Hyvää iltaa!
Kiitoksia ohjeista ja vinkeistä aseltelmien tekemiseen. Voi sanoa, että auttoi ja ei auttanut. Ehkäpä tieto lisää haastetta. Ääneen lausuttuna tavoitteena on rakentaa mielenkiintoisia asetelmia uutta ja vanhaa, korkeaa ja matalaa, luonnonmateriaaleja ja kiiltävyyttä yhdistellen, joten voin sanoa, että ei ole helppoa ei ;D
Toistaiseksi olen kuitenkin osannut laittaa vaatetta päälle aamuisin, joten mennään vähän helpompaan aiheeseen. Uudet Clarksin kevätkengät ovat olleet mieluinen ostos. Lesti on parempi kuin hyvä ja kengillä on hyvä kipotella menemään sulaneilla kaduilla. Muuten asu on jälleen kerran yksinkertaistuksen ylistys: kynähame, Marimekon pellavainen raitapaita ja neuletakki. Vyö on vuosien takainen hutiostos, joka on minulle aivan liian pitkä. Nappasin koko solkiosan pois ja kietaisen ohuen vyön sellaisenaan rusetille. Toimii 🙂
Ja apua noita hiuksia! Kampaaja nappaisi pyynnöstöni yli 5 cm pois ja kihartaessa sain aikaiseksi tuollaisen ihan kivan Kerttu-tädin kampauksen. Miten uuden tukan laittaminen on alkuun niin hankalaa? 😉
Eli pientä haastetta visuaalisuussektorilla havaittavissa täällä suunnassa. Jospa huomenna olisin jo vähän enemmän tulessa -onhan taas perjantai! Toivottelen kaikille rentouttavan mukavaa iltaa! Itse teen treffit sohvan ja Marko Paanasen kanssa klo 21 (LIV) 😉
0 Kommentti
kengät on toooodella kivat.
Kiitos, ne on kyllä hyvät 🙂 Ja mukavat!
Vyö on kyllä kiva tuolleen rusetilla! Ja totta, kampaajakäynnin jälkeen hiuksia ei enää osaa laittaa muutamaan päivään, tai ainakin tuntuu siltä itestä 🙂
Menee aina hetki vähän etsiessa omaa tapaa laittaa hiuksia 🙂 Ja mainitsinko myös, että vaakaraita leventää ;D
Tyylikäs Look! Vyö todellakin toimii noin 🙂 Ja höpsis hiuksesi ovat hyvin! Vaikka tiedän tunteen siitä että ”uudet hiukset” eivät tottele käskyjä!! Treffit Markon kans täälläkin 😀
Heli
Kiitos Heli! Kyllä minä tuon tätikampauksen vielä taltutan tässä lähipäivinä! Onko sulla treffit-karkit varattu? 😉
Tällä kertaa oli treffi-jätskiä ;D
Ihanaiset kengät. Joko Jyväskylässä pärjää tuollaisilla? Mahtavaa! Ehkä täälläkin pian… P.S. Hiukset eivät ole yhtään tätimäiset, mutta tiedän kyllä tunteen vastaleikatun tukan kanssa.
Noo, pärjääminen on ehkä vähän asennekysymys. Autolla töihin, sisätiloissa ja kaupungilla pärjää 🙂 Laitoin eilen jo trenssinkin päälle, mutta taisi olla ehkä vähän aikaista. Haluaisin uskoa, että kevät on jo täällä, vaikka lämpömittari ei olekaan ihan samaa mieltä 😉
Kerttu-”täti” on kyllä niin kaunis. 🙂 Ja tätimäisyydestä en kyllä vanno ollenkaan.
Noi kengät on upeat, ihana toi nilkkaosa, kivan matala.
Paljonko noissa on korkoa? Mä olen vanhemmiten tullut niin mukavuudenhaluiseksi,
etten tykkää köpötellä liian korkeilla koroilla. (Onkohan musta tulossa täti?) 😀
Kerttu-täti kiittää 😉 Mitähän noissa olisi korkoa, olisiko 8 cm? Olen sellainen korkkarityttö, en osaa mennä töihin tai kaupungille ihan matalissa kengissä. No, ballerinat ovat kesällä poikkeus 🙂
Clarkseihin olen minäkin melkeinpä hurahtanut, monet parit löytyy kaapista ja kaikkiin olen todella tyytyväinen. Ajattomia ja hyvin istuvia malleja – ainoa miinus korkea hinta 😉
Tässäkin olen huomannut, että laatuun ja mukavuuteen kannataa panostaa. Ostan mielummin yhdet hyvät kengät ja panostan niihin, kun muutamat halvemmat ja laaduttomammat. Ja jos vertaa huippumerkkeihin, niin nuo on ihan kohtuuliset vielä 🙂
Kaunis asu, niin sun näköinen! 🙂
Kiitos kovasti 🙂
Hei! Ihanat kengät. Oletko hankkinut ne ihan Jyväskylästä?
Kengät ovat Jyväskylän Sokokselta 🙂
Noi kengät näyttää niin upeilta. Tiedän, että lesti sopii minullekin aina Clarkseissa loistavasti, joten ehkä pitäisi käydä katsastamassa uutta valikoimaa. Nilkkurit kun olisi muutoinkin hakusessa.
Ja pyhpyh, mikään täti-look ole. 😀
Kiitokset JuttaEmilia! Clarkseissa on tosiaan hyvä lesti ja siitä voi vähän maksaakin, että kengät ovat hyvät jakassa 🙂 Nilkkureita saattaa saada jo alennuksella, kannataa käydä tsekkaamassa.
Siis sellaisia korkeampivartisia nilkkureita tarkoitin, nämä matalavartiset olivat ihan normaalihintaset.