10 kuvaa työhuoneesta

by Kerttu

 Mukavaa sunnuntaita!

Ihana aurinko on hellinyt koko viikonlopun ajan ja on ollut niin kivaa päästä ottamaan sisustuskuvia päivänvalon aikaan. Hommasta erityisen hauskaa on tehdyt Canonilta testissä oleva EOS D70-kamera, joskin  nyt voi sanoa, että mummolle on annettu formula kauppamatkalle. Käyttäjä ja laite elävät vielä vähän eri sfääreissä, mutta kyllä minä tuon tekniikan ihmeen vielä taltutan. Vaikka aika monia laitteita oppii käyttämään ilman ohjekirjaakin, niin nyt kyllä pitää syventyä ihan ajan kanssa sen ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. 
  

Minulla on työhuoneessa pari juttua lainassa Sisustusilosta. Monesti on vaikeaa hahmottaa huonekalujen mittasuhteita kaupassa saati sitten nettikaupassa. Yhteistyömme merkeissä sain kuvata suosikkituotteitani omassa kodissa ja jakaa niistä syntyvää mahdollista inspiraatiota teille lukijoillekin. Työhuoneen valaisin on ollut varsin tuulisella paikalla, yleensä pöydälle on päätynyt sellainen valo, joka ei ole löytänyt paikkaansa muualta sisustuksesta. Kun ensi kerran näin tämän Kartellin Taj-pöytävalasimen, se herätti kiinnostukseni veistoksellisella ulkomuodollaan. 

Valaisin toimii hipaisukytkimellä ja valonlähteenä on tehos rivi pieniä led-valoja. Taj antaa tasaisen työskentelyvalon pöydälle. 

Valaisinta on saatavana Kartellin tyyliin myös kirkkaana ja mustana.

Muistatteko jouluiloksi hankkimani ressukan huonekuuseni? Se on osoittanut olevansa varsin sinnikäs tapaus ja voi hyvin tällä hetkellä työhuoneen pöydällä. Tietääko joku, voisiko tämän istuttaa keväällä ulos? 

Toinen lainatavara onkin jo kerran blogissa nähty Kevätsesongin suosikkisävyt-postauksessa, silloin kukkavaasina osana olohuoneen sisustusta. Nyt testasin Kartellin Matelassè-vaasia paperiroskakorina ja kyllä vain, toimii tässäkin roolissa varsin mainiosti! Korkeutta sillä on 30 cm ja halkaisija 23 cm. 

Työhuoneessa on jälleen lattialla tuttu ja turvallinen Stockholm Rand-matto.

Kattovalaisin on ostetu Kodin Ykkösiltä. Verhot ovat Finlaysonin Coronna-kankaasta ja ne sain osana viime keväistä yhteistyöprojektia.

Kartellin lainatavarat sointuvat sisustukseen niin hyvin, että mitenhän niitä malttaa edes palauttaa 😀 Sisustusilolle on muuten  avattu nettikauppa, jonka valikoimaa täydennetään koko ajan.

Loppukevennykseksi vielä yksi tympääntyneen näköinen chihuahua. Tyyppi ei selvästi tajua, miksi emäntä pyörii mustan mötikän kanssa ympäri huonetta ja häiritsee hänen korkeutensa torkkuja 😉

Helliikö Kartellin design sinun sisustussilmääsi?  

Saatat pitää myös

30 Kommentit

Marjukka/Nuapurissa 19 tammikuun, 2014 - 6:09 pm

Voi mikä piristys on tuo keltainen tyyny! Ihana! <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:09 pm

Tykkään kanssa, se on sellainen hauska liukuvärjätty tyyny. Meillä on niitä kaksi ja ne seikkailee vähän siellä ja täällä tunnelman mukaan 🙂

Reply
Vekarus 19 tammikuun, 2014 - 6:25 pm

Oi, miten ihana lamppu! Sopisi meillekin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:14 pm

Se on kyllä kaunis!

Reply
Susanna 19 tammikuun, 2014 - 6:41 pm

Lamppu on vallan ihana, mutta kyllä roskakorin suhteen olen sitä mieltä, että sen on oltava läpinäkymätön. Tuo kirkas on toki tyhjänä hieno, mutta mielestäni roskis on käyttöä varten ja sen luonteeseen nyt kuuluu, että siellä ei ole paperit siististi järjestyksessä yms, joten en ainakaan itse haluaisi että roskiksen sisältö on koko ajan näkyvillä ja ”silmillä”. Haha! Voi Hugo. <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:16 pm

Hyvä pointti tuokin! Tosin yleensä paperiroskikseen menee vain valkoista A4:sta, joten se näyn ehkä kestäisiä 😀

Reply
Sanna 19 tammikuun, 2014 - 7:19 pm

Voisin kuvitella, että koska se on HUONEkuusi, ei se menestyisi ulkona 🙂 Mulla on ollut jo kaksi vuotta ja kasvaa ja näyttää hyvin voivalta.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:17 pm

Hih, totta! Taitaa olla parempi antaa sille vettä ja huolenpitoa ihan sisätiloissa.

Reply
Erja / Ihmeidentekijät 19 tammikuun, 2014 - 8:18 pm

Innostuin tuosta huonekuusesta. Pitääpä katsella kukkakaupassa tarkemmin 🙂 Kerro sitten kokemuksia kamerasta!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:18 pm

Joulunalla huonekuusia oli monessa marketissakin, mutta eihöhän niitä edelleen saa kukkakauoasta. Kerron kyllä kokemuksia, kunhan ehdin kunnolla testata kameraa.

Reply
Anonymous 19 tammikuun, 2014 - 8:43 pm

Valaisin on todella kaunis. Ystävälläni on ollut huonekuusi sisällä varmaan 10 vuotta ja menestyy hyvin. Ulkona menestymistä en tiedä. Tepa Seinäjoelta

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:19 pm

Taitaa olla parempi antaa kuusen olla sisällä, söpö se on niinkin 🙂

Reply
minnas 19 tammikuun, 2014 - 9:02 pm

Mä niin tykkään Kerttu sun kirjoitustyylistäsi ja kauniista blogistasi, kiitos siitä. Mummolle formula kauppamatkalle 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:19 pm

Kiitos minnas, tuli hyvä mieli kommentistasi 🙂

Reply
Anonymous 19 tammikuun, 2014 - 9:15 pm

Hehee, huonekuusi todellakin on huonekasvi, ei menesty ulkona. Meillä oli huonekuusi aikoinaan monen monta vuotta, kunnes yhtenä jouluna veti herneet nenään aidosta joulukuusesta saman katon alla ja päätti kuolla kupsahtaa. Meillä huonekuusi ollut kyllä hankintalistalla siitä lähtien, en tiedä vaan miksi se ei koskaan hyppää ostoskärryyn kauppareissulla…? Ihana kasvi. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:20 pm

Tykkään kyllä huonekuusesta kovasti ja kyllä sille paikka löytyy sisältä. Meillä tuo pärjäili aidon kuusen kanssa ihan hyvin, katsotaan miten käy tulevina jouluina. Jos se saattuu elämään sinne saakka 😉

Reply
Saija /Tasapainoa tavoitellen 19 tammikuun, 2014 - 9:21 pm

Kartellin lamppu on positiivinen yllätys. Meillä on valkoinen Bourgie, jolla on paljon tunnearvoa, mutta muuten olen aika kyllästynyt Kartelliin. Läpinäkyvät jutut eivät ole minun juttuni muutenkaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:22 pm

Minäkään en oikein läpinäkyvistä niin perusta, Stone ja tämä vaasi ovat poikkeuksia. Myös Bourgie on liian krumeluurinen makuuni, vaikka kaunis onkin 🙂

Reply
Juuli - ihana mini. 19 tammikuun, 2014 - 9:29 pm

Yleensä en Kartellista hirveästi innostu, mutta näistä molemmista jutuista kyllä! Varsinkin tuo paperikorin virkaa toimittava vaasi on aivan mahtava, kiva oivallus käyttää sitä noin :).

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:22 pm

Nämä ovat kyllä kauniita molemmat 🙂

Reply
Siimeksessä Minttu 19 tammikuun, 2014 - 10:31 pm

Niinkuin monella muullakin merkillä, myös kartellilla on semmoisia tuotteita, mitkä ei koskaan muuttais meille, mutta monistakin kartellin juttuista pidän kovasti. Yksi mieluisin onkin katossamme roikkuva valko/kultainen Ge mistä en luopuisi ja myös tätä samaista vaasia olen haaveillut, ihana! Se onkin näemmä aivan jätti suuri 😮 .. Täytyisi varmaan laittaa pohjalle täytettä ja ostaa melko monta kimppua jos leikkokukille meinaisi käyttää 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:24 pm

Kartell on kyllä sellainen, joka jakaa mielipiteitä. Itsekään en kaikista tuotteista välitä, mutta näiden lisäksi pidän esim. Fly-valaisimesta valkoisena, Stone jakkarasta ja Take-valaisimesta niin ikään valkoisena. Myös Componibly on mieleinen 🙂 Bourgie jäisi kauppaan ja niin myös muoviset tuolit. Paitsi Masters 😉

Reply
Kristiina / Deko 133 -blogi 19 tammikuun, 2014 - 11:06 pm

Kartellin valaisin näyttää kivalta. Ja Hugo ihanalta! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:25 pm

Samaa mieltä, Kristiina! 🙂

Reply
Jenni/Kukkurakoti 19 tammikuun, 2014 - 11:17 pm

Valaisimessa kivan näköinen muotoilu ja se oikeastaan ”häviää” hieman ympäristöönsä hyvällä tavalla. Koirulin ilme kyllä valloittava 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 tammikuun, 2014 - 11:25 pm

Olet oikeassa, valaisin on näyttävä, mutta ei varasta kaikea huomiota itseensä 🙂

Reply
Tanja 22 tammikuun, 2014 - 10:17 pm

Minä tunnustaudun Kartell-faniksi 🙂 Maailmassa on paljon kauniita esineitä, joita voi ihailla kaukaa ja tiedostaa, etteivät ne omaan kotiin välttämättä asettuisi, mutta silti antaa niille arvon esimerkiksi jonkun tyylin hienoina edustajina. Meillä kotona ei taida olla Kartellin kampetta muuta kuin puutarhapöytänä toimiva ”pitsipöytä”, sen nimi taitaa olla T table. Bourgiesta haaveilin pitkään, mutta sitten se kärsi inflaation kun sitä oli joka paikassa. Mastersit meinasin ostaa meille, mutta niissä on huono istua, joten päädyimme lopuksi Hayn AaC-tuoleihin.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 23 tammikuun, 2014 - 12:05 am

Hienoja ajatuksia designista! Voi hyvinkin ihastella jotain huonekalua, vaikka se ei omaan kotiin sopisikaan. Hayn tuolit olivat varmasti hyvä valinta 🙂

Reply
joanna 22 tammikuun, 2014 - 11:54 pm

Mistä tuo seinähylly/lokerikko on? Tosi kivannäköinen tapa pitää toimistotarvikkeet järjestyksessä:) Tykkään kovasti blogistasi!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 23 tammikuun, 2014 - 12:07 am

Kiitos paljon Joanna! Lokerikko on Vitran Uten Silo. Omani ostin Stockmannilta: https://stockmann.com/p/fi/Vitra-Uten-Silo-seinalokerikko/309281

Reply

Jätä kommentti