Muutto ja Avotakan mökkijuttu

by Kerttu
Muutto ja Avotakan mökkijuttu

Kesälomaterveiset mökiltä!

Kesäkuun lopussa pakkasimme tavarat ja muuttokuorma lähti kahteen suuntaan, suurin osa tavaroista vietiin varastoon odottamaan loppuvuoden muuttoa. Mökille vietiin vaatteita ja arjessa tarvittavia tavaroita. Muutto meni oikein hyvin, mutta kyllä se vaan iso rutistus on. On ollut ihana asua mökillä ja kun on vain yksi tukikohta, on lomarytmi ollut oikein mukava. Elokuussa sitten koulujen alun aikaan siirrymme väliaikaiseen kotiin, jotta lapset pääsevät aloittamaan koulunsa. Itse olisin viihtynyt mökillä vaikka koko syksyn.

Muutto ja Avotakan mökkijuttu

Muistatteko, kun viime kesänä kerroin täällä blogissa, että meillä kävi mökillä sisustuslehden kuvaaja? Nyt tämä juttu on ilmestynyt heinäkuun Avotakassa! Jutun kuvat on ottanut Ilona Pietiläinen ja tekstin kirjoitin itse. Siinä kerron mökkimme tarinan ja ajatuksiamme mökkeilystä. Tästä jäi ihana muisto, just niin kuin toivoinkin.

Heinäkuun Avotakassa on monta kiinnostavaa juttua ja toki paljon asiaa myös perjantaina alkavista Naantalin Asuntomessuista.

Myös Jalo-koira pääsi Avotakkaan ja voi miten se näyttikin viime kesänä pikkuiselta pennulta. Koiraelämää meillä on takana jo yli vuoden tämän kaverin kanssa ja kaikki on mennyt hyvin. Nyt se on jo täysikokoinen eli kymmenkiloinen energiapakkaus.

Seuraavaksi suuntaan myös itse Naantaliin ja blogiin on tulossa sieltä pian juttuja. Toivottavasti siellä kesä on mennyt mukavasti <3

Saatat pitää myös

Jätä kommentti