Kahvila kotona

by Kerttu

Kaupallinen yhteistyö: Paulig Cupsolo

Voi niitä aikoja esikoisen kanssa, kun äitiyslomalla pakattiin kavereiden kanssa vauvat vaunuihin ja suunnattiin kaupungille kahville. Pikkuisten nukkuessa valittiin kuppiin lattea, cappucinoa tai mochaccinoa ja parannettiin maailmaa kuulumisten ääressä. Kuppi kuumaa edusti ikkunaa pois arjen rutiineista, sosiaalista hetkeä ja kaivattua vaihtelua kotiarkeen.

Nyt minulla on taas vauva, mutta jokin on muuttunut pysyvästi. Näitä kahvihetkiä kaupungilla ei juurikaan ole.

Cupsolo-1

Syy on aika yksinkertainen. Vuosia sitten olimme vasta ensimmäisellä kierroksella, nyt lapsia on monissa perheissä jo useita. Vaikka se vauva sattuisikin nukkumaan rauhassa vaunuissa, kahvihetkeä värittää uhmakkaat kolmevuotiaat, kyllästyvät kuusivuotiaat tai kaverinkaipuiset teinit. On harrastuskuskaamisia, korvalääkäreitä, ruuanlaittoa, siivoamista, vanhempainiltoja ja työpalavereita. Lähteminen ei ole enää niin yksinkertaista. Ja tämän sanon kaikella rakkaudella; ruuhkavuosissa kun pitää muistaa, että yleensä näitä asioita olemme toivoneet ja niiden eteen tehneet töitä. Ainoa vaan, että arjen jonglööri ei tiedä, kuinka monta palloa milloinkin lentää ja millä nopeudella.

Cupsolo-1-5

Jos kahvilaan meneminen on liian hankalaa, voisiko kahvilatunnelmaa luoda omaan kotiin? Eihän siinä maisema samalla tavalla vaihdu kun suunnatessa keskustan värivaloihin, mutta pieni luksushetki arkeen on silloin tällöin tervetullut kotonakin. Tähän saakka olen suhautellut kahvit keittimellä ja ihan mukaviin fiiliksiin olen toki päässyt niinkin. Yhteistyön kautta sain Pauligin Cupsolo – kahvikoneen ja minusta kuoriutui aikamoinen kotibarista.

Cupsolo-1-4

No, myönnetään, että itseni kutsuminen kotibaristaksi on vääryys kaikkia baristoja kohtaan. Kahvikoneen käyttö on kirjaimellisesti lapsellisen helppoa, sillä kuusivuotiaamme pitää huolta siitä, että äidin ja isän kahvihammasta ei pääse kolottamaan. Aikuisen on vain täytettävä vesisäiliö raikkaalla vedellä, lopun voi hoitaa lapsikin.

Cupsolo-1-3

Niinkuin kahvilassa, myös Cupsolon kanssa kanssa iski valinnanvaikeus! Saatavilla on monenlaisia erikoiskahveja ja kaakaota, joten ainakaan kyllästyminen ei pääse iskemään. Kahvilamaista tunnelmaa hakiessani poistin kapselit pahvirasioistaan ja aloin etsiä kotoamme niille sopivia säilystysastioita. Mariskoolit ovat olleet unholassa jo useamman vuoden, mutta nyt päätin antaa niille uuden mahdollisuuden. Ja kappas vaan, värikkäät ja koristeelliset kulhot näyttivätkin aika hauskoilta modernin yksinkertaisessa ympäristössä. Itse kahvikone on muodoiltaan linjakas ja solahtaa osaksi mustavalkoisen keittiömme sisustusta saumattomasti.

Cupsolo-1-7

Kapselin valinta, napin painallus ja lyhyt hurina. Kuppiin lipuu tuoretta laatukahvia ja itse voi lipua sohvannurkkaan tai keittiönpöydän ääreen. Ei toppapukuja, turvavöitä, auton etsimistä hangesta tai bussipysäkillä palelemista.  Ainoa mikä puuttuu on seura. Joskus tuntuu hyvältä olla yksin, antaa hiljaisuuden hyväillä korvia tai laittaa lempimusiikkia niin hiljaiselle, ettei vauva herää. Nykymammat voivat olla sosiaalisia halutessaan yksinkin, what´s up-viesti tai videopuhelu ystävälle keventää sydäntä kummasti. Ja onneksi on samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä, joiden kanssa voi kyläillä puolin ja toisin. Jokainen, joka elää ruuhkavuosia kotona tai töissä tietää, että onnea on lämpimänä juotu kahvi.

Cupsolo-1-8

Cupsololla on meneillään Instagram-kilpailu, johon kannattaa osallistua, jos kotoasi löytyy kahvikapseleita. Laita kuva säilytysratkaisustasi Instagramiin hashtagilla #cupsolokulho tai lataa kuva kampanjasivuille osoitteeseen kahvi.paulig.fi/cupsolokulho. Kaikki kuvat kertyvät nähtäväksi kampanjasivulle. Kaikkien kuvien julkaisseiden kesken arvotaan 120 euron arvoinen Iittala- ja Cupsolo -tuotepaketti, jossa on Kastehelmi-kulho, kaksi Sarjaton-mukia sekä Cupsolon kapselilajitelma. Lisäksi arvotaan viisi 40 euron Cupsolo -kapselilajitelmaa. Aikaa osallistua on 7. helmikuuta saakka.

Cupsolo-teksti

Lempeitä kahvihetkiä ja ruuhkavuosia toivottaen,

Kerttu <3

Saatat pitää myös

6 Kommentit

Hanna / skandilinjalla 15 tammikuun, 2016 - 5:08 pm

Miten osasitkaan kiteyttää tuon vauva-ajan kahvitteluhetket niin omaankin arkeeni osuvasti! Siis niin totta, ekan vauvan kanssa oli ihana hengailla kahviloissa ja nauttia omasta ajasta vauvan nukkuessa. Nyt toisella kierroksella se uhmaikään kasvanut entinen vauva ei olekaan sitä helpointa kahviseuraa, joten helpompaa on tosiaan jäädä kotiin (ja kohvikone löytyy siis meiltäkin). Tosin, isomman kerhoillessa, lähden usein kahville istuskelemaan, ja välillä mennään kyllä isommankin kanssa (jos vauva sattuu nukkumaan) 🙂 Ekan kohdalla sitä ei kyllä tajuakaan, kuinka erilaista tämä toinen kierros on 🙂

Kokeilin muuten itsekin tehdä pitkästä aikaa jäälyhtyjä. En jaksanut pimeällä hakea havuja, joten heitin veteen kuivuneet eukalyptuksen oksat ja tosi kivoja tuli – kiitos siis vinkistä! Muutaman kuvan nappasin uuteen blogiinkin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 16 tammikuun, 2016 - 4:45 pm

Eipä sitä osannut silloin ajatella, että vaikka äitiyslomaa saisikin viettää toistamiseen, tuo aika ei enää palaa. Mutta onneksi tässä toisessa äitiyslomassa / hoitovapaassa on sitten rutkasti muita hyviä puolia 🙂

Aivan ihania tuli noista sinun jäälyhdyistäsi!

Reply
Hanna 15 tammikuun, 2016 - 5:52 pm

Muistan molemmat ajat:) ja haikeudella muistelen myös tätä kakkoskierroksen kotiaikaa, jolloin äidit lapsineen kyläilivät meillä tai me heillä, kun kaupungille ei viitsitty lähteä. Nyt meillä mennään taas erilaisessa elämäntilanteessa. 6- ja 8-v pojilla on jo muutama harrastus (ei vielä montaa, joka tietoinen valinta), joihin kuljetellaan. Pojat leikkivät myös kavereiden kesken, jolloin saa kotona rauhassa puuhailla omia juttuja kuten bloggailua:). Tsemppiä arkeen ja muista nauttia! Siinä auttaa varmaan hyvä kahvi:).

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 16 tammikuun, 2016 - 4:47 pm

Juuri näin! Ja onneksi kahvia voi keitellä kotona ja kylässä, lähes sama fiilis syntyy siinäkin 🙂 Tuo elämä 6 ja 8-vuotiaiden kanssa on varmasti jo aika iisiä. Meilläkin esikoinen on jo niin omatoiminen ja reipas, mutta sitten tämä äidin vauva… <3

Reply
Raili 15 tammikuun, 2016 - 7:05 pm

Hei!
Olipa hauska postaus. Ihan nauratti, kun kuvittelin nuo tilanteet. Meillä ollaan jo siinä tilanteessa, että kahviloissa tavataan muita oloneuvoksia. Mikään ei häiritse kunhan muistaa ottaa lääkkeet ajallaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 16 tammikuun, 2016 - 4:47 pm

Kiitos Raili ja olihan hauska kommentti sinulta! 😀 Onneksi jokaisessa elämänvaiheessa on ne hyvät puolensa, nautitaan niistä!

Reply

Jätä kommentti