Kun vauva tulee taloon, hän tuo tullessaan aikamoisen määrän tarviketta ja tavaraa. Nyt kun vauva-arkea on takana neljä viikkoa, ajattelin koota parhaita vauva-ajan tarvikehankintojamme. Monet asiat olivat muuttuneet esikoisen syntymästä, vaikka siitä ei olekaan kuin viisi vuotta.
Baby´s Only-lämpöpussi / Pikkuvanilja
Sain blogin kautta testiin lämpöpussin, joka kiinnitetään turvakaukaloon. En oikein osannut ihmeitä odottaa, sillä tyttären syntymän aikaan vauvalle puettiin viileillä keleillä toppavaatteet automatkoille. Lämpöpussin idea on se, että vauvan voi laittaa kaukaloon sisävaatteissa (toki hattu ja lapaset tarvitaan tähän vuodenaikaan).
Ruokakaupassa tai kaupungilla liikkuessa tilanne on yleensä se, että vauva hikeentyy toppavaatteissaan ja lämpimässä kaukalossa. Lämpöpussin peiton voi avata ja sitä kautta vauvan lämpötilaa säädellä helposti. Ainakin meillä auton turvakaukalon voi liittää matkarattaisiin, jolloin vauvan unet jatkuvat keskeytyksettä. Lämpöpussi on ollut superkätevä ja voin sitä lämpimästi suositella.
Hoitopiste kodinhoitohuoneessa
Tyttären vauva-aikana vanhassa kodissa meillä oli vauvan huoneessa hoitopöytä. Nyt päätimme, että erillistä hoitopöytää ei hankita, vaan vaipanvaihtopaikka sijoitetaan kodinhoitohuoneeseen lavuaarin viereen. Se on ollut hyvä ja käytännöllinen ratkaisu. Järjestimme kaappeihin tilaa niin, että hoitoalustan yläpuolella kaapissa on vaipat ja kaikki hoitotarvikkeet löytyvät lavuaarin yläpuolelta. Vaipparoskis sijaitsee altaan alla olevassa kaapissa; lähellä, mutta katselta piilossa.
Graafinen harmaa hoitoalusta on merkiltään KidDesign ja sen ostimme BabyStylestä. Kaapin alapuolelle kiinnitin neuvolasta saadun klassikkojulisteen eli värikkään hymynaaman. Siinä riittää neljäviikkoiselle ihmeltävää!
Astetta nätimmät imetystyyny ja sideharsot
En käytä imetystyynyä muualla kuin syöttäessäni vauvaa television ääressä. Eiväthän kaikki leikkimatot, imetystyynyt sun muut ole niitä sisustuksen kauneimpia helmiä, mutta onneksi vähän katselemalla löytyy ihan katseenkestäviä vaihtoehtoja. Harmaan norsu-kuosisen Rätt start tyynyn ostin uudenveroisena huuto.netistä. Babystyle-liikkeestä löysin kivoja sideharsoja: paketissa oli yksivärisiä valkoisia ja harmaita sekä hauskasti tyynyyn sopivia norsukuosia harsoja.
Stokke Baby Steps -sitteri
Sitteristä kirjottelin jo omassa Kaikille paikka pöydän ääreen -postauksessa. Sitteri toimii ihan perinteiseen tyyliin lattiallakin, mutta erityisen kätevä se on yhdistettynä tuoliin. Näin myös vauva pääsee samaan tasoon pöydän ääressä olevien ihmisten kanssa. Plussaa kauniista muotoilusta ja pitkäikäisyydestä! Kun sitteriaika on ohi, ostamme tuoliin vauvasetin ja se palvelee syöttötuolina. Myöhemmin tuoli muuntuu lapsen kasvun myötä ja toimii aina kouluikään saakka.
Blogin kautta testiin tullut Vaavi-ensisänky on ollut todella nätti ja näppärä. Yöksi siirrän sängyn kiinni parisänkyyn, mutta päiväaikaan vauva hengailee välillä sängyssään siellä missä muutkin ihmiset ovat. Minusta on kiva, että kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi, varsinkin vauva-ajan vähän aikaa palvelevia tavaroita. Vaavi-sängyn vuokra-aika on neljä kuukautta ja meille se ainakin riittää, sillä poika kasvaa silmissä. Lisää kuvia Unijärjestelyitä-postauksessa.
Siinä koottuna muutamia hyviä lastentarvike-kokemuksia neljän viikon kokemuksen syvällä rintaäänellä! Tällä viikolla meille tulee uudet matkarattaat, joilla kelpaa kruisailla sitten niin kaupungilla kuin kesän Espanjan ja Ranskan reissullakin. Sitten toivottavasti on isoimmat hankinnat tehtynä. Vauva ei tietenkään näistä tarvikkeista paljoa perusta, vaan arvostaa eniten syliä, lämpöä, ruokaa ja rakkautta 🙂
12 Kommentit
Mielenkiinnosta kyselen, että oletko ajatellut kantamista? Siis mitään kantovälineitä, kuten kantoliinaa tai -reppua? Itse olen täysin hurahtanut kantamiseen nyt 3kk vanhan kuopuksen myötä. Esikoista kannoin myös vähän, mutta nyt kantovälineitä on kertynyt jo useampia ja päivittäin joku pääsee käyttöön. Monen monet päiväunetkin niissä on ehditty jo torkkua 🙂 Lämmöllä suosittelen kokeilemaan 🙂
Meillä on kantoliina, mutta en ole sitä oikein osannut käyttää. Juuri eilen ostin tuttavaperheeltä Stokken kantorepun, joten pian pääsemme testaamaan reppuilua 🙂
Hei,
Mistä / kenen valmistajan nuo tyttären ihanat vaattet ovat? =)
Hei Sanna! Hattu, huivi ja sortsit on H&M, takki Lindex ja kengät Zara. Minustakin tämä on söpö kevätasu. Takki on tytön ihan oma valinta, tyyli on staili pienestä pitäen 😀
Samankaltaisia suosikkeja meilläkin, ja tuo lämpöpussi on kyllä ihan huippu! 🙂
Ihania kuvia, ihana vauva!! Vauvat <3 Meidän silloin 2,5kg vauva on jo 8kk! Pakko kommentoida, et tuo lämpöpussi turvakaukaloon ihan MUST! Mitä enemmän sitä käyttää, sitä enemmän huomaa hyötyjä 😉 Niin kauniskin vielä! P.S. meidän 3v. neidiltä löytyy sama ihana takki.
Kiitos Paja <3 Lämpöpussi on superkätevä, helpottaa lähtöjä tosi paljon! Takin tytär valitsi ihan itse, hänellä alkaa olla jo vankat mielipiteet pukeutumisestaan 🙂
Hei! Olen tulossa Jyväskylään toukokuun alussa ja haluaisin kierrellä sisustuskauppoja. Sisustustyylini hyvin samanlainen, kuin sinulla. Osaisitko suositella hyviä kauppoja missä kannattaisi poiketa. Kiitos tiedoista jo etukäteen.
Moi Piia! Suosittelen poikkemaan Sisustus Ilossa osoitteessa Yliopistonkatu 21. Persoonallinen kauppa on Pienikamari, enimmäkseen leluja, mutta myös sisustustarvikkeita, osoite Kilpisenkatu 9. Jos aikaa on, Alvar Aalto museon kaupassa on paljon ihanuuksia, osoite Alvar Aallon katu 7.
Sitten tietysti keskustassa on isot kaupat kuten Sokos ja Anttila, molemmissa on kohtuullisen isot sisustusosastot. Forumista löytyy Pentik. Mitähän vielä osaisin suositella? 🙂
mikä toi lämpöpussi on väriltää niistä? 🙂
Hei! Olisiko sinulla vinkkejä leikkimaton valintaan? Minkälainen leikkimatto teillä on?
Minun vauva pitää ”kengurupussista”. Erittäin hyödyllinen ja kätevä minulle!