Honka Kontti ja oman mökkiprojektin kuulumiset

by Kerttu
Honka Kontti ja oman mökkiprojektin kuulumiset

Nyt ei meinaa blogi pysyä menossa mukana, vaikka mitä kirjoitettavaa olisi, mutta lasten kanssa lomailu on sen verran intensiivistä puuhaa. Toisaalta, kelit ovat olleet sellaisia, että varmasti myös te lukijat kirmaatte kesälaitumia ja -rantoja. Ensi viikolla odottava arki varmasti palauttaa myös blogin perusrytmiin.

Viime sunnuntaina kiersin Porin Asuntomessut ja koostepostausta ja ajatuksia Asuntomessuista yleisemminkin on tulossa (kunhan saan edes joskus pienen hetken kirjoitusaikaa klo 07-23 välillä, heh). Tässä postauksessa kuvat ovat Honka Kontista, joka ei ole varsinainen messukohde, mutta tutustumisen arvoinen etenkin kaikille mökkiasioista haaveileville.

Harri Koskisen suunnittelemien Kontti-malliston idea on se, että niissä on kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään ylimääräistä. Ihana ohjenuora mökkielämään, jossa ainakin minua viehättää tietty minimalismi ja askeettisuus arjen (tai siis loman) toiminnallisuuksista tinkimättä.  Kontit tuntuvat kokoaan suuremmilta, sillä suuret ikkunat kutsuvat valon ja luonnon sisälle.

Porin Asuntomessuilla Konttien sisustuksesta vastaa Maru Hautala ja hänelle kyllä iso käsi;  tunnelma on todella kaunis, harmooninen ja samalla antaa tilaa hirsirakennuksen luonteelle. Samaa tyyliä kaavailen omallekin mökille, myös mustat ikkunanpuitteet ja luonnollisen värinen hirsi yhdistää meidän mökkisuunnitelmaa sekä Kontti-mökkejä.

Omasta mökistä puheenollen, tilanne on vielä kesken. Jos jotain on mennyt ohi koko kuvio, niin hirsitoimittajaamme haetaan konkurssiin tällä hetkellä ja päivää ennen kuin hirsikehikon pystytyksen piti alkaa, saimme tiedon että mitään toimitusta ei ole. Perustukset ovat siis valmiina, mutta nyt etsimme uutta hirsitoimittajaa.

Heinäkuu on kyllä haastavaa aikaa hoitaa asioita loma-Suomessa ja välillä uskokin kävi koetuksella, sillä alusta aloittaminen tuntuu työläältä ja hirvittää samalla myös budjetin puolesta. Toisaalta kaikki suunnitelmat on kasassa ja kun on perustuksetkin kunnossa, voimme rakentaa vaikka talvella, kunhan asiat loksahtavat kohdalleen. Pari tarjousta on pöydällä ja ainakin yksi vielä tulossa.

Tätä postausta kirjoittelen saunamökin terassilta, viime yön nukuimme tuvassa koko nelihenkinen perhe. Näillä keleillä ei onneksi pienet tilat eivät haittaa, kun elämä keskittyy enemmänkin ulos. Mökkitontilla riittää puuhaa ilman raksaakin, päätimme vielä laajentaa saunamökin terassia. Ajatus on, että piha saa olla aika luonnontilassa ja tehdään sitten oleskelutiloja terasseilla.

Nyt kutsuu taas uusi hellepäivä puuhineen. Taidetaan lähteä lande-lookissa mökkipaikkakunnalle ostosreissulle, ainakin oma Thermacell-hyttyskarkotin on saatava. Sen ansiosta nukuimme koko yön ovi auki saunatuvassa, eikä yksikään hyttynen häirinnyt. Mahtava keksintö siis!

Saatat pitää myös

3 Kommentit

Kati 26 heinäkuun, 2018 - 12:06 pm

Hei, lähetin sinulle silloin kun aloit ensi kertaa etsimään mökkitoimittajaa vinkin http://preloc.fi/fi/
Laitan vielä 👍 Tsemppiä, harmittaa tuo ohari…
Kati

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 30 heinäkuun, 2018 - 8:37 am

Kiitos Kati, olinkin unohtanut tämän. Tsekkaan sen vielä 🙂

Reply
Lilli 18 elokuun, 2018 - 5:19 am

Meille tuli hirsimökki tuolta http://www.finn-bois.com/
Toimitus oli todella nopea 🙂

Reply

Jätä kommentti