Tyylikäs Ocean Beach Club ja vinkkejä lasten kanssa matkustaville

by Kerttu

Matkakuume on tauti, joka vain pahenee matkustamalla. Enkä kyllä oikeastaan halua siitä edes koskaan parantua! Kotiuduimme pari päivää sitten Ocean Beach Club Gran Kanarialta ja on aika jakaa loman parhaat jutut.

Olemme tehneet lasten kanssa sekä omatoimimatkoja että pakettimatkoja, molemmissa on puolensa. Kolme vuotta sitten olimme Tjäreborgin kautta ensimmäisellä Kanarian matkallamme, tästä lomasta kerroin postauksessa Hotellimme  Sunwing Arguineguin Seafront. Yhteistyön merkeissä matkasimme myöhemmin Pariisin Disneylandiin. Kahden lapsen perheenä olemme olleet omatoimimatkalla Espanjassa ja Ranskassa, silloin tähtäimenä olivat siskoni Täydelliset häät Etelä-Ranskassa. Viime kesänä asuimme viikon vuokra-asunnossa Espanjan Aurinkorannikolla, josta kirjoitinkin oman postauksen  myös muille vuokrauksesta kiinnostuneille.  Vaikka lasten kanssa matkustaessa on aina säätämistä enemmän tai vähemmän, niin silti on aina kannattanut lähteä.

ocean-beach-club_-2

ocean-beach-club_-10

Viime talvena selasin matkakuumeissani nettiä etsien tyylikästä, helppoa ja lapsiystävällistä kohdetta. Visuaalisena ihmisenä arvostan kaunista ympäristöä ja onhan se niin, että pienten lasten kanssa tulee oltua hotellialueella ja – huoneessa aikuisreissua enemmän. Siinä missä aikusten kanssa reissatessa illallispaikan etsiminen ja vaihtaminen ovat suuri osa loman nautintoa, yksivuotiaan kanssa arvostaa sitä, että laadukas ruoka on saatavilla joustavasti kivenheiton päässä. Tällä kertaa matkasimme Tjäreborgin kautta Gran Kanarialle Playa del Curan rannalla sijaitsevaan Ocean Beach Club – Gran Canaria -hotelliin. Tässä postauksessa kerron vinkkejä lasten kanssa matkaaville, olkaapa hyvä!

LENNOT

Voi kun olisikin teleportti, joka heittäisi kotiovelta suoraan unelmakohteeseen. Mutta ei auta, on matkustettava päästäkseen jonnekin. Meiltä on Helsinki-Vantaan lentokentälle kolmen tunnin ajomatka ja koska lentomme lähti aamuvarhaisella, menimme hotelliin edelliseksi yöksi. On näppärää hypätä aamulla lentokenttäbussiin ja jättää oma auto hotellin parkkiin.

Lentoaika Kanarialle on noin 6 tuntia. Alle kaksivuotiaat matkustavat sylissä ja kyllähän se on ahdasta matkantekoa. Olimme varautuneet lentoihin uusilla kirjoilla ja leluilla, piirretyillä lastenohjelmilla sekä eväillä. Onneksi poika simahti syliini ja nukkui melkein parin tunnin päiväunet, helpotti matkantekoa huimasti. Tullessa meillä kävi tuuri ja koneessa oli tyhjiä penkkirivejä, pääsimme istumaan leveämmin ja poika sai ottaa unensa makuuasennossa tyyny pään alla, peitto päällä ja Peltorit korvilla. Tytär oli saanut matkalta uusia kavereita ja lapset pääsivät istumaan vierekkäin. Jälkeenpäin ajateltuna lennot menivät tosi hyvin, mutta näin pienen lapsen kanssa ei kyllä paljon pidemmälle lennolle huvittaisi lähteä.

ocean-beach-club_-3

HOTELLIALUE

Ensimmäinen asia, joka kiinnitti huomioni oli tyylikkään moderni hotellialue. Suurin ero aikaisempiin hotellikokemuksiin oli rauhallisuus ja se on yksi Ocean beach clubin valteista. Majoituskapasiteetti ei ole kovin suuri ja pihan toiminnot ovat jaettu järkevästi, joten jokaiselle löytyy omaa rauhaa sitä halutessaan. Playa del Cura on pieni kylä, jota ympäroi jylhät vuoret ja aava meri.

Hotelliin kuuluu katettu lastenallas (ihan huippu!) sekä 140 cm syvä allas. Osassa huoneistoista on käynti jaettuun uima-altaaseen. Emme uskaltaneet taaperon kanssa tällaista huoneistoa varata, mutta paikanpäällä ilahduin huomatessani, että jokaiseen huoneistoon kuuluu turvallinen portti, jonka avulla voi sulkea pääsyn altaalle.

ocean-beach-club_-13

ocean-beach-club_-5

RUOKA

Monilla oli kädessään All inclusive-ranneke, jolla ruokaa ja juomaa saa mielinmäärin. Kuten totesin, lasten kanssa on vain yksinkertaisen helppoa, kun lomallakin pitää kiinni ruokarytmistä ja -rutiineista. Me otimme Inclusive-paketin, johon kuuluu aamiaiset sekä viitenä päivänä lounas ja illallinen. Hotellin ravintola oli tasokas;  ruoka hyvää ja vaihtelevaa.

Aamut alkoivat ihanasti tuoreiden hedelmien, smoothieiden, tuorepuristettujen mehujen ja lämpimän leivän saattelemana. Lounaalla ilahdutti runsas salaattipöytä, lihat sekä paikallinen kala. Illallisella sai valita buffetin tai ruuan ala carte-listalta. Enkä nyt varsinaisesti pahoittanut mieltäni laajasta jälkiruokavalikoimastakaan. (Kotona vähän pahoitin mieleni vaakalukemasta, mutta se onkin jo toisen tarinan aihe, heh.)

ocean-beach-club_-6

ocean-beach-club_-8

MERI JA RANTA

Oli ihana herätä aamuisin merimaisemaan ja iltaisin seurata, kuinka aurinko laskee ja värjää taivaanrantaa. Meri rauhoittaa ja herättää kunnioitusta; kuinka se voikaan olla niin valtava?  Joka ilta lasten nukkuessa istuimme parvekkeella ja kuuntelimme aaltojen kohinaa.

Merivesi oli lämmintä ja puhdasta. Tällä kohdalla ei ole aallonmurtajia ja välillä mereltä tuli kunnioitettavan kokoisia aaltoja rantaan, jotka myös pyörittivät hienoa rantahiekkaa. Rantavedessä leikkineellä taaperolla oli hiekkaa joka paikassa, onneksi hotellin portilla on suihku.

ocean-beach-club_-4

ocean-beach-club_-16

ocean-beach-club_-18

SISUSTUS & DESIGN

Yksi parhaista puolista tässä hotellissa oli sen sisustus! Huoneet ovat kaikki uusittuja ja siten designiltaan ja toiminnoltaan kiinni tässä päivässä. Meillä oli kaksio, jossa lapset nukkuivat olohuoneessa, toinen sohvalla ja toinen matkasängyssä. Huoneistoon kuului myös pieni keittiö liesineen, mikroineen ja jääkaappeineen.

Yhteiset tilat ovat avaria, vaaleita ja niissä on yhdistelty kauniisti puuta, valkoista, juuttia sekä viherkasveja. Pitkän matkan jälkeen oli hyvä fiilis astua sisään hotellin, kun vastassa olivat Y-tuolit sekä ravintolan marmoripöydät.

ocean-beach-club_-11

ocean-beach-club_-15

ocean-beach-club_-14

AKTIVITEETIT

Hotellialue tarjoaa paljon tekemistä niin lapsille kuin aikuisille. Miniland-leikkipaikka houkuttelee alle 8-vuotiaita ja sitä vanhemmille onkin luvassa pelaamista, elokuvia ja puuhia Teen Loungessa. Aikuisia hemmotellaan vesiaerobicillä, SatsElixian jumpilla sekä Spalla. Muutaman kilometrin päällä Puerto Ricossa on mm. Angry Birds-puisto ja toki saarelta löytyvät ne perinteiset vesi- ja eläinpuistot. Shoppailusta en osaa paljon kertoa, sillä en sillä mielellä matkaan lähtenyt. Tällaisella aurinkolomalla parasta on kuitenkin uiminen ja tytär oli niin paljon meressä ja altaassa, että piti kotimatkalla tarkistaa, ettei jo evät kasva!

Välillä lomaan tulee sellaisiakin aktiviteetteja, joita ei haluaisi, kuten lääkärireissuja. Onneksi kaikki toimi myös niiden osalta hyvin, muistaa vain ottaa passit ja vakuutuskortit mukaan, niin alkaa tapahtua ripeästi.

ocean-beach-club_-9

Loma loppui taas vähän liian lyhyeen, ajattelen että sellainen 10 päivän reissu olisi optimaalinen. Toisaalta kotiin on aina ilo palata ja kyllä taas on on uusia muistoja muisteltavaksi yhdessä lasten kanssa.

lomakuvat-8

 

Kysy lisää, jos joku jäi askarruttamaan, vastaan mielelläni! Otan myös ilomielin vastaan vinkkejä ihanista, lapsiystävällisistä matkakohteista joko paketti- tai omatoimimatkamuodossa. 

Nojatuolimatkailu on yksi ihanimmista harrastuksista.

Voit seurata blogiani Bloglovinissa / Facebookissa / Instagramissa Twitterissä / Pinterestissä / Snapchatissa (@kerttup)

Saatat pitää myös

14 Kommentit

Anna lokakuu 21, 2016 - 9:45 pm

Onpa todella tyylikäs hotelli. Varjo lastenaltaan yllä on erinomainen.
Esikoisen kanssa jännitin myös vähän lentoja, mutta nyt kun olen ainoana aikuisena lentänyt useamman kerran kolmen lapsen kanssa pitkiä lentoja (matkustusaika yhteensä yli 25 tuntia, pisin lento 11 tuntia ja 2-3 kolmen-viiden tunnin jatkolentoa päälle) on matkustamiseen tottunut. Onneksi pieninkin saa ja oman paikan. Tärkeimmiksi jutuissa lennoille ovat muodostuneet erilaisten viihdykkeiden lisäksi monipuoliset eväät (voileipiä, hedelmiä, vihannestikkuja), vaihtovaatteet ja savetit/käsidesi.

Reply
Kerttu / Modernisti kodikas lokakuu 22, 2016 - 2:31 pm

Vau, sinulla todella on kokemusta lasten kanssa lentämisestä. Varmasti homma tavallaan helpottuu kerta kerralta, kun lapset kasvaa ja tottuu matkustamiseen.

Tuo savetti-vinkki on kullanarvoinen, ilman sitä olisi oltu monta kertaa pulassa koneessa 😀

Reply
Katja/Kirsikanlifestyle lokakuu 21, 2016 - 11:33 pm

Onpas upeat puitteet lomalle ja ihanan ylellinen sisustus. Aamupalakin kuullostaa niin taivaalliselle. Me ei olla koskaan otettu all inclusivea, mutta kyllähän se lasten kanssa matkatessa niin kätevä olisi. Itse olen Kanariansaaria jotenkin aina karsastanut, mutta sait mielenkiinnon heräämään. Erityisesti isojen lasten äitinä miellytti tuo, että aktiviteetteja löytyis heillekin.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 22, 2016 - 2:38 pm

Puitteet ovat todellakin kohdallaan! Kanarialla on vähän kehno maine, mutta suotta. Ainakin nuo pienemmät paikat ovat todella kauniita ja niissä on myös aitoa Espanjaa. Me olemme matkanneet sinne siksi, että se on talviaikaan lähin paikka, jossa todennäköisesti on aurinkoa ja lämpöä. Lasten kanssa helppo ja viihtyisä kohde 🙂

Reply
Tiina lokakuu 22, 2016 - 1:53 am

Voin suositella. Olemme juuri nyt jo hotellissa. Kaikki toimii

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 22, 2016 - 2:34 pm

Oi että, ihanaa lomaa teille! <3

Reply
Anna lokakuu 22, 2016 - 7:05 pm

Näytti aikalailla persoonattomalta hotellikompleksilta. Myös pieniä, yksityisten omistamia hotelleja löytyy designystäville. Ja niissä lapset vasta otetaankin huomioon.
AI-vaihtoehto ei ole mieleeni. Ei ollut myös lasten ollessa pieniä ja heidän kanssaan reissatessamme. Mieluummin annan rahani paikallisten taskuun heidän tavernoissaan.
Mutta kukin tyylillään. Ja kiitos silti postauksestasi.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 25, 2016 - 10:04 pm

Hei Anna!

Makuasioitahan nämä ovat, toinen tykkää pienemmästä ja toinen kaipaa enemmän palveluita. Kuten sanottu, itse tykkäämme matkustaa molemmilla tavoilla ja molemmissa on puolensa. Tämä Kanarian loman tarkoitus oli olla lasten riemuloma ja meille aikuisille helppo. Ihanaa oli se, että tytär sai reissusta kavereita, kun samassa hotellissa oli muitakin suomalaisia. Pääsimme kuitenkin myös tutustumaan aitoon paikalliseen elämään 🙂

Reply
minna helmikuu 15, 2017 - 2:50 pm

Varasin juuri lomani kyseiseen hotelliin. Mikä kuukausi te lomailitte siellä?
Oliko hyvät kulkuyhteydet Puerto Ricoon tai vuokrasitteko autoa käyttöönne.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 15, 2017 - 3:44 pm

Hei! Me olimme syyslomalla lokakuussa. Kuljimme taksilla, se on tosi helppoa ja edullista 🙂 Maksoikohan matka Pierto Ricoon 5 e / suunta, jos oikein muistan.

Reply
Petri helmikuu 26, 2017 - 11:17 am

Moi,
Kiitos kivasta matkakertomuksesta. Olimme viime vuonna samaan aikaan viereisessä poukamassa eli Palya de Amadoreksessa. Ranta oli kiva ja suojainen mutta hotelli Mirador de la Atlantico oli aika vaatimaton.
Kun tammikuussa löysimme tämän, päätimme vaihtaa poukamaa ja kokeilla tätä. Kirjoituksesi perusteella ei ainakaan tähän mennessä kaduta yhtään 🙂

Muuten olen kanssasi samaa mieltä, että Kanariaa parjataan aivan turhaan. Lepolomasta haaveilevalle ja lasten kanssa matkustavalle sieltä löytyy juuri tällaisia rauhallisia keitaita.
Ukki ja mummi olivat samaan aikaan Inglesissä; yksi päivän reissu sinne ja pari ostosreissua vilkkaaseen Puerto Ricoon saivat taas arvostamaan näitä hiljaisia poukamia – tuli nopeasti kiire takaisin omaan hotelliin.

-Petri-

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas helmikuu 27, 2017 - 10:08 pm

Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta! Lasten kanssa ihan huippupaikka <3 Mukavaa matkaa!

Reply
Salla huhtikuu 24, 2017 - 9:57 pm

Kiitos kirjoituksesta! Matka on varattu äidille ja kahdelle koululaiselle. Jäin miettimään millainen ranta on? Sitä kuvataan karkeahiekkaiseksi ja kiviseksi. Entä olisiko altaiden vesi oikeasti lämmintä?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas huhtikuu 24, 2017 - 10:32 pm

Hei! Ihanaa matkaa, voisin hypätä matkalaukkuun 😀 Altaiden vesi oli miellyttävää, tytär polski menemään tuntikausia. Ranta oli ihan hyvä, jonkun verran aallot pyöritti hiekkaa rantavedessä ja sitä hiekkaa oli sitten ihan joka paikassa. Mutta rannalla ja hotellin sisäänkäynnillä on suihku, jossa pääsee huuhtelemaan.

Reply

Jätä kommentti