Mitä muuta Mikkelissä?

by Kerttu

Mikkeli kutsuu jälleen, sillä toteutamme mieheni kanssa jokakesäisen yhteisreissun Asuntomessuille. Perinne alkoi jo ajanlaskussa ennen blogia (aeb), kun omakotitalo oli vasta pilkkeenä molempien silmäkulmissa.

Tänä vuonna olen päässyt kurkistamaan Asuntomessuille jo ennakkoon pienen bloggaajaporukan kanssa ja samalla matkalla pääsimme myös katsomaan, mitä muuta Mikkeli tarjoilee. Myönnän, että olin vähän ennakkoluuloinen kaupungin nähtävyyksistä, mutta aivan turhaan. Tarjolla on ihania kesäkohteita, joista nostan tähän postaukseen muutaman:

Kenkävero (Pursialankatu 6)

Kenkävero on pappila, jossa voi tuntea historian nykypäivän mukavuuksin. Kokonaisuuteen kuuluu suomalaisia käsitöitä ja designtuotteita myyvät putiikit, hurmaava pionipuutarha, kesäkahvila sekä pappilaravintola.


Mikkelipuiston mallipuutarhat
(Pursialankatu 5)

Pari kilometriä  keskustasta sijaitsee Mikkelipuisto, joka tarjoaa jotain koko perheelle. Itse inspiroiduin erityisesti mallipuutarhoista, joissa voi käydä imemässä oppia ja ideoita omaan pihaan.  Alueella on 30 mallipuutarhaa noin neljän hehtaarin alueella. Itse Asuntomessuilla on tänä vuonna todella paljon kiveä ja kunttaa -tyylisiä pihoja, joten täällä pääsee ihailemaan myös kukkaloistoa. Kurkkaa tarjontaa täältä!

Alueella on myös lasten leikkipuisto, vuokrattavia SUP-lautoja, ilmainen grillauspaikka ja ravintola.

 

Tori ja kahveet (Hallituskatu 3)

Jos haluat nähdä palan aitoa Mikkeliä pienessä ajassa, pysähdy torikahveille. Jotenkin on niin suomalaista juoda hyvää kahvia pahvimukista keskellä pikkukaupunkia, joka herää kesällä uuteen eloon. Kakut sun muut tarjottavat ovat tietysti älyttömän hyviä.

Meillä Jyväskylässä torikulttuuri on kuihtunut ja sitä tullaan elvyttämään lähivuosina mm. uudella paikkavalinnalla. Mikkelin tori voisi olla kaupunginisille hyvä benchmarking-kohde, sillä se on valittu yhdeksi Suomen kauneimmista ja se on yksi uudistuneen kaupunkikeskustan tärkeimpiä kohtaamispaikkoja.

Kulttuuritalo Tempo (Mikonkatu 23)

Älkää antako ankean kuva hämätä, fokukseni on ollut varmasti jo herkullisessa lounaassa valokuvauksen sijaan. 1900-luvun alkupuolelta työväentalona palvellut rakennusta kunnostetaan  vanhaa kunnioittaen ja alkuperäistä säilyttäen.  Kulttuuritalossa on Asuntomessujen ajan tarjolla lounasta klo 11-14 ja ulkoterassilta saa ala carte-ruokaa pitkälle kesäiltaan. Ryhmävieraat voivat varata tyylikkäästi uudistuneet saunatilat.

 

Jos vain ehdimme, seuraavalla reissulla käymme tutustumassa Tertin Kartanoon. Paikka on listattu ylellisten kartanohotellien joukkoon ja sen ravintolapalvelut ovat tunnettuja laadustaan ja tunnelmastaan.  Tertissä toimii  kartanoravintola, yrttitarhan kahvila, kivitallin herkkupuoti, makasiinin muotiaitta ja kauniin puutarhamiljöön ympäröimänä.

Asuntomessuvinkkejä voit lukea aikaisimmista postauksista:

Ensifiilikset Asuntomessuilta
Mikkelin Asuntomessut: MinunVALO
Mikkelin Asuntomessut: Kannustalo Harmaja Saimaa
Mikkelin Asuntomessut: Muuramen Helmi
Kotikontin helppo ja ihana pihapiiri 

 

Saatat pitää myös

2 Kommentit

Niina heinäkuu 19, 2017 - 8:45 pm

Kiitos erittäin hyvästä postauksesta, oli oikein mukava lukea kotikaupunkini tärpeistä ulkopaikkakuntalaisen silmin! ? Yhtenä kohteena voisin vielä nostaa Kulttuuritalo Tempon nurkalta kohoavan Naisvuoren kesäteatterineen ja näkymineen kaupungin ylle.
Ja jos vielä shoppailulle jää aikaa, on Kaluste Marsalkka aivan ehdoton kohde! Näillä Mikkelin kesään. ?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas heinäkuu 20, 2017 - 9:03 am

Kiitos Niina! Mukavaa kun teit nuo lisäykset, nämä olisin itsekin mielelläni nähnyt.

Reply

Jätä kommentti