Mitä olen oppinut rakkaudesta?

Näihin aikoihin vuonna 2007 tärisin kuin haavanlehti. Olin ajatellut, että en naimisiin menoa suuremmin jännittäisi, mutta h-hetkellä tunnelma oli kovasti toinen.  Olin 27-vuotias ja toki täysin aikuinen, mutta näin nelikymppisestä perspektiivistä tosi nuori. Elämälle oli kovasti haaveita, osa pieniä ja osa planeettojakin ravistelevan kokoisia.

Joka vuosi syksyn ollessa kauneimmillaan, palaan mielessä tuohon päivään. Rakkaudesta on vaikeaa kirjoittaa. Se on toisaalta yksityistä ja särkyvää, toisaalta täysin universaalia ja kaiken kattavaa. Se on abstraktia ja toisaalta valtavan arkista. Pariskunta sanomassa toisilleen tahdon on yksi rakkauden ilmentymä, mutta jos elämän mittakaavaa miettii, tuo symbolinen hetki on ohikiitävä. Rakkauteen ei edes tarvita instituutiota, vaan kaksi ihmistä.

Rakkaudesta olen oppinut sen, että ketään tai mitään ei voi omistaa. Rakkautta on olla siinä vierellä, vaikka ei tarvitse.  Kaikki voi olla ohi huomenna tai kestää ikuisesti, aina asiat eivät ole omissa käsissä. Mutta ei silti kannata elämää pelosta käsin, vaan sieltä rakkaudesta.

Onni & onnekkuus

Olen ollut rakkaudessa onnekas ja jotenkin senkin tajuaa,  että onhan se älytön tuuri.  En usko, että meille olisi vain yksi oikea, voi juma mitä lottoa tämä elämä muutenkin on, tuo olisi jo aivan liikaa. Onni – mitä se nyt kenellekin on – on omissa käsissä, parisuhteessakin. Ei ole kenenkään toisen vastuu tuoda onnea ja kun siitä vastuusta toisen vapauttaa, sieltä se onnellisuus alkaakin kummuta. Vaikka sitä ei kategorisesti toiselta odotakaan, niin silti tuntuu hyvältä tehdä toinen onnelliseksi arjessa.  Rakkaus on sitä, että saa olla oma itsensä ja itsenäinen, mutta ei silti halua olla ilman toista.

Hääpäivästä

Pidän juhlista ja ajattelen, että aina kun on aihetta, elämän tähtihetkiin kannattaa pysähtyä. Hääpäiviä olemme juhlineet vaihtelevasti, elämäntilannetta myötäillen. Ja onhan tähän kaikenlaista mahtunut, vuorotöitä tai pikkulapsiarkea, jossa pakastepitsan lämmittäminen on voinut olla illan kohokohta. Hääpäivänä mietimme, mistä haaveilemme ja mitkä haaveet ovat jo toteutuneet. Ne ovat tärkeitä keskusteluja ne.  15 vuoden kohdalla alkaa olla niin, että sen nuoren morsiamen toiveet on täytetty.  Onneksi vuosien mittaan on syntynyt uusia, yhteisiä haaveita. Tänä vuonna karkasimme  joskus suunnitellun New Yorkin sijaan kahdelleen mökille, menimme maastopyöräilemään luontopolulle ja lämmitimme illalla saunan.  Enkä olisi muuttanut mitään.

Loppukaneetti

Aivan kamalaa kirjoittaa nykyään blogia. Kaikki sanat on jo jossain sanottu, kaikki kuvat otettu. Jossain on joku, joka tekee kaiken paremmin. Mutta toisaalta tässä 42-vuotiaiden kerttujen sarjassa olen silti edelleen vahvoilla, sillä tätäkin kannattelee rakkaus. Sanoihin, jotka jäsentelevät ajatuksiani. Muistoihin, jotka tallentuvat tänne sivuille. Ja toivoon, että jossain on kuitenkin joku, joka saa hetkensä näiden ajatusten parissa. Mutta kuten rakkaudessa aina, tee ensin itsesi onnelliseksi ja minun sormeni tahtoivat tänään kirjoittaa.

Rakkautta sunnuntaihin ja uuteen viikkoon <3