Mistä sitä tietää, mikä on sopivasti ja mikä liikaa? Siis tekemistä, menemistä, suunnitelmia, haaveita, ohjelmaa ja lupauksia? Minulla on todella ristiriitaiset fiilikset, sillä tiedän tarvitsevani haasteita, sosiaalisia suhteita ja vaihtelua, vaikka näiden vastapainoksi kaipaankin kotona oloa ja rauhoittumista. Vaaka on joskus vain vaikeaa saada balanssiin. Tämän viikon jälleen olo on kun Antti Tuiskulla; mie oon pikkasen poikki.
Vauvan kanssa eletään aika haastavia aikoja, tuntuu että hän ei nuku 1,5-2 tuntia pidempiä pätkiä, oli sitten kyseessä yö tai päivä. Heräilen paljon ja välillä jään yöllä valvomaan, päiväunia en nuku juuri koskaan. Marraskuun pimeys nitistää voimia, vaikka onneksi valkoinen lumipeite saapui piristämään. Poikanen lähti myös ryömimään. Onneksi, sillä hän vasta turhautunut olikin paikalla olemiseen lattialla. Edelleenkin hän haluaisi, että joku kävelyttäisi häntä jatkuvasti edestakaisin. Niin suloista ja hellyyttävää, mutta samalla aika rasittavaa. Hän tonkii kaikki paikat, työntää kätensä ruokalautaselleni, kaataa vesikannut, nakertaa koiran puruluita ja kikattaa siskon tempuille. Tiesin toki, että vauvavuosi on ihana ja haastava, mutta eihän sitä muista kuinka ihana ja haastava se käytännössä onkaan.
Toki voisin jättää kaiken muun ja keskittyä vain ja ainoastaan lapsiin. Vaikka he ovatkin kiistattomasti ykkösprioriteettini elämässä, on oltava muutakin. Lapset rakastavat ja tarvitsevat rutiineja, mutta oman pääni vuoksi niitä on päästävä välillä rikkomaan. Siis luotava niitä asioita, jotka tuovat tarvittavaa vaihtelua, mutta samaan aikaan ne kuormittavat jo omalla tavallaan väsyttävää vauva-arkea. Dilemma kerrakseen!
Toinen dillemma on siinä, että rakastan matkustamista mutta inhoan pakkaamista. Näin äitiyslomalla ja lasten kanssa se näkyy pienimuotoisemmin; lähdöt ovat usein raskaita, vaikka haluankin mennä. Aikatauluttaminen on haastavaa, koska vauvan rytmit vaihtelevat. Tavaramäärä on melkoinen, sillä pitää varautua tilanteisiin X, Y ja Z. Yleensä vähintään autonavaimet ovat hukassa lähdön hetkellä ja vauva jo huutaa kuumissaan. Vaikka sillä hetkellä tuntuukin, että perun kaikki menot, tilanne helpottaa kun auto kaartaa pois kotipihasta.
Tämä viikko on ollut aika extreme ja siksi nämä ajatukset pullahtivat tänne blogiinkin. Jokainen meistä kaipaa omaa aikaa. Hetkeä, jolloin kukaan ei ole mitään vailla. Ihan vaan vaikka siksi, että puoli tuntia omien ajatusten keskeytyksettömässä seurassa päätyy siihen ajatuskulkuun, että kaikki on ihan hyvin ja mitäpä minä tässä stressaan.
Oma kaamosprojektini on tasapainoilla innokkuuden ja jaksamisen välillä. Siinäpä sitä tehtävää yhdelle naiselle. Lempeyttä uuteen viikkoon meille kaikille!
20 Kommentit
Jos vauvan valvomiselle ei ole ilmeistä syytä ( sairaus, hampaat ), niin pirauta teidän terveydenhoitajalle. Jos sieltä saisit vaikka pari vinkkiä unikouluasioihin.
Jaksamista alkavaan viikkoon.
Kiitos Satu! Niinhän siinä kävi, että aloitimme lempeän unikoulun tasoittamaan öitä. Yksi onnistunut yö takana, toivottavasti toinen samanlainen edessä 🙂
Niin tutun kuuloista! On ihanaa tehdä asioita, poistua kotoota, nähdä ihmisiä jne., mutta hemmetin raskasta se on toisinaan hyvinkin nukkuvan vauvan kanssa ja kotiin jääminen on usein paras ratkaisu.
Niinpä! Ja tietysti tämä kylmä vuodenaika lisää haastetta, kun pitää pukea niin paljon päälle. Mutta kyllä me tästä selvitään <3
Ah, olipa tsemppaavaa lukea näitä kohtalaisen samoja mietteitä kuin itsellä on juuri nyt. Siis että tätä se on muillakin. Meillä vauva elää hyvin iltapainotteista elämää, joten aamusta tai edes aamupäivästä ei useinkaan olla lähdössä kotoa vielä minnekään. Tähän vuodenaikaan se tarkoittaa sitä, että vähissä ovat ne päivän tunnit jolloin ehditään päivänvaloa näkemään. Lähtövalmisteluihin menee oma aikansa, ja monesti sitä miettii että helpompaa olisi tosiaan jäädä kotiin. Kun ei tuo pimeällä ajelukaan sitä lemppareinta puuhaa ole :/
Mulle parasta akkujen latausta on joskus ne muutamat syöttövälin tunnit, kun vauva lähtee isänsä kanssa pois kotoa ja minä saan siivota ja laittaa kotia sillä välin minkä ehdin. Ihan rauhassa, kenenkään mitään minulta vaatimatta. Kahvitauon ja suklaan kera, toki!
Voimia sinnekin! Tunnen ja allekirjoitan ajatuksesi täysin <3
Tiedän niin tuon väsymyksen tunteen kun vauva valvottaa. Meillä jonkinverran helpotti kun luovuttiin imetyksestä ja siirrettiin poika omaan huoneeseen nukkumaan mutta ei täysin siltikään, ja on ollut kausia kun on saanut laukkoa pojan huoneessa rauhottelemassa keskellä yötä. Nyt kohta kaksivuotiaamme osaa jo tulla itse omasta sängystänsä meidän makkariin mutta onneksi ei sitä enää kovin paljon tee keskellä yötä.. Vauva-aika on ihanaa mutta niin kovin haastavaa <3 voimia sinne ja kyllä se siitä helpottaa 🙂
Niinpä, varmasti ottaa aikaa ennen kuin päästään täysiin öihin. Mutta jospa pikkuhiljaa sitä kohti 🙂 Kiitos Suvi tsempeistä, niillä on oikeasti iso merkitys!
Ymmärrän tuon lähtemisen raskauden. Meillä kun on ollut tässä jo vuosia monta pientä lasta yhtäaikaa, olen pikkuhiljaa alkanut linnoittautumaan kotiin. Jotenkin se lähtemisen rankkuus ei ole ollut enää suhteessa siihen iloon mitä ulkosalla ”jossain” käyminen antaa. Lisäksi mitä enemmän lapsia on mukana, sen vaikeampi on siellä jossain enää myöskään nauttia siitä vaihtelusta. Johonkin kauppoihin meneminen näiden kanssa yksin on jo lähes mahdotonta, jengi hajaantuu, juoksee, kiipeilee jne… Huoh 😀
Tuo on niin ymmärrettävää! Ja siinä sekin haaste on, että tekee mieli lähteä, mutta aina ei jaksa nähdä sitä vaivaa 😀
Musta tuntuu just tuolta tällä hetkellä! Et ole ainut 🙂
Voimia sinnekin! Ei tämä pimeä vuodenaika ainakaan piristä, mutta kyllä me tästä selvitään <3 Onko sinulla apujoukkoja saatavilla, jotta saisit välillä levätä?
Mä teen päivittäin itselleni to do listan ja välillä se tyhjenee kovaa vauhtia ja välillä ei millään.
Siellä on tällä hetkellä muutama ihan rahanarvoista asiaa, mutta ei, en saa vaan listaa tyhjäksi.
Peiliin voi katsoa, jos lompakko on tyhjä.
Pienillä lapsilla annetaan kaikki tälläiset ”saamattomuudet” anteeksi. Olet äitiyslomalla ja silloin pääpaino on lapsella.
Meillä tänään aamulla kesti ikuisuuden lähteä liikkeelle. Mukava viikonloppu takana ja hirveää huutoa, pipon heittämistä, äidillä pinnan kiristämistä. Kirosin olisipa lapsi taas vauva, jolloin hän kiltisti teki kaikki mitä äiti halusi.
Nyt on ihan hyvä ja unet ovat muutenkin täysin yliarvostettu juttu. Haudassa kerkee sitten nukkua.
Heh 😀 Entä jos kuitenkin levättäisiin jo eläkkeellä, ei millään viitsisi hautaan saakka odotella 😉
Voi miten tuntuu hyvältä lukea tällainen postaus tänä iltana. Meillä alkoi aivan uusi härdelli näissä öissä, vauva nukkui välillä jo huippuja 4-7 tunnin pätkiä, mutta nyt heräillään vajaan tunnin välein. Ja omat energiat alkaa tosiaan olla aika vähissä, ja päikkäreitä en osaa tai kerkeä minäkään nukkua kun vauva ei päivisinkään nuku kovin pitkiä unia. Ihanaa, ettei ole ainut tässä tilanteessa! Postaus tuli kuin tilauksesta, saa hieman tsemppiä tähän tilanteeseen.
Ei ole vertaistuen voittanutta! Minkä ikäinen teidän pieni on? Auttaisko sielläkin lempeä unikoulu? Voimia kovasti, on tämä vauva-aika niin ihanaa ja haastavaa yhtä aikaa <3
Meillä tullaan muutama kuukausi jäljessä, ensi viikolla tulee 4 kk. Monia vaiheita mahtuu tähän vauva-vuoteen. Ihana kuulla, että teillä on unikoulu toiminut ja pikkuinen on alkanut nukkumaan öisin. Vielä tulee päivä kun hymyhuulilla muistellaan näitä valvottuja öitä. Kiitos paljon<3 ihanaa viikonloppua!
Juu, ei vielä unikoulua noin pienelle <3 Olet ihan oikeassa, pian tulee se aika kun haikeana katsotaan näitä valokuvia ja mietitään, miten ihanaa olikaan. Onneksi aika kuultaa univelkamuistotkin 😀 Hyvää viikonloppua sinnekin!
Meillä auttoi lempeä unikoulu ja siirto toiseen huoneeseen.Koska äiti oli niin valpas heräiliä pieninkiin äänähdyksiin.Neiti oli 11kk kun isä hoiti unikoulun.Siit lähtien uni on neidille maistunut ja äitiki saanut nukkua hyvät yö unet:) isot tsempit!
Näyttäisi, että meillä toimi sama kaava. Nyt on jo neljä yötä mennyt tosi hyvin isin unikoulun ansiosta <3 Kiitos ja ihanaa viikonloppua!