Inspiroivat naiset-postaussarjani saa nyt toisen osan ja tällä kertaa ollaan tiiviisti kiinni blogini punaisessa langassa eli sisustuksessa. Minusta on ihanaa nähdä, miten ihmiset toteuttavat unelmiaan, ovat ne sitten isoja tai pieniä. Yrittäjyys on tapa vetää haaveille työhaalarit niskaan ja sen on tehnyt oululaiset siskokset Mia, 30 ja Annukka, 28.
Vierailin heidän MIA Design sisustusliikkeessä Oulussa ja se teki minuun vaikutuksen kauniilla esillepanolla ja hyvällä tunnelmalla. Aloin juttelemaan tiskin takana hääräävän tehokaksikon kanssa ja sisustusostokset tehtyäni, en voinut kuin kysyä heiltä lupaa haastatteluun. Joku taika liikkeessä leijui ja halusin selvittää, mistä on kysymys!
*

*
Kertokaa alkuun, keitä te olette?
Olemme sisarukset Miia ja Annukka. Annukka on koulutukseltaan viittä vaille valmis kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta, Miia puolestaan rakennusinsinööri ja sisustussuunnittelija. Perustimme yhteisen sisustusliikkeemme MIA Designin lokakuussa 2015.
Mistä syntyi idea MIA Design – liikkeen perustamiseen?
Kaikki alkoi yhteisestä sisustuspainotteisesta blogistamme, jota aloimme kirjoittaa yhdessä vuonna 2012. Sisustaminen on ollut meille molemmille suuri rakkaus ja intohimo jo pienestä pitäen, joten aloimme miettiä voisiko ammatillisia osaamisiamme yhdistää meille molemmille rakkaalla alalla. Muutama vuosi vierähti liikeideaa kypsytellessä ja vihdoin unelmistamme tuli totta kesällä 2015, kun täydellinen liiketila löytyi sattumalta upeasta, historiallisesta rakennuksesta Oulun keskustan kupeesta.
*


*
Liikkeessänne on niin hyvä henki. Millainen on MIA Designin sielu? Miten kuvailette yritystänne?
MIA Designin sielu asuu sydämissämme; palvelemme asiakkaitamme aina täydellä sydämellä. Haluamme osaltamme toimia inspiraation lähteenä ja antaa asiakkaillemme uusia ideoita sisustukseen ja elämään. MIA Design on innostava, inspiroiva ja iloinen!
Miten koette yrittäjyyden? Parasta ja raskainta?
Yrittäjyydessä ehdottomasti parasta on se, että saa tehdä sitä mitä rakastaa. Lisäksi vapaus itse määritellä ajankäyttönsä – olla oman itsensä herra kuuluu mielestämme yrittäjyyden parhaisiin puoliin. Raskainta yrittäjyydessä on pitkiksi venyvät työpäivät ja vapaa-ajan puute.
*


*
Mitä tulevaisuuden haaveita teillä on?
Haaveilemme tulevaisuudessa liiketoimintamme laajentamisesta ja että voisimme tarjota monipuolisen työpaikan sisustamisesta innostuneille nuorille. Haaveissa on myös, että MIA Designissa riittäisi yhtä ihania ja kannustavia asiakkaita myös tuleville vuosille.
Mitkä sisustuksen trendit näkyvät tällä hetkellä?
Tällä hetkellä sisustuksen trendit näkyvät liikkeessämme mm. tekstiilien väreissä ja kuoseissa. Mustavalkoinen ja graafiset kuosit jatkavat suosiotaan, niiden rinnalle ovat tulleet trendikäs aubergiini ja metsänvihreä. Pinnalla ovat myös kullan ja messingin sävyt, joita meiltä löytyy esimerkiksi kynttilänjaloista ja vaaseista. Ekologisuus ja kotimaisuus ovat myös tällä hetkellä suuressa suosiossa. Pyrimme valitsemaan tuotevalikoimaamme ekologisesti valmistettuja tuotteita ja on ollut mukava saada myös kotimaista designia osaksi valikoimaamme.
*

*
MIA Design Shop
Pakkahuoneenkatu 19
ma-pe 11-18, la 10-16
verkkokauppa: www.miadesign.fi
*

Kiitos ihanat, aurinkoiset siskokset ja menestystä kauniille kaupallenne! Käykää oululaiset ja Oulun reissulaiset tutustumassa liikkeeseen, jos ette ole sitä jo tehneet. En tiedä, selvittikö tämä postaus tämän sisustuskaupan taikaa, mutta kertokaahan te, rakkaat sisustuksen ystävät, mikä on mielestänne ihanan kaupan salaisuus?
Ps. Joko olet lukenut Inspiroivat naiset-sarjan hyvinvointi-teemaisen ensimmäisen osan? Se löytyy täältä.
*
