metsämaisena. Olemme mäellä, joten näkymä on hauskasti puiden latvojen korkeudelta.  Näin marraskuun pimeydessä maiseman saatavuus on toki rajallinen, mutta onneksi etätyöt mahdollistavat horisontin tuijottelun päivänvalon aikaan.

Siinäpä muutama ajatus kodin tiloista. Olisi kiva kuulla samat ajatukset myös muilta bloggaajilta, joten olisiko se pitkästä aikaa vanhan kunnon blogihaasteen aika? Haastan Marulla,  Home via Laura, Valkoinen Harmaja, Muoti Mielessä, Inspired by Love,  Musta Ovi, Minishow, Muotoseikka, All you need is white, Sliik, Villa H ja Char and the city. Tässä vielä kysymykset:

Paikka, jonka sotkuisuus ärsyttää ensimmäisenä? 
Paikka, jossa viihtyy koko perhe? 
Paikka, joka kaipaisi remonttia?
Paikka, jota haluat sisustaa seuraavaksi? 
Paikka, jossa rentoudut parhaiten?
Paikka, johon olet erityisen tyytyväinen?
Paikka, jossa olette kun teillä on vieraita?
Paikka, josta on paras näkymä (sisälle tai ulos)?

Jos innostutte vastaamaan, niin linkittäisittekö juttunne tähän postaukseen? Muutkin saavat toki osallistua, olisi ihana kuulla teidän kodin paikoista enemmmän!

Saatat pitää myös

16 Kommentit

Paula marraskuu 17, 2020 - 1:38 pm

Moi! Olipa virkistävä postaus! Ja oikein kiva toista taloa juuri rakentavalle ja usean eri päätöksen äärellä tätä kautta olevalle. Olisitko halunnut avata hiukan teidän seinien maalisävyjä? Keittiö-oleskelutilassa on ainakin kauniita värejä.

Reply
Kerttu marraskuu 18, 2020 - 9:44 am

Moikka Paula! Kiitos, mukava kuulla, että tykkäsit. Tsemppiä rakennusprojektiin, täällä on vissiin aika kullannut muistoja, koska olisi niin ihanaa päästä rakentamaan 😀 Meillä on sävynä Tikkurilan laasti, kaunis sävy.

Reply
Paula marraskuu 18, 2020 - 12:04 pm

Katos, olipa hyödyllinen tieto! Laastia olen itsekin miettinyt yhtenä vaihtoehtona, mutta kuvittelin tummemmaksi. Teidän kodissa näyttää oikein kauniilta ja kiilaa nyt kyllä vaihtoehtolistalla etiäppäin. Meidän nykyisen kodin hartiapankkiurakka valmistui vajaat yhdeksän vuotta sitten, joten aika ehti nippanappa kullata muistot. Jos jotain jäi käteen ensimmäisestä raksasta niin se, että ei saa mitä haluaa, mutta saa valita kompromissinsa ja että vastoinkäymisiä tulee kokoajan, eikä niistä kannata repiä turhaa ressiä. 😀 Ihanaa, että huomaan sisustusinnostuksen ja -kiinnostuksen nostaneen päätään. Muutaman vuoden ajan, ekan raksaurakan jälkimainingeissa kiinnosti aikalailla moni muu asia kuin yöpöydän lamppu tai kattolistan muoto.

Reply
Liisa marraskuu 17, 2020 - 4:16 pm

Hei. Niin kaunis ja seesteinen koti!
Makuuhuoneessa taitaa olla valkoinen Hattara-matto?
Kysymys: pysyykö matto valkoisena, kellastuuko se käytössä? Ja minkä kokoinen matto on?

Reply
Kerttu marraskuu 18, 2020 - 9:41 am

Hei Liisa! Kiitos paljon. Makuuhuoneessa on Hattara-matto, se on ollut meillä jo vuosia, aikaisemmin olohuoneessa. Meillä maton koko on 200 x 300 cm. Se on pysynyt oikein kauniina ja hyvänä, kovasta kulutuksesta huolimatta.

Reply
Tanja marraskuu 17, 2020 - 6:24 pm

Kaunista teillä, tuo Drop on kyllä ihana. 😍 Siinä on varmasti rentouttava olla. Oletko muuten miettinyt olohuoneeseen verhoja vai haluatko pitää sen ilman?

Reply
Kerttu marraskuu 18, 2020 - 9:40 am

Kiitos Tanja! Olen kyllä joskus miettinyt verhoja, ei ole ollenkaan poissuljettu vaihtoehto 🙂

Reply
Elisa @villalume marraskuu 18, 2020 - 10:48 pm

Olipa mahtavan virkistävä haaste ja vielä niin mahtavalta ja inpiroivalta tyypiltä! Ollaan seurattu blogiasi jo vuosikaudet ja sinun tekstit ovat aina yhtä ilahduttavia ja myönteisiä, kiitos siitä! Meidän vastaukset blogihaasteeseen löytyy täältä: https://villalume.fi/home/8-kysymysta-ja-vastausta-kodin-tiloista/

Reply
Anne - Muoti mielessä marraskuu 20, 2020 - 9:10 am

Heippa! Nyt olen vastannut haasteeseen ja juttu on livenä blogissani. Kiitos vielä, tämä oli hauska 🙂

Reply
Kerttu marraskuu 22, 2020 - 10:49 am

Mahtavaa, kiitos kun osallistuit Anne!

Reply
vakkarilukija marraskuu 21, 2020 - 4:39 pm

Hei,

Olipa mielenkiintoinen postaus! Mainitsit liukuovikaapistot. Minkä merkkiset teillä on? Oletko ollut tyytyväinen?

Reply
Kerttu marraskuu 22, 2020 - 10:43 am

Moikka ja kiitos, kiva kuulla että pidit. Meillä on kodin kiintokalusteet Topi Keittiöltä, tämä oli valittu tavarantoimittajaksi rakennuttajan puolesta. Muutimme tavalliset kaapit liukuoviin. Ihan tyytyväinen en ole ollut, kun kerran jo vähän remppaakin jouduttiin tekemään. Uudiskohteessa on vähän eneemmän säätöä, kun tehdään muutoksia, eikä tilaus synny puhtaalta pöydältä.

Reply
Suvi / visusillvan.com marraskuu 24, 2020 - 6:16 am

Kiitos kivasta blogihaasteesta, oikein vanhojen kunnon aikojen tyyliin! Sait inspiroitua minut päivittämään blogin piiiiitkästä aikaa. 🙂 Kiitos siitä!

Reply
Kerttu marraskuu 24, 2020 - 7:00 am

Ihana kuulla, kiitos kun otit osaa haasteeseen Suvi! <3

Reply
Suvi M / Valkoinen Harmaja marraskuu 26, 2020 - 5:40 pm

Kiitos Kerttu kivasta haasteesta! <3 Mun vastaukset löytyy nyt blogista:

https://www.valkoinenharmaja.fi/8-kysymysta-ja-vastausta-kodin-tiloista/

Reply
-heini- marraskuu 27, 2020 - 8:25 pm

Kiitos kerttu niin kivasta Haasteesta, oli kyllä ihana pitkästä aikaa tehdä haastepostaus <3, tässä linkki mun postaukseen:
http://www.villah.fi/2020/11/8-kysymysta-ja-vastausta-kodin-tiloista.html

Reply

Jätä kommentti