Tiedät varmaan sen tunteen, kun vaipuu väsyneenä ihanaan uneen ja valmistautuu heräämään seuraavan kerran vasta aamulla? Minä kävin niissä tunnelmissa eilen nukkumaan, onnellisen tietämättömänä episodista, joka minua odotti. Noin tunnin levollisten unien jälkeen heräsin mieheni kuiskaukseen: “kulta, keittiössä on hiiri”.
Mitä ihmettä? Ei meillä voi olla hiirtä! Talo on uusi, emmekä asu maaseudulla. Meillä ei todellakaan voi olla sisällä hiirtä! Kesken unieni keittiöstä oli kuulunut kummallista ääntä. Tilannetta selvittämään mennyt mies otti yllätysvieraan kanssa täyden katsekontaktin, kunnes jyrsijä oli pujahtanut jääkaapin alle piiloon. Siinä vaihteessa minut herätettiiin. Kätevänä kaupunkilaistyttönä nappasin vaatehuoneessa olleen patjan: “kun se tulee, ohjaan sen tällä terassin ovesta ulos”. Yön pimeydessä syntynyt älynväläys osoittautui aika pian flopiksi; hiirellä ei ollut aikomustakaan enää näyttäytyä. Pikaisella googletuksella tajusin, että hiiren saa kiinni vain hiirenloukulla, eikä meillä todellakaan ollut moista härveliä!
Lämmin peti ja hyvät yöunet mielessäni päätin jatkaa unia iljettävästä kyläilijästä huolimatta. Nukahdin uudelleen nopeasti mieheni jäädessä pohtimaan sotasuunnitelmaa kutsumattoman vieraan häätämiseksi.
Juuri kun olin vaipunut uudelleen kauniisiin uniin, sain taas herätyksen: “et voi uskoa missä se hiiri nyt on!”. Unenpöpperössä, hämmentyneenä ja suurta vastenmielisyyttä tuntien lähdin seuraamaan miestäni kohti kylpyhuonetta. En voinut uskoa silmiäni ja suuret vilunväristykset kulkivat pitkin kehoani: hiiri ui meidän vessanpöntössämme!
Ilmoitin, että minä en ole tämän perheen hiirivastaava, enkä todellakaan pysty onkimaan jyrsijää omasta valkoisesta posliinipytystämme. Samaan aikaan kun tilanne inhotti, se tuntui nauretavan surrealistiselta. Täällä kaksi aikuista ihmistä istuu keskellä yötä vahtien vessanpönttöä, jossa epätoivoisia krooliliikkeitä vetää rottaeläin. Hekottelimme hetken väsyneiden Mikki hiiri -vitsien parissa, kunnes mies otti hanskat, muovipussin ja toimitti hiiren ulos. Hyi hitto.
Tänään päivällä kävimme kiireisen viestinvaihdon hiirivierailun jälkipyykistä:
Voi elämä. Sitten tietysti piti pohtia, mistä hiiri on päässyt sisälle. Hugo käy takaoven kautta iltapissalla pihalla, jonka aikana ovi jäi raolleen. Syksyn tullen valo ja lämpö ilmeisesti houkuttelevat ja hiiret osaavat käyttää jokaisen tilaisuuden. No, mitä se uljas vahtikoiramme teki tämän yöepisodin aikana? Nukkui suloista koiranunta pehmeässä pedissään lotkauttamatta korvaakaan kutsuttomalle vieraalle. Siinä se beverlyhilssin hienostohauvan vahtiluonne nyt sitten nähtiin 😀
Tiedetään, että maalla hiiret ja niiden metsästys ovat arkipäivää ja siellä nämä asiat ovat vähän eri mittasuhteissa. Siltikään en vaan saa mielestäni kuvaa, jossa hiiri ui vessanpöntössä ja miehen kanssa tuijotamme hölmistyneinä toisiamme.
Glamourterveisin,
Kerttu