Tyylikkäät saunatekstiilit

by Kerttu

Talvi on saunomisen kulta-aikaa, on mukava napsauttaa kiuas päälle kun lähtee ulkoilemaan tai pitkän työviikon päätteeksi. Ihan joka ilta emme saunaa lämmitä, mutta kerran-pari viikossa kuitenkin. Sauna oli yksi talosuunnitellumme lähtökohdista, sillä halusimme ehdottomasti vastakkain olevat lauteet. Lauteiden väliin jää turvallinen tila lapselle nautiskella vähän lempeimmistä löylyistä.

IMG_0485

Tekstiiliosasto sen sijaan on ollut vähän heikommalla tolalla ja päätin, että joulusaunaan ostan uudet tekstiilit. Tein pientä vertailua ilahduin monista kauniista vaihtoehdoista. Myös edullisemmasta hintaryhmässä on hyvin tarjontaa, siitä pitävät huolen mm. K-ketjun Anno ja S-ketjun House.

2015-01-14Ylärivissä Lapuan kankureiden Paanu-sarjaa, keskirivissä vasemmalla Luhta Homen Origami ja oikealla Housen Rima-saunatyynyt ja laudeliina. Alarivissä ryhdikästä kapeaa mustaa raitaa Annolta. Itse päädyin ostamaan ylimmässä kuvassa näkyvät Housen Rivi-laudeliinat isommassa 50 x 150 cm koossa. Lisäksi ostin yhden samaan sarjaan kuuluvan saunatyynyn.

sauna

Alimmassa, valokuvaaja Jukka Salmisen ottamassa kuvassa näkyy paremmin sauna kokonaisuudessaan (ja vanhat rönttöiset tekstiilit). Valitsimme Sun Saunan Relax-malliston sen normaalia leveämmän laudemallin vuoksi. Lauteen materiaali on jättiläistuija ja katto- ja seinäpaneloinnissa on käytetty lämpömagnolia. Saunan katossa on himmennettävä kuituvalosarja.

Kyllä se sauna vain suomalaiseen sielunmaisemaan kuuluu. Kotisaunaakin parempi on puilla lämmitettävä mökkisauna järven rannalla. Rauhoittava veden sihahdus kiukaalla ja järven selälle nostettu katse lämmön saavuttaessa vartalon. Kädenulottuvilla viileä juoma ja sangossa rauduskoivun oksista sidottu vasta. Tällä mielikuvalla jaksaa taas talven pakkaset 🙂

Vasta tai vihta? Minun mielestäni se on muuten ehdottomasti vasta! Onkohan se maantieteellinen juttu, kumpaa sanaa käyttää? Ovatko muutkin keskisuomalaiset vastojia?

Kollaasikuvat valmistajilta

Saatat pitää myös

23 Kommentit

retromoderni 14 tammikuun, 2015 - 7:58 pm

Vihta se olla pitää. Meillä myös leveämpää lautaa saunassa. Itse olen ostanut saunatekstiilejä Zizistä ja teettänyt omien mittojen mukaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 tammikuun, 2015 - 8:16 pm

Ai teillä on vihta 😀 En ollut ajatellutkaan, että saunatekstiilejä voisi ihan teettää mittojen mukaan, kiitos vinkistä!

Reply
Syhi / syhina-blogi 14 tammikuun, 2015 - 8:16 pm

Kaunis sauna! Pitäisi itsekin uusia saunatekstiilit, meillä on kaikenlaisia eriparisia. Yritin miettiä, miten Kymenlaaksossa sanotaan, jotenkin molemmat sanat taipuvat yhtä kivasti kielen päällä. Ehkä kuitenkin vihta? ”Mennääks tekee vihta?” Mennääks tekee vasta -tuntuu jotenkin oudolle suussa 😀

Reply
Mapsi 14 tammikuun, 2015 - 8:29 pm

Ehdottomasti vihta täällä Varsinais-Suomessa 🙂
Meillä on kotona puukiuas ja uuteen (toivottavasti pian) rakennettavaan taloon on tulossa myös puukiuas… mietin vain, että saiskohan sitä mitenkään upotettua noin nätisti lauteisiin kuin teillä…
Uudet saunatekstiilit on aina kiva piristys!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:43 pm

Puukiukaan löylyt ovat kyllä ihanan leppoisat! Tuo upotusmalli voi olla puiden lisäämisen kannalta aika haastava, kun kiuas on vähän niinkuin saarrettuna lauteisiin. Suunnittelun iloa sinne!

Reply
Minna 14 tammikuun, 2015 - 8:34 pm

Vihta. Vasta-sanaa käytetään ihan muussa tarkoituksessa, vaikka: ”Lomani on vasta elokuussa.”
-Minna

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:44 pm

Suomi murheineen on kyllä aika hauskaa! Toki meilläkin käytetään vasta-sanaa tuossa merkityksessä, mutta myös tässä saunayhteydessä 🙂

Reply
Anna 14 tammikuun, 2015 - 9:08 pm

Vasta se on. Ainakin näin olen Keski-Pohjanmaalla lapsuuden kodissani oppinut 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:44 pm

Ensin mennään saunaan ja sitten syödään vasta 😀

Reply
katap 14 tammikuun, 2015 - 9:20 pm

Vasta se oli vasta ja niin on vastaisuudessakin. Ehhehhee 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:45 pm

Heh 😀 Just näin!

Reply
Nina 14 tammikuun, 2015 - 9:24 pm

Vihta. Ainakin täällä Pirkanmaalla, missä asun. On se vaan ihanan rikas tämä suomenkieli..

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:45 pm

Todellakin, murheet tuovat kieleen oman rikkautensa!

Reply
H/ A Place to call Home 14 tammikuun, 2015 - 9:40 pm

Vihta, vaikka olenkin Keski-Suomesta kotoisin oleva, Varsinais-Suomessa kasvanut nykyinen Satakuntalainen. 🙂 Tuo teidän sauna on kaunis!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:45 pm

Kiitos H!

Reply
Kati / Villa Valko 14 tammikuun, 2015 - 10:34 pm

Hyvä valinta nuo House laudeliinat. Meillä on samikset ja tykkään niistä kovasti. 🙂 Just tein muuten viime viikonloppuna saunapostauksen, jossa nuo näkyvät meidän saunassa. Tuo tyyny on kiva, ehkä voisin vielä sellaisen minäkin hankkia. Kivaa viikonjatkoa Kerttu!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:46 pm

Pitääpä tulla kurkkaamaan sinun saunapostauksesi! Leppoisaa viikonloppua sinnekin Kati 🙂

Reply
suvi 15 tammikuun, 2015 - 11:16 am

Täällä Pohojois-Pohojanmaalla se on ehottomasti vasta. ”Saunan jälkeen syödään vasta” 🙂 Ja meillä saunotaan n. kuutena päivänä seitsemästä!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:47 pm

Tehän olette ahkeria saunojia 🙂 Vaan on ne lempeät löylyt kyllä paras tapa rentoutua kiireisen päivän jälkeen 🙂

Reply
Sara 15 tammikuun, 2015 - 12:48 pm

Kyllähän se on vihta (ja se yksi marja on hilla eikä lakka). 🙂 Olen kotoisin Etelä-Lapista.

Meillä on juuri samaa mallia lauteet, ja on kyllä tykätty. Sauna lämpenee näin talvella 3-4 kertaa viikossa, kesällä tietty harvemmin.

Minä löysin joltain asuntomessuilta 180 cm pitkän laudeliinan (taisi olla Lapuan Kankureiden). Onneksi myyjä edisti päätöstä kertomalla siitä, että noin leveitä laudeliinoja ei myydä normikaupoissa. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:48 pm

Ja täällä taitaa olla vasta ja lakka 😀

Hieno löytö tuo pitkä laudeliina, täytyypä pitää silmät auki jos sellaisia tulee vastaan. Meidän lauteen pituus taitaa olla 2 m.

Reply
Tiia / Black + White = Grey 15 tammikuun, 2015 - 3:21 pm

Täällä Etelä-Karjalassa se on ehdottomasti vasta! Teillä on kaunis sauna :).

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 tammikuun, 2015 - 6:49 pm

Kiitos! Samoilla vasta-linjoilla ollaan 🙂

Reply

Jätä kommentti