Pikkuinen POMPdeLUX -hurahdus

by Kerttu
Sisustusuutuuksien rinnalla lanseerataan nyt alkusyksystä myös hurjalla kyydillä uusia vaatemallistoja. Tälle viikolle osui oikein kahdet lastenvaatekutsut, mutta toiset jätin väliin välimatkan vuoksi. Minua kiinnosti erityisesti POMPdeLUX, sillä olin kuullut merkistä paljon kehuja, mutta omakohtaisia kokemuksia ei vielä ollut. Siispä neitonen autoon ja kohti Minishown Melinan residenssiä! 
Säiden viilennyttyä ja päiväkotiarjen alettua on saanut huomata, että yksi sun toinen vaate on mystisesti kesän aikana kutistunut. Vai voisiko olla, että lapsi kasvaa! 😉 Kun huomaa housujen muuttuneen capreiksi ja paidat muodikkaiksi 3/4-hihaisiksi, on aika uudistaa vaatevarastoja. Edelleen olemme siinä pisteessä, että viisivuotiaalla on vahva oma vaatemaku. Siihen kuuluu pinkki, vaaleanpunainen, pitsit, röyhelöt ja glitterit. Arvaatte varmaan, että välillä olen helisemässä aamujen pukeutumissessioissa. Mutta toisaalta koen, että pukeutuminen on myös yksi itseilmaisun muoto, osa kasvamista ja oman minän hahmottamista. Miksi en äitinä antaisi lapseni pukeutua niin, että hän tuntee olonsa kauniiksi ja itsevarmaksi? Toki itsetunto rakentuu myös monesta muustakin palasesta kuin ulkoisista tekijöistä. 
Onneksi voin kuitenkin vaikuttaa vielä moneen asiaan, kuten mistä kaupoista vaatteita ostetaan. Ja tottakai käytönnöllisyys on ykkösjuttu, arjessa vaatteen tulee mahdollistaa vaikka spontaani jumppatuokio. POMPdeLUX ei pettänyt, vaan tarjoili kauniita ja käytännöllisiä vaatteita sekä tytöille että pojille. Sävymaailma liikkui roosan, harmaan, munakoison ja mustan maailmassa. Vaatteet ovat tehty yhdisteltäviksi. Uusi mallisto ilmestyy verkkokauppaan 1.9., mutta edustajana toimiva Kultahippu-blogin Eveliina esitteli meille vaatteet jo nyt. 

En voi kylliksi ylistää Melinan tarjoiluita! En laskenut, mutta rouva oli pyöräyttänyt noin kymmentä sorttia suolaista ja makeaa herkkua. Omat heikkouteni löytyy suolaisen puolelta ja suolainen pannari sekä pestopiirakka veivät kielen mennessään. Jospa saisimme reseptitkin jakoon! Ja samalla voisi pitää jakoon minullekin ripauksen lisää keittiöhengettären ominaisuuksia 🙂 

Kotikutsut ovat kyllä ihana hyvän mielen tapahtuma ja nostan hattua innokkaalle emännälle. Suurkiitos Melina! Juttua olisi riittänyt vielä pitkään ja lapsetkin saivat touhuta yhdessä. Nyt vain odottelemme tilausta saapuvaksi parin viikon sisällä. Olisipa omienkin vaatteiden ostaminen yhtä vaivatonta 🙂 

Tiedättekö, mielessäni kelluu vain keveitä ajatuksia! Kulunut viikko on loksautellut monia asioita paikoilleen ja sitä on vaan ihan pöhkön onnellinen ja tyytyväinen. Hyvää mieltä kun voi saada niin isosta kun pienistäkin asioista. Ja jos osaa nauttia punertuvista pihjalanmarjoista tai pinkistä röyhelöhameesta, on mieli avoin myös niille suuremmillekin onnen aiheille.
Iloa ja aurinkoa, huomenna on jo perjantai! 

Saatat pitää myös

22 Kommentit

Katriina / Hetkiä elokuu 28, 2014 - 10:07 pm

Kotikutsut on kyllä ihania arjen piristäjiä. Tekee välillä hyvää irtaantua omista oloistaan ja tavata samanhenkisiä ihmisiä. Ihana oli taas tavata! <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:47 pm

Oli niin kiva nähdä! <3

Reply
Jannika // Villa Furulund elokuu 29, 2014 - 12:38 am

Harmi kun merkiltä ei löydy vauvojen vaatteita :/ muuten on kyllä ihanan näköisiä vaatteita! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:48 pm

80 cm eteenpäin pääsee pukemaan pikkuisen näihin ihanuuksiin 🙂

Reply
Anonymous elokuu 29, 2014 - 2:22 am

Suloisia vaatteita nää pompit,tykkään!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:48 pm

Niin ne ovat!

Reply
Hanna/ Pastellimaja elokuu 29, 2014 - 7:10 am

Minäkin olen menossa lauantaina hankkimaan pompeilta omaa röyhelöhametta pienemmälle tyttöselle. Siellä on helppo hurahtaa, katotaan kuinka mun käy :)!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:48 pm

Teitkö hyviä löytöjä? 🙂

Reply
Satu Rauharentola elokuu 29, 2014 - 7:21 am

Kotikutsut ovat kyllä kivoja. Mä olen kovin ihastunut Pomppeihin ja meillä niitä löytyy jokaiselta lapselta isosta pienimpään. Tälle syksylle oli luvassa näillä näkymin vain yhdet Pomp -kutsut ja ne menee ikävästi Habitaren kanssa päällekäin. Ja tällä kertaa velvollisuudet menee kutsuilun edelle. Onneksi tilauksen voi aina tehdä verkossa :).

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:49 pm

Kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen Pomppeihin! Ihana on tämä syksyn mallisto, tykkäsin kovasti!

Reply
Retromoderni elokuu 29, 2014 - 7:41 am

Ihanaa kun saa olla iloinen ja onnellinen niin monesta asiasta. Kotikutsut on kivoja.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:49 pm

<3

Reply
Sanna elokuu 29, 2014 - 3:07 pm

Pompin vaatteet ovat kyllä mun makuuni, ja mikä tärkeintä, myös meidän neitien (tai ainakin isomman, sillä pienempi ei vielä osaa ilmaista mielipidettään). Sopivasti prinsessaista, mutta ei ällöpinkkiä. Tykkään. Ja mielestäni ovat olleet myös laadukkaita!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:50 pm

Tässä olikin tosi hyvä kuvaus vaatteista! Tosiaan, ihanan tyttömäisiä juttuja oli paljon, mutta ei mitään superöveriä 🙂

Reply
Blogi Vanilija elokuu 29, 2014 - 3:24 pm

Minullakin tilaus 5.v. neidilleni tästä vaaleanpunaisesta tylli hameesta. Itse olen kanssa antanut tytöt itse valikoida vaatteitaan värien suhteen. Kyllä se pinkki aika menee jossakin vaiheessa ohi 😉
Mukavaa viikonloppua
t.Sanna

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:51 pm

Onhan tämä pinkki ja prinsessakausi myös aika suloinen ja sympaattinen. Ehkä mielummin tämä villitys, kun sitten goottimeininki teini-iässä 😉

Reply
Suvi / zubis corner elokuu 29, 2014 - 9:33 pm

Heippa Kerttu, sinulle on uusi haaste blogissani: http://zubiscorner.blogspot.fi/2014/08/uusi-haaste-nakyma-ulko-ovelta.html

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:51 pm

Kiitos Suvi!

Reply
Anonymous elokuu 30, 2014 - 10:35 am

Aiotko sä arpoo habin lippuja ollenkaan? 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:52 pm

Tulihan ne arvottua 🙂

Reply
Anonymous elokuu 30, 2014 - 2:30 pm

Täällä myös yksi pompista tykkäävä 😀 torstaina lähti tilaukseen enkä malta odottaa hih

– P –

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 2, 2014 - 10:52 pm

Täällä kanssa malttamattomana odotellaan postilähetystä 🙂

Reply

Jätä kommentti