Varma syksyn merkki

by Kerttu

Tyyli, mikä ihana syy iloita syksystä! En puhu muodista, sillä se tulee ja menee, mutta oma tyyli säilyy ja jalostuu. Kesällä liehutellaan kevyissä ja mukavissa, mutta syksyn tullen on ihana kaivaa kaapista esille takit, neuleet ja nilkkurit.
*

Hiukset2-5

*
Pidän naisellisista ja linjakkaista vaatteista, joissa on hyvä olla. Korkokengät ja kivat laukut tuovat ryhdikkyyttä ja vaatteiden tehtävä on olla mukavia. Paras asu on sellainen, joka tuo itsevarman fiiliksen ja sen jälkeen sen  voi unohtaa.
*

hiukset-4

*
Yksi takuuvarma syksyn merkki on se, että hiukseni lyhentyvät ja tummuvat. Keväällä jo alkaa kasvatusprojekti, jossa tukka saa rauhassa vaalentua. Syksyn tullen kaipaan skarpimpaa fiilistä ja silloin hiukset napsaistaan pitkään polkkaan. Ja joka syksy yllätyn lopputuloksesta ja yritän totutella siihen.
*

Hiukset2

*
Pinterest on oiva paikka myös hiusinpiraatioiden hakemiseen. Olen käynyt Jyväskylässä Peilissä jo yli kymmenen vuotta ja kampaajani tietävät tyylini. Siitä huolimatta on mukava konkretisoida ajatuksiaan omaksi visuaaliseksi tauluksi. Näiden kuvien kanssa lähdin kampaamokäynnille, haaveena rennot kiharat ja terveennäköiset hiukset. (Jos mietit, miltä kesänhaalistama pehkoni näytti ennen kampaamoreissua, niin kurkkaa tänne jos uskallat.)
*

Screen Shot 2016-09-06 at 20.20.37

Hiukset2-2

*
Haaveenani olisi, että en olisi ikuisessa värjäyskierteessä. Oma värini on tyypillinen ”maantie”, enkä viihdy niin tasaisen tappavassa värissä, mutta toivottavasti mahdollisimman luonnollisessa kuitenkin. Ilolla olen seurannut viime vuosien trendiä kasvattaa oma väri takaisin.
*

hiukset-14

*
Muutama pesu varmasti vähän vaalentaa tummimpia hiuksia. Yleensä vaatii myös muutaman päivän, ennen kuin uusia hiuksia oppii laittamaan. Toivottavasti tänä syksynä töissä nähdään vähemmän poninhäntää ja enemmän skarppia polkkaa tai vaikka trendikästä lettiä.  Onneksi hymy on takuuvarma ”asuste” silloinkin, kun hiukset tai vaatteet tuntuvat epävarmoilta.
*

Hiukset2-4

*
Nyt on aika laittaa huomisen tavarat kuosiin, sillä lähden aamulla aikaisella aamujunalla kohti Helsinkiä ja Habitare-messuja. Tule nykäisemään hihasta, jos nähdään!
*

Saatat pitää myös

11 Kommentit

Satu 6 syyskuun, 2016 - 9:00 pm

Itsellä ihan sama juttu. Myös olen omalta väriltään maantie mutta vaalea tuntuu omimmilta mutta syksyllä tahtoo aina tummaa ainakin raitoina! Ja hui kun sitä kauhistuu kun tulee kotiin kampaajalta? todella kaunis tukka, sopii hyvin. Terveen näköiset hiukset on ja tuo väriä kasvoille. Vielä kun itse oppisin laittamaan tuollaiset rennot kiharat. Mukavaa syksyä. Ihana blogi!?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 syyskuun, 2016 - 9:49 pm

Aina joutuu hetkisen totuttelemaan uuteen peilikuvaa 🙂 Kiitos kovasti kauniista sanoista! Rennot kiharat on täälläkin hakusessa, suoristusraudalla onnistunee parhaiten kun vähän treenaa. Ihanaa syksyä sinnekin!

Reply
Veera-K 6 syyskuun, 2016 - 9:22 pm

Oi kuinka ihanat ja freesit hiukset! Tahtoo kanssa!
Tosi hyvin sopii kyllä.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 syyskuun, 2016 - 9:47 pm

Lämmin kiitos Veera-K!

Reply
Heli 6 syyskuun, 2016 - 9:28 pm

Myös minulla on maantien -väriset hiukset ja kasvatinkin lapsen raskauden aikana oman värini esiin. Ja onhan se välillä aika tavallinen, mutta itsekin otin ennen kesää liukuvärjäyksen ja yleisilme piristyi todella paljon 🙂

Hiuksesi näyttävät todella hyviltä. 🙂 Aloin itsekin harkita pitkää polkkaa. Jokohan uskaltaisin 😀 kesällä nimittäin jänistin

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 syyskuun, 2016 - 9:47 pm

Kiitos Heli! Maantie taitaa olla aika monella suomalaisella se oma väri ;D Mutta onneksi juuri raidat tai liukuväri auttaa pahimmassa pulassa. Ja suosittelen kyllä polkkaa, äkkiä se kasvaa taas kun alkaa kyllästyttää!

Reply
Irina - White & Fresh 6 syyskuun, 2016 - 9:40 pm

Ihanat hiukset! <3 Toivottavasti törmätään messuilla huomenna. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 syyskuun, 2016 - 9:46 pm

Kiitos paljon! Toivottavasti törmätään 🙂

Reply
Riikka 6 syyskuun, 2016 - 10:07 pm

Kaunis look on. Täällä oikeastaan samat kuviot. Olen pohtinut tällä kertaa, että uskaltaisinko kirkastavat raidat jättää tekemättä vai pitäisikö kuitenkin freesata raidoilla vielä. Täällä myös samoja kuvia kaivettu pinterestistä. Tämä long long bob muuttuu myös lobiksi, kunhan saan väripohdinnan johonkin lopputulokseen. Mukavaa syksyä!

Reply
Sanna 6 syyskuun, 2016 - 11:31 pm

Kauniit!! <3

Reply
Elina 7 syyskuun, 2016 - 1:58 pm

Kauniit hiukset:) Suosittelen kokeilemaan myös omaa väriä. Siitä saattaa löytyä kivoja vivahteita. Haluaisin myös oppia laittamaan rentoja kiharoita ja kivoja lettejä (t. Ikuinen ponnaripää). T.Elina

Reply

Jätä kommentti