Syksyä sisäänkäynnillä

by Kerttu

Sunnuntai-iltaa!

Anteeksi, onko joku nähnyt viikonloppuani? Se tuli perjantaina paikalle hirmuisella hulinalla, kehui ja meuhkasi kahta vapaapäivää. Lupaili kaikenlaista; piti saada aikaiseksi yhtä jos toista. Sanoi, että on kuulema olemassa juuri lepäämistä varten. Ja nyt minä vaan mietin, että minne se oikein meni! Jos nyt oikein virkkuukoukulla kaivetaan, niin kyllähän tässä on yhtä jos toista tapahtunutkin. Eräs tuleva blogiprojekti nielaisi molemmista päivistä parisen tuntia, on nähty ystäviä ja priorisoitu aikaa perheelle. Ehkäpä vain supertouhukas työviikko antoi oman hektisyytensä myös vapaapäiviin.


Ylimmän kuvan neilikkaressut  ovat kärsineet ruukussaan puoli kesää ja näyttäneet vähintäänkin näivettyneiltä. Pelastin sen, mitä pelastettavissa oli. Muutama neilikanoksa päätyi kupposeen ilahduttamaan vielä päiväksi-pariksi. Syysistustusten kanssa menin sieltä, mistä aita on matalin. Muutama calluna ruukkuun ja that´s it.  Ruukku on ollut meillä vuoden verran ja näyttää jo aika rähjääntyneeltä. Jotenkin silti pidän siitä. Kun istustukset ovat vähän sinnepäin, niin ei ruukunkaan tarvitse olla superhieno ja kiiltävä 😉


Näissä on sievät syksyn sävyt. Monesti yksinkertainen on kauneinta, vaikka suureen ruukkuun voisi hankkia vielä yhden katseenvangitsijan. Viime syksynä minulla oli ruukussa tuija, siihen oli mukava laittaa joulun alla kausivalot.  Olisiko hyviä ideoita syysistutuksiksi ruukkuun? 
Vielähän tässä ehtii vaikka mitä. Kyllä minä näille ruuhkavuosille näytän 🙂

Lempeää alkavaa arkiviikkoa! Ps. Huomenna arvon Habitare-lippujen voittajat.

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Paula 8 syyskuun, 2013 - 9:30 pm

Itsellänikin nököttää pihassa pari krysanteemia ja mieli tekisi jo syksyisimpiä istutuksia. Ajattelin laittaa muutaman callunan seuraksi koristekaalin ja hopealankaa. Lisäksi huomasin mainoksissa aivan huikaisevan kauniita marjakanervia.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:44 pm

Ihania idoita! Kiitos vinkeistä 🙂

Reply
Iina 8 syyskuun, 2013 - 9:42 pm

Tuo kukkaruukkuhan on täydellinen, sopivasti elämää nähneen näköinen. Kesällä löysin meidän terassille passelit ruukut juuri sinun vinkkisi perusteella. Honkkarin isot ruukut päätyivät myös meille 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:44 pm

Kiva, että saitte mieleiset ruukut! Minä olen ollut omiini oikein tyytyväinen 🙂

Reply
-TIINA- 8 syyskuun, 2013 - 9:53 pm

Samaisia callunoita minäkin hommasin sekä sen tuijan 😉 Yksi ihana heinäperenna, yksivuotinen oli -40% hyllyssä, sellainen punertava, ja jäi kyllä niin paljon kaivertamaan että pitää varmaan huomenna käydä se hakemassa. Plantagenissa oli yksi istutus jossa heinä esitteli pääosaa ja oli kyllä kaunis…

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:45 pm

Hitsi, pitäisiköhän minunkin käydä hakemassa se tuija… 😉

Reply
Heidi 8 syyskuun, 2013 - 10:05 pm

Kaunis! Mulla on calluna sisällä keittiön pöydällä tuomassa syysfiilistä. 🙂 Hyvin on sisälläkin viihtynyt.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:45 pm

Sopii hyvin sisällekin!

Reply
Erja / Ihmeidentekijät 9 syyskuun, 2013 - 6:32 am

Tuo ruukku on aivan ihana! Hyvä harmaan sävy ja pinta elävän rustiikkinen 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:46 pm

Kiitos Erja! Joskus roso vain lisää mielenkiintoisuutta 🙂

Reply
IMAGE black and white 9 syyskuun, 2013 - 8:33 am

Ai sielläkin on sama juttu käynyt viikonlopun suhteen… 😉
Tuli ja meni.

Ihana ruukku, just hyvä. Ja kukat ovat niin syksyiset, toimii. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:46 pm

No, onneksi myös tämä maanantai tuli ja meni 😀

Reply
Jonna Nurminen 9 syyskuun, 2013 - 9:54 am

Hehh, mahtava aloittaa maanantai lukemalla blogeja, kun melkein järjestäin jokaisessa lukee ”minne se viikonloppu katosi?” 😀 mutta hyvää viikkoa sinne. Seuraava viikonloppu on jo käsillä.. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:47 pm

Taitaa olla näitä ruuhkavuosia yhdessä jos toisellakin sisustusbloggaajalla. Ja jee, maanatai oli oikein kiva päivä!

Reply
Cinnabaria - Valkoinen Koti 9 syyskuun, 2013 - 3:29 pm

Viikonloppu meni täälläkin vähän turhan nopeaan ja maanantai-aamu valkeni ankeana. Unta ihan liian vähän alle, kun nuorineiti tekee meillä ilmeisesti viimeisiä poskihampaita ja yöt on menneet vähän hulinaksi.

Minä olen monena vuonna ihastellut koristekaaleja ja aina kovasti suunnitellut ostavani sellaisen syksyksi ruukkuun. Olisi niin kaunis! Tosin mulla vielä jotenkuten porskuttaa nuo pelargoniatkin tuolla pihalla. Pari syksyistä krysanteemia kuitenkin on jo hankittuna, joten ehkä vielä tänä syksynä sen koristekaalinkin hankin.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 syyskuun, 2013 - 8:49 pm

Kurja kuulla, että yönne ovat olleet repaleisia. Nuo hampaantekoajat ovat jo melkein mielestä pyyhkiytyneet… Pitääpäs tsekata tuo koristekaali, kuulostaa mielenkiintoiselta 🙂

Reply

Jätä kommentti