Modernisti kodikas
  • sisustus
  • mökkeily
  • tyyli
  • elämä & ajatukset
  • hyvinvointi
  • matkailu
  • esittely
  • yhteistyö
Modernisti kodikas
  • sisustus
  • mökkeily
  • tyyli
  • elämä & ajatukset
  • hyvinvointi
  • matkailu
  • esittely
  • yhteistyö

Yleinen

    sisustusYleinen

    Terassin kevät

    by Kerttu 15 huhtikuun, 2015

    Postilaatikkoon kolahti uusi Divaani-lehti ja otsikko muistuttaa: ”olohuone muuttaa ulos!”. No sehän vain passaa, kun parin vesi- ja räntäsadepäivän jälkeen aurinkokin muistuttaa jälleen olemassaolostaan. Piha näyttää vielä aika masentavalta, mutta olen haravalla kuopsutellut kuollutta nurmikkoa pois ja tutkinut puutarhan tilannetta talven jälkeen. Paljon saa vielä tehdä, ennen kuin alkaa näyttämään haaveilemaltani modernin rehevältä pihalta 😉 Mutta toisaalta, on asioita joihin ei voi itse vaikuttaa ja tähän sarjaan kuuluu esimerkiksi puiden ja pensaiden kasvuvauhti!

    _MG_2913

    _MG_2893

    Mikään ei kuitenkaan estä vähän nopeuttamasta luonnon rytmiä ja siksi siirsinkin peikonpähkinän betoniruukussa päiväksi lämpimälle terassille. En ole vielä istuttanut kasvia ruukkuun, sillä harkitsin myös sen sijoittamista pihaan. Divaanin kuvat nähtyäni päätös vahvistui: tänä kesänä istutan pieniä puita ja pensaita ruukuissa terassille ja peikonpähkinä saa avata pelin!

    _MG_2899

    Vitran Panton-tuolit ovat lunastaneet paikkansa  ja miehenikin jo hoputtaa sen pyöreän pöydän hankinnassa. Terassin takakulmaan pitäisi nimittäin raivata paikka grillille, jotta grillimestari pääsee hommiin. Mietin vain, kuinka suojaisin valkoiset laatat sekä kuinka paljon roiskeita ruuanlaitosta yleensäkin tulee? Onneksi lasituksemme on täysin avattava.

    _MG_2904

    _MG_2889

    Pääsiäisen jälkeen siirsin keltaiset tyynyt ja kynttilät terassille houkuttelemaan kevätaurinkoa. Olkoon nyt siinä, sillä nehän sopivat mainiosti jo kahden viikon päästä olevan vapun juhlistamiseen! Jos vaikka siihen mennessä olisi saanut jotain pikkupakkasta kestäviä kevätkukkiakin istutettua.

    _MG_2898

     Joko sinulla alkaa olla terassi / parveke kevätkunnossa? Entä houkuttevatko pihahommat talven jälkeen? 

    15 huhtikuun, 2015 20 Kommentit
    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • sisustusYleinen

    Kuka määrää kaapin paikan?

    by Kerttu 14 huhtikuun, 2015
    14 huhtikuun, 2015

    Onko miehellä sananvaltaa, kun olohuoneen valtaavat roosat tyynynpäälliset? Kuka määrää kaapin paikan? Blogeissa kiertää mielenkiintoinen haaste, jossa sisustusbloggaajilta kysytään, mikä rooli puolisoilla on kodin sisustamisessa. Tämän haasteen heitti ilmoille Talo…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • Yleinen

    Lauantaiaamun spontaanit

    by Kerttu 11 huhtikuun, 2015
    11 huhtikuun, 2015

    Aurinkoista huomenta! Kaksi havaintoa tältä aamulta. Ensiksikin, onpas hiljaista. Niin hiljaista, että kuulen tietokoneen näppäimistön äänet ja vauvan hennon tuhinan. Korvia hivelee, eikä tulisi mieleenkään laittaa musiikkia tai avata televisiota.…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • sisustusYleinen

    Pöhkönä pastilleihin eli olohuoneen kevät

    by Kerttu 9 huhtikuun, 2015
    9 huhtikuun, 2015

    Tänään on bongattu meilläpäin kaksi takuuvarmaa kevään merkkiä: meikäläinen haravan varressa ja pastillisävyt olohuoneen sisustuksessa. Lisäksi ilmassa on selittämätöntä hyvää mieltä, jonka uskon olevan kevään johdannainen. Tämä vuodenaika on oikeastaan…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointiYleinen

    Kaunis sellaisena kuin on

    by Kerttu 8 huhtikuun, 2015
    8 huhtikuun, 2015

    Yhteistyössä Dove Vauvamme syntymästä on kuukausi. Ihmeelliset 30 päivää, jotka ovat tuoneet maailmaan uuden, silmissämme täydellisen ihmisen. Kun lapsi syntyy, hän saa osakseen ihailua. Tyttäremme, nyt viisivuotias, kuulee päivittäin olevansa…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • sisustusYleinen

    Vauva-arjen parhaat tarvikkeet

    by Kerttu 7 huhtikuun, 2015
    7 huhtikuun, 2015

    Kun vauva tulee taloon, hän tuo tullessaan aikamoisen määrän tarviketta ja tavaraa. Nyt kun vauva-arkea on takana neljä viikkoa, ajattelin koota parhaita vauva-ajan tarvikehankintojamme. Monet asiat olivat muuttuneet esikoisen syntymästä,…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • sisustusYleinen

    Oma mallisto!

    by Kerttu 1 huhtikuun, 2015
    1 huhtikuun, 2015

    Suuria uutisia! Äitiyslomalle jäädessäni päätin, että haluan luoda jotain ihan omaa. Kaipaan luovaa vastapainoa kotona olemiselle ja lapsiperhearjelle ja päätin, että nyt on aika toteuttaa unelmia. Blogien fanimallistot ovat arkipäivää…

    1 FacebookTwitterPinterestEmail
  • sisustusYleinen

    Mission impossible: Nätti kuramatto

    by Kerttu 9 tammikuun, 2015
    9 tammikuun, 2015

    Mukavaa viikonlopun alkua! Perjantain alkuillan postaukseen sopisi mainiosti takkatuli, villasukat tai edes joku herkullinen iltamenu. Mutta ei, päädyin kirjoittamaan kuramatoista! Ei ehkä mikään hehkein aihe, mutta kodin siisteyden ja perheenäidin…

    5 FacebookTwitterPinterestEmail
  • sisustusYleinen

    Taulu jota en taida raaskia palauttaa

    by Kerttu 22 joulukuun, 2014
    22 joulukuun, 2014

    Kerron Taidetta kotiin lainaamalla -postauksessa, että minulle kävi taidelainaamossa vanhanaikaset ja ihastuin erääseen tauluun. Nyt kun olen katsellut uutta taulua paikallaan muutaman päivän, tunteet eivät ole suinkaan laantuneet. Taiteilija Jaakko…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • sisustusYleinen

    Olohuoneemme ammattilaiskuvaajan silmin

    by Kerttu 18 joulukuun, 2014
    18 joulukuun, 2014

    Sillä aikaa kun viiletän vuoden viimeisten työasioiden parissa, julkaisen vielä valokuvaaja Jukka Salmisen otoksia alkukesästä ottamia sisustuskuvia kotoamme. Tällä kertaa kurkistamme olohuoneeseen, kuvat keittiöstä ja makuuhuoneista olen jo julkaissut. Olohuone…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

Bloggaaja

Bloggaaja

Kerttu Pylvänäinen

Modernisti kodikas on sisustus- ja elämäntyyliblogi, jossa sukelletaan myös kuvien pintaa syvemmälle. Täällä inspiroidutaan kauniista ja hyvää mieltä tuovista asioista kuten modernin skandinaavisesta sisustamisesta, arjen estetiikasta, balanssin etsimisestä ruuhkavuosissa ja kesämökkeilystä.

Seuraa minua

Facebook Twitter Instagram Pinterest

Sisustus

  • Uusi sohvapöytä Adea Plateau

    5 elokuun, 2025
  • Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024
  • Ihanat rippi- ja Prometheusjuhlat kotona ja vinkit järjestelyihin

    24 elokuun, 2024

Mökkeily

  • Mökkikuvia ja kesäkuulumisia

    27 heinäkuun, 2025
  • Mökkipihan muutos – kulkupolkujen laatoitus

    27 lokakuun, 2024
  • Mökkikausi takana – mitä jäi mieleen?

    22 lokakuun, 2023

Tyyli

  • Kerttu x Ommellinen: vaatemallisto!

    8 maaliskuun, 2026
  • Täydellinen t-paita ja muita Toive-asuja

    8 joulukuun, 2024
  • Riva Clothing kokemuksia – vaatekaapin vastuullisia kulmakiviä

    14 joulukuun, 2023

Elämä & ajatukset

  • Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024
  • Kolme tapaa maksimoida loman vaikutus

    26 heinäkuun, 2024
  • Positiivisuus voi olla tapa selviytyä

    6 huhtikuun, 2024

Hyvinvointi

  • Jos hyvinvointi on valinta – olet onnekas

    23 tammikuun, 2024
  • Ennakointia ja edullisia kilometrejä sähköautolla

    30 kesäkuun, 2023
  • Valon vaikutus mieleen

    12 helmikuun, 2023

Matkailu

  • Mielenrauhan lähteillä – työtä ja huvia auringossa

    4 joulukuun, 2024
  • Porvoo-vinkit: hotelli, luontopolku, kaupat, kahvilat, ravintolat

    14 heinäkuun, 2023
  • Kuninkaallisia tunnelmia

    23 toukokuun, 2023

Tagit

Ajatukset (118) arki (17) asuntomessut (17) blogi (7) blogihaaste (3) Elämä (381) Espanja (3) eteinen (5) hiukset (3) hyvinvointi (70) joulu (58) juhlat (23) jyväskylä (21) keittiö (32) kodinhoitohuone (3) kylpyhuone (7) lapset (35) lastenhuone (10) makuuhuone (18) marimekko (4) Matkalla (32) mielipide (14) muoti (7) mökki (82) olohuone (67) piha (20) Puutarha (26) rakentaminen (32) Remontti (6) resepti (11) ruoka (19) ruuhkavuodet (14) saunamökki (11) Sisustus (800) sosiaalinen media (5) syksy (14) takka (4) terassi (41) trendit (12) Tyyli (53) työhuone (3) uusi koti (26) vaatteet (21) Valaistus (5) vinkit (110)

Instagram

No any image found. Please check it again or try with another instagram account.

Arkistot

Bloggaaja

Modernisti kodikas bloggaaja Kerttu Pylvänäinen
Blogia kirjoittaa Kerttu Pylvänäinen, jolle koti on maailman tärkein turvapaikka.

Lue lisää

Suositut postaukset

  • 1

    Kerttu x Ommellinen: vaatemallisto!

    8 maaliskuun, 2026
  • Kuuntele Designtarinoita: sisustusarkkitehti Marko Paananen

    9 marraskuun, 2017
  • 3

    Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024

Viimeisimmät kommentit

  • Sp: Uusi sohvapöytä Adea Plateau
  • Stao: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Kerttu: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Laura: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Kerttu: Mökkikuvia ja kesäkuulumisia
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • Pinterest

Cooked by Visual Friday


Takaisin ylös