Tevetuloa kurkistamaan ystäväni hurjaan remonttiin ja sen ihanaan ja insproivaan lopputulokseen!
Talo sijaitsee rauhallisella ja arvostetulla paikalla lähellä Jyväskylän keskustaa. Yli 200 neliöinen koti oli alkuperäiskunnossa ja aika tuntui pysähtyneen 1970-luvulle. Kauppojen solmimisen jälkeen alkoi remontti, jossa kunnioitettiin talon aikakautta, mutta tuotiin se tyylikkäästi tähän päivään. Sisustus on vielä osin keskeneräinen, mutta tänään keskitytäänkin kodin ilmeen muodonmuutoksen. Jotain säästettiin, mutta erittäin paljon uusittiin. Lähdetään liikkeelle sisäänkäynnistä.
Eteinen ennen:
Eteinen jälkeen:
Sanotaan, että eteinen on kodin käyntikortti. Fiilis koko kodista ratkeaa heti sisäänkäynnillä, se mitä näkyy ja kuinka toiminnot tukevat arkea. Eteinen oli pimeä ja sitä lähdettiin raikastamaan maalaamalla seinät valkoiseksi. Kokolattiamatto sai väistyä tyylikkään ja helppohoitoisen laattalattian tieltä. Remontin yhteydessä asennettiin lattialämmitys yli sadan neliön alueelle ja myös valettiin lattiapohjia uusiksi.
Upeat portaat olivat piilossa kevytrakenteisen seinän takana, joka purettiin. Seinänpätkästä luominen päästää valon portaikkkoon, joka sai ylleen valkoisen maalin. Musta kaide on uusittu, mutta on identtinen alkuperäisen kanssa.
Uudet asukkaat halusivat säästää vanhat katot, vaikka valaistus uusittiin kokonaisuudessaan yhteistyössä Winledin kanssa, joka teki valaistussuunnitelman. Toteutuksen hoiti Sisustusmiehet Oy:n sähköurakoitsija.
Alakerrassa on kolme makuuhuonetta, joista pääsemme kurkistamaan siihen ehkä sisustuksellisesti haastavimpaan.
Alakerran makuuhuone ennen:
Jälkeen:
Alakerran makuuhuoneesta haluttiin tehdä pienen koululaisen valtakunta, jossa pelit ja vauhdikkaat leikit ovat sallittuja. Vanha kellastunut lattia sai tilalleen huolettoman ja hiljaisen mustan muovimaton. Seinät maalattiin ja valaistus uusittiin. Pitkänmallinen huone kutsuu liikkumaan ja kaverit ovat sinne aina tervetulleita.
Alakerran pesutilat ja sauna ennen:
Pesutilat ja sauna jälkeen:
Alakerran pesutilat kaipasivat pom… siis uusintaa. Tässä tilassa ei ollut mitään, jota olisi kannattanut remontissa säilyttää. Asukkaat valitsivat pienen mustan neliölaatan, joka sekä lattiassa että seinillä toimii mainiosti. Tapwellin messinkiset suihkut tuovat ripauksen luksusta.
Tilaan rakennettiin yhdistetty kodinhoitohuone ja pukuhuone, jossa hoituu pyykinpesu ja muu vaatehuolto näppärästi.
Saunan teki Marko Nieminen ystäväni toiveen mukaisesti. Kokonaisuuden sitoo yhteen musta väri ja kaunis puukatto.
Sitten on aika kiivetä suureen yläkertaan, jossa sijaitsee 80 neliöinen olohuone-ruokailutila, keittiö, toinen kylpyhuone, työhuone, makuuhuone ja terassi:
Olohuone ennen:
Olohuone jälkeen:
Olohuoneessa isoin yksittäinen muutos oli ikkunoiden uusiminen. Vanhat ikkunat eivät avanneet maisemaa, eivätkä tuoneet luonnonvaloa, joten muutos on huikea.
Lattia säilytettiin, mutta kunnostettiin, jolloin vanha parketti sai uuden elämän. Myös aikakaudelle ominainen puupaneelikatto näyttävineen palkkeineen jätettiin entiselleen.
Punatiilinen takka ja takaseinä sai uuden harmaan maalin ja avotakka laatoitettiin samalla laatalla kuin alakerran lattia. Kellertävät seinät raikastettiin valkoisella maalilla.
Ruokailutila ennen:
Ruokailutila jälkeen:
Ruokaulutila avattiin yhdistämään olohuonetta ja keittiötä. Sen kruunaa upea italialaisen Bonaldon Big Table-ruokapöytä, jonka tammisella tasolla on mittaa 3,5 metriä.
Keittiö ennen ja jälkeen:
Keittiö jälkeen:
Jos eteinen on kodin käyntikortti, on keittiö sen sydän. Remontissa purettiin väliseiniä ja avattiin tilaa, jotta koko komeus saatiin esille. Nyt 80 neliön olohuone-ruokailutilaan yhdistyy luontevasti 20 neliön keittiö. Upea yksityiskohta saatiin kaarevasta seinästä (portaikko toisella puolella), joka oli aikaisemmin piilossa.
Keittiö on Mellanon ja ja se jätettiin kokonaan yläkaapittomaksi ilmavan lopputuloksen saamiseksi. Kivitaso on huoleton ja kauneimmat astiat voi asettaa VIPPn seinähyllyille. Musta Muuton valaisin kaipaa vielä toista kaveriksi.
Winled toteutti tilaan epäsuoraa valoa, jota voi muunnella tunnelman ja tarpeen mukaisesti.
Yläkerran WC ennen:
Yläkerran WC jälkeen:
Talossa oli WC:n ja keittiön välillä vanhanaikainen kylmiö, jota purkamalla saatiin yläkerran WC- ja kylpyhuonetilaan lisää neliöitä. Ystäväni valitsi tilaan näyttävän vihreän marmorilaatan, joka sopii sekä 70-luvun tunnelmaa että moderniin sisustukseen.
Kyllä kelpaa skoolata suuren remontin valmistumisen kunniaksi! Tässä kodissa tehtiin myös suuri muutos terassille, mutta jätin sen ”jälkeen”-kuvion ottamisen vähän kesäisemmälle säälle. Lupaan vielä ainakin yhden kurkistuksen tähän kauniiseen kotiin.
Lisätiedot remontista: Marko Nieminen, Keski-Suomen Sisustusmiehet Oy
Valaistussuunnittelut ja kiinteät valaisimet: Winled Oy
Laatat: K-Rauta Palokka
Ennen-kuvat: Enberg.com
Aikamoinen urakka takana, mutta kyllä kannatti, vai mitä!
Hyppää mukaan Modernisti kodikkaan some-kanaviin: Bloglovin / Facebook / Instagram / Twitter / Pinterest / Snapchat (kerttup).
55 Kommentit
Upea kokonaisuus ja ihan mieletön muutos!
Tämä on kyllä upea!
Siis aivan älyttömän upea!!
Aikamoinen muodonmuutos 🙂
Vau! Todella kaunis lopputulos 🙂
Samaa mieltä!
Aivan mahtava muutos ja kauniilta, valoisalta ja nykypäivän kodilta näyttää 🙂 Osaatko kertoa mosaiikkiparketin hiomisesta ja lakkauksesta? Mitä lakkaa käytitte ja kuinka paljon lattian tekeminen itsessään kustansi? 🙂
Parketti hiottiin, huonoimmat kohdat paikattiin ja lopuksi käytettiin vaaleaa öljyä. Hinnasta en osaa sanoa, mutta jos olet Jyvässeudulta, voin antaa tekijän tiedot.
Todellakin kannatti. Tunnelma vanhassa talossa vaan on niin erilainen kuin uudessa. Aivan upea lopputulos! Onnittelut asukkaille uudesta kodista!
Kyllä, ei uudelle häpeä!
Wau mikä lopputulos! Mahtavaa päästä näkemään muutos ennen-kuvien kera. Eteiskuvien kohdalla ihan jännitin, ovatko säilyttäneet ihanan katon ja onneksi olivat :D.
Onneksi katto säilyi ja myös yläkerran lattia sai uuden elämän 🙂
Hei, mistä löytyy porraskaiteeseen uusi musta päällys? Olen yrittänyt etsiä?
Vau, ei uskoisi samaksi kodiksi! Mielettömän upea lopputulos! Ja niin paljon avaramman näköinen!
Kyllä, ikkunat ja vaaleat sävyt tekivät ihmeitä 🙂
Täydellistä!
<3
Ihan huikean hieno uudistus. Tdella tyylikäs kokonaisuus. Tykkään todella paljon!!
Samoin! <3
On kyllä onnistunut muutos ja salaa toivoinki, että toivottavasti on eteisen katto jätetty puulle. Huh, onneksi. Uudet ikkunat oli kyllä ehdoton, että tulee maisema esille ja valoa enemmän. Iso työ palkittee kyllä ja iloa pitkään vuosiksi eteenpäin. Upea tuo ruokailutilan pöytä <3
Lopputulos on kaiken vaivan arvoinen! 🙂
Uskomattoman upea lopputulos! Onko asunnosta mahdollista saada myös ennen/ jälkeen pohjakuvaa nähtäville?
Luulenpa, että näitä en saa julkaistavaksi.
Upea muutos eikä edes samaksi taloksi tunnistaisi!! :O <3
Tiedätkö mitkä/minkä valmistajan heidän olohuoneen pyörivällä jalalla olevat tv-nojatuolit ovat? Näyttää supermukavilta ja tyylikkäiltä!
Nojatuolit ovat Iskusta, aivan mielettömän mukavat istua!
Upea ja todella inspiroiva muutos!!
Kiva kuulla, että inspiroi 🙂
No wau! Ihan mieletön muutos ja talo on kyllä superkaunis! Osaatko sanoa mikä on tuo ihana harmaa sohva olohuoneessa?
Kiitos Sini! Sohva taitaa olla Ikeasta.
On aivan mieletön lopputulos! Huh!
Samaa mieltä!
Remontti toteutettu todella tyylikkäästi ja hyvällä maulla! Olisi mielenkiintoista tietää paljonko kyseinen remontti tuli kustantamaan.
Täytyy kysyä ystävältäni, onko hän valmis kustannuksia avaamaan.
Upea muutos! Mutta varmasti tuo talo on ollut todella upea aikanaan uutenakin. Ajan henki vaan vuosien saatossa hieman muuttunut ja aika ajanut sisustuksen ohi. 😀 mutta voin kuvitella että sisustusta on aikanaan uudessa talossa ihailtu kuten me ihailemme nyt remontin tuloksia.
Olet varmasti ihan oikeassa 🙂
Niin mieletön!! 🙂
Niin on!
Aivan m i e l e t ö n! Asuapa tuollaisessa talossa. 🙂
Tuo portaikko on niin kaunis. Mukava nähdä oikea toteutus, kun näitä sitä haaveissaan päässä pyörittelee asuntoilmoituksia katsellessa.
Upea koti!
Niin kaunis muutos, mutta nyt tulen kyllä kiittämään ihanasta postauksesta! Nykyään tuntuu, että esitellään aina vain niitä sneak peek kuvia ja muutama yksityiskohta sieltä täältä, joten kokonaiskuva muutoksesta jää epäselväksi. Selkeä muutos ja ihanaa, että se tuodaan näin hyvin lukijoille esiin 🙂 Ennen jälkeen kuvia saisi näkyä paljon useammin, vasta niitä katsoessa yleensä ymmärtää kuinka suuri muutos on kysessä!
Modernisointi tekee ihmeitä ja hyvä,että jotain säilyi vanhaa vielä.
Todella upea koti ja muutos! Kiva kun sait esitellä tämän meille.
Pojot tammimosaiikkiparketin säilyttämisestä! Kyllä puu on aina puu ja mosaiikin voi korjata vaikka kalikka kerrallaan. Kirpaisee katsoa telkkarin sisustusohjelmista, kun noita hävitetään vauhdilla liian 70-lukulaisena. Jopa Teuvo Loman repi tuon pois yhdessä ohjelmassa ja laittoi tilalle vinyylilattian.
Upeasti hyvällä tyylitajulla toteutettu muutos. Ihana kun oli jätetty vanhaa jäljelle, eikä kaikkea oltu räjäytetty pois. Onnea asukkaille!
Mielettömän upea muutos! Lopputulos on ihanan raikas ja ilmava. Kivalla tavalla jätetty vanhaa näkyviin!
Pakko googlettaa tuo pöytä, kerrankin mies totesi ”hieno pöytä” vilkaistessaan mitä luen. Ei nimittäin kaikkien kalusteiden kohdalla osu maut yksiin, joten pitää heti tarttua jos löytyy jotain molemmille mieluista. Ei sillä, että mahtuisi meidän kotiin tai sopisi budjettiin, mutta ehkä joskus!
Mykistävän kaunista ja niin huippu hienoa, että vanhat talot saavat uuden elämän ilman entisen suunnittelun tuhoamista!
WAU!!!! Erityispisteet portaiden esiin nostamisesta, jonka seinän kaato sai aikaan. Ja ihan kaikkinensa todella onnistunut kokonaisuus <3
Huikea koti. Kiinnnostais tietää onko kyseessä omakotitalo vaiko rivari ja missäpäin jyväskylää. Sun paras postaus ?.
Upea koti! Minusta monesta 70- luvun asunnosta on tehty tyylikkäitä ja minun makuuni sopivia koteja. Tuon aikakauden arkkitehtuuri on hienoa!
Siis wau! Henkeäsalpaavan upea muutos ja koti.
Ei voi sanoa kuin Wau, käsittämättömän Upea toteutus
Eteinen antoi olettaa hieman enemmän rohkeasti rakennusajalle uskollista tyyliä materiaalien, muotojen ja värien suhteen kuin mitä lopulta asunnon toisessa laidassa esim. hohtavan modernissa keittiössä ja marmorisissa wc-tiloissa oli. Keittiön ja kylppärin alkuperäinen struktuurilaatta oli esimerkiksi älyttömän hieno jos ei sitä ”vesieristeen sinistä” herkkuväriä oteta lukuun!!! Itse ymppäsin uuteen puutaloon kaipaamiani 50-60-luvun elementtejä lähinnä laattojen avulla kun arkkitehtuuri taas ei kovin paljon siihen suuntaan taipunut.
50-70-luvun rivareissa on parhaimmillaan ihan oma ajaton ja tilava tunnelmansa, jota remontti toi entistä paremmin esiin kuten nauhaikkunoiden suurennus, epäsymmetriaa porrasseinässä, takkaseinällä ym. Ja toki oman maun mukaisia asioita voi yhdistellä tilavissa puitteissa eri aikakausista ja tyyleistä ihan siten kuin haluaa. Haastavaa on aina saada aikaan hyvä kokonaisuus olematta kuitenkaan tylsä, tämä ei ollutkaan tylsä.
Jyväskylän Viitaniemessä ja Nisulassa ainakin löytyy kokonainen kaupunginosa tämäntyyppistä tyyliä, osin myös Aallon suunnittelemaa tai hänen suuntaviivojensa mukaan muiden piirtämää. Etuovessa niitä on tuon tuosta myynnissä vaihtelevan kokoisia, kuntoisia ja hintaisia. Useissa pohjaratkaisut ovat aika haastavia ajatellen nykyisiä mieltymyksiä tilajakojen ja esim. maan alla osin olevien tilojen käytön suhteen. Sama koskee Helsingin seudulla vastaavia rivareita vaikkapa Jollaksessa, pohjaratkaisut eivät edes isolla rahalla ehkä tulisi toimimaan tai sitten ei olisi alkuperäistä enää juurikaan jäljellä, mitä luulette?
Suu montulla tätä skrollasin alaspäin, aivan älyttömän upea!!!
Upea! Onkohan vanhaa kattoa käsitelty mitenkään?