String Pocketin monet kasvot

by Kerttu

Siirsin kupariset ihanuudet olohuoneen vanhan kaapiin päälle ja päästin kevään kurkistamaan String-hyllylle. On tuo hylly vain hauska sisustuselementti. Siitä huolimatta, että se on löytänyt tiensä ihan valtavan moneen kotiin ja blogiin, se näyttää jokaisella ihan erilaiselta. Hylly itsessään on niin kevyt, että sen sisältö määrittelee sen, miltä se näyttää. 

Bongasin mainion Raw Design blogin kautta linkin, jossa esitellään Lotta Agatonin stailauskurssilaisten String Pocket -hyllyn asetelmia. Ihan mielettömän mielenkiintoista, miten monenlaisia tunnelmia voidaan luoda eri tavaroilla ja niiden rytmityksellä. 

Oma tyylini on… no aika selkeä ja vähän tylsäkin. Joskus haluaisin olla rohkeampi ja positiivisella tavalla röyhkeämpi, tonkia roskalavoilta ja kirppiksilta aarteita, tuunata ja rakentaa. Kuitenkin silmäni lepäävät siistissä ja linjakkaassa, joten pientä ristiriitaa haaveiden ja todellisuuden kanssa on havaittavissa 😀 Mutta onneksi elämä opettaa ja tuo sitä tarvittavaa rosoa ja kerrostuksellisuutta. 

Sain muutamia kyselyitä uudesta taulustamme ja se on kotimaisen Hajk Designin tuotantoa. Hauskaa tuossa printissä on se, että QR-koodin kautta se tosiaan antaa vinkin, mitä tänään kannattaisi tehdä. Tämän päivän vinkki on:  Send a real paper letter to your best friend by telling something nice. A perfect surprice in this era of everything happening through emails and social chats.  No ei mikään tyhmä taulu! Muita Hajk Designin printtejä pääset ihastelemaan täällä. Oman tauluni sain blogin kautta. 


Joko String-hyllyt kyllästyttävät? Löytyykö sinulta tätä klassikkoa? Jos on, mitä tykkäät siinä säilyttää?  

Saatat pitää myös

46 Kommentit

Menni 5 maaliskuun, 2014 - 9:10 am

Hei Kerttu! Ihana blogi sinulla, niin hyväntuulinen ja kaunis, ilo lukea!
Meille kotiutui vastikään ensimmäinen String hyllymme ja olen siihen niin tyytyväinen. Tavaroita vaihtamalla hyllyyn saa ihan erilaisen ilmeen. Meillä siihen on laitettu lasten taidetta ja lasia mm. kastehelmi kippoja. Luulen, että meille voisi olla paikka samanmoiselle, mutta leveämmälle hyllylle keittiön pöydän viereen vielä joskus..niin ajaton ja kaunis.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:11 pm

Voi kiitos Menni! Todella, String on niin ajaton ja kaunis 🙂 Palvelee varmasti vuosikymmenet!

Reply
Outi-Hyypiön elämää 5 maaliskuun, 2014 - 9:10 am

String. Huippu klassikko, olkoonkin joka toisella mutta onhan vessakin kaikilla 😀
Tai ainakin toivon niin.
Sivupaneelit tekee Stringistä jotenkin niin ilmavan että ei voi puhua hyllystä. Ne kun on aika möhkäleitä yleensä. Mun String-rakkaus otti askeleen eteenpäin, pistin tilaukseen 2 m sivupaneelit hyllyineen. Ja mä kun sanoin että tähän torppaan ei koskaan enää tule kirjahyllyä. UPS!!!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:12 pm

Hih, totta! Kirjahyllynä String on todella kaunis.

Reply
Menni 5 maaliskuun, 2014 - 9:13 am

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Reply
Menni 5 maaliskuun, 2014 - 9:25 am

Tämä kokematon blogin lukija lähettelee vastauksia tuplana, OBS..

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:20 pm

Ei haittaa 🙂

Reply
Saga / Niittykulma 5 maaliskuun, 2014 - 9:17 am

Munkin silmää tuo String miellyttää kovasti, niin paljon että olen miettynyt sellaisen hankkimista keittiöön. Siltikin vaikka se tosi monessa blogissa näkyykin. Se on vaan yksinkertaisen kaunis. Sulla on kauniit esineet siellä ja harmoninen kokonaisuus.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:21 pm

Kiitoksia Saga! Toisaalta jos itse tykkää, niin haittaako se jos muillakin on? 🙂

Reply
Viivi / Valkoinen Soihtu 5 maaliskuun, 2014 - 9:36 am

String on ihana! Ja kuten sanoit, vaikka niitä näkyy monissa blogeissa ym. niin kaikilla se on kuitenkin ihan erinäköinen:)! Kaunis tuo sinun asetelmasi! Tyylikäs♥

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:23 pm

Kiitos Viivi!

Reply
piipadoo 5 maaliskuun, 2014 - 10:05 am

Olen myös miettinyt, että pitäisi oikein keräillä yhteen Stringin eri käyttökohteita ja asetelmia, kun se tuntuu sopivan niin mineen paikkaan. Tuo QR-koodi in myös hieno. Pistää taas miettimään, voisiko siihn liittyen keksiä jotain tuunattavaa. Sen jouluisen QR-askarteluni jälkeen on jäänyt tuokin teema ähön mietityttämään!

-Paula

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:24 pm

Ihana kun sulle tulee aina jokin timanttinen tuunausidea <3

Reply
Iina 5 maaliskuun, 2014 - 10:34 am

Olipa hauska tuo linkki. Pelkän asetelman perusteella aloin jo miettiä huonetta sen ympärillä ja millaisia ihmisiä siellä voisi asua. Monipuolinen hylly kertakaikkiaan, vaikka vähän tökkiikin se, että sitä näkee jokapuolella.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:29 pm

Blogit tosiaan saattavat antaa kuvan, että Stringejä olisi jokaisella, mutta välittämättä se ei ole ihan koko totuus 🙂 Agatonin stailaukset ovat kyllä oivaltavia ja inspiroivia!

Reply
Mia 5 maaliskuun, 2014 - 12:15 pm

Pidän String-hyllyistä tosi paljon ja olen käynyt mieheni kanssa monesti niitä katsomassa. Haaveilen tosi paljon sellaisesta lastenhuoneeseen, siinä olisi tosi kiva säilyttää erityisiä leluja tai koriste-esineitä.

Kauniita kuvia ja kivoja ideoita sinulla! Täytyypä käydä vielä kurkkaamassa nuo linkit, mielenkiinto heräsi… 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:31 pm

Tämä hylly sopii hyvin ihan mihin vain, lastenhuoneeseen on tarjolla ihania värejäkin 🙂

Reply
Rouva Jii 5 maaliskuun, 2014 - 12:41 pm

Eivät kyllästytä, sellaisen voisi hankkia useampaankin paikkaan, toistaiseksi on pärjätty yhdellä. Ja ihana tuo pupu, se kiinnitti ensimmäisenä huomioni 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:32 pm

Pupunen on aika söpö, pääsiäisenä se pääsee rairuohoon loikkimaan 🙂

Reply
Anonymous 5 maaliskuun, 2014 - 12:46 pm

Meiltä löytyy String-hyllyt lasten huoneista. Pidän niistä erityisen paljon, huolimatta siitä, että niitä on muillakin. Harkitsen jopa yhtä lisää, saunahuoneeseen nimittäin. Jokaisella meillä ne ovat onneksi eri näköisiä.
Nuo linkin hyllyt olivat upeita kokonaisuuksia. Pidin erityisesti eräästä harmaasta.
Hajkn printit ovat kivoja. Kävin niitä jo eilen kurkkimassa. Heillä näyttikin olevan ilmaiset toimitukset maaliskuun tilauksiin. Vink-vink! 😉

-Jutta

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:36 pm

Meilläkin voisi hyvin laittaa String-hyllyn tytön huoneeseen, kun sisustan hänelle vähän isomman tytön huonetta jossain vaiheessa 🙂 Se Hajkn pöllö-printti on supersöpö!

Reply
Anne Malia 5 maaliskuun, 2014 - 1:07 pm

Stringit on kivoja ajattomia ja ilmavia. Käytännöllisiä huonekaluja, jotka ovat eläneet ihmisten kodeissa vuosikymmeniä. Hinnaltaankin kohtuullisia. Ja ei, niitä ei ole valtaosassa suomalaisia koteja, se joskus unohtuu näissä blogipiireissä. Jos tehtäisiin katugalluppia, veikkaan että yli 90 % ihmisitä ei edes tietäisi mikä on String-hylly. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:36 pm

Heh, joo totta! Täällä blogimaailmassa ei välttämättä ole samat sisustushitit kuin suomalaisissa kodessa keskimäärin 😉

Reply
Mustavalkeaa 5 maaliskuun, 2014 - 1:18 pm

Täällä olis vielä haaveissa String, ja näitä kuvia katellessa senkun yltyy vaan 😉 Ihana asetelma!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:39 pm

Kiitos Mustavalkeaa! Sisustuskuume on kavala tauti 😀

Reply
Retromoderni 5 maaliskuun, 2014 - 1:27 pm

Ajaton ja kaunis klassikko joka löytyy myös meidän seinästä. Agatonin kuvien inspiroimana innostuin myös uusimaan meidän Stringin illmeen. Himoitsen myös vaaleanpunaisesta tyttären huoneeseen.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:40 pm

Vaaleanpunainen on kyllä tosi söpö, sellaisen voisin itsekin laittaa neidin huoneeseen 🙂

Reply
Ruut 5 maaliskuun, 2014 - 1:48 pm

Ei kyllästytä. Vastahan sen syksyllä ostin ja kyllä se vaan on niin, että se hylly oikein pakottaa keksimään uusia asetelmia 😉 Huomaan usein sitä katselevani ja välillä otan jotain pois ja välillä laitan lisää.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:42 pm

String onkin siitä hauska, että uusimalla tavaroita saa aina pientä kivaa uudistusta sisustukseen. Jo tavaroiden järjestyksen muuttaminen riittää 😉

Reply
Blondi / Checklist 5 maaliskuun, 2014 - 2:26 pm

Mietin jossain välissä Stringin hankintaa juurikin tuon keveän ilmeen takia. Nyt olen vähän sitä jäänyt miettimään siksi, että kun se on KAIKILLA! 🙂 Toisaalta se on just niin kuin joku jo totesikin, että onhan se vessakin kaikilla 🙂 Ehkä jatkan pohdintaa, sillä sekin on totta, että kaikilla se on erinäköinen. Pidän juuri tuosta sinun hyllyssä olevasta asetelmasta.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:54 pm

Ja Anne sanoi hyvin, että meistä blogimaailmassa pyörivistä voi tuntua, että se on KAIKILLA, vaikka totuus lienee toinen 🙂 Kiitos Blondi!

Reply
Anonymous 5 maaliskuun, 2014 - 3:19 pm

Kivalta näyttää teidän hyllyn asetelma! 🙂
Täältäkin löytyy kaksi Stringiä ja ne ovat molemmat poikani huoneessa. meillä niissä on jalkapallosta saatuja palkintoja, jotka on ihan pakko olla esillä. 😉 Hyllystä löytyy myös poikani jalkapallo joukkueen kuva sekä totta kai pientä design tavaraa, jonka äippä on saanut itse valita! 😀 Olen harkinnut myös josko vauvanhuoneeseen yhden hyllyn hommaisin, vaikka mustassa värissä… olikohan mustaa edes?

Tykkään hurjasti vaikka tätä alkaakin jo löytymään turhan monesta kodista naapuria myöden, mutta nooo kaikilla se taitaa näyttää erilaiselta joten olkoot! 😀

Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:56 pm

Kyllä kai mustakin väri on, luulisin! Mitäs haittaa, vaikka naapurillakin on, jos kerran itse tykkää 🙂

Reply
Anaska 5 maaliskuun, 2014 - 3:38 pm

Stringiä löytyy meiltäkin ja tykätään niistä kovasti. Lasten huoneessa on pari pockettia ja yläkerran aulassa isompi kokonaisuus, jossa kirjoituspöytäkin. Todella ilmava ja toimiva kokonaisuus.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 9:58 pm

Hyvä ja ajaton hylly, joka sopii kyllä melkein minne vain!

Reply
Jenni/Kukkurakoti 5 maaliskuun, 2014 - 4:59 pm

Oma hylly löytyy kotoa, mutta on se vaan niin kaunis ja kevyen ilmava! 🙂 Todella kauniin asetelman olet tehnyt, ihania harmaan sävyjä. Ja tuo ylähyllyn pupunen vihjailee jo tulevasta pääsiäisestä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 10:00 pm

Kiva kuulla! Ja kyllä, pupu odottaa pääsiäistä 🙂

Reply
deliciousliving 5 maaliskuun, 2014 - 5:20 pm

Sulla ei ole todellakaan tylsä sisustustyyli. Tykkään erittäin paljon, uskallat yhdistellä eri tuotteita rohkeasti ja teillä on todella kaunis koti. Itselläni string on hankintalistalla kunhan vain löydän sille paikan 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 10:02 pm

Kiitos paljon <3

Reply
Henna - Pakkomielteitä. Minullako? 5 maaliskuun, 2014 - 6:48 pm

Täältäkin löytyy tuo hylly! Se kun on niin ihana! Ja todella edukseen sinunkin kotonasi, tykkään sisustustyylistäsi – se ei ole tylsä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 10:04 pm

Kiitos Henna! <3

Reply
Anonymous 5 maaliskuun, 2014 - 8:15 pm

Kivalta näyttää hylly 🙂
Vaikka tämä hylly löytyykin jo lähes joka kodista, niin en ole ”kyllästynyt” vielä ainakaan 😀 Meiltä sitä ei vielä löydy, mutta harkinta-hankinta listalla se on ollut jo kauan 😀 Paikka vain kotona on hieman mietinnän alla 😀
Ehkä se paikka pian löytyy 🙂

Terv. Suvi

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 maaliskuun, 2014 - 10:04 pm

Kyllä sille paikka löytyy, tuollainen pikkuhylly mahtuu melkein mihin vain 😀

Reply
Anonymous 5 maaliskuun, 2014 - 11:49 pm

Kurkistelen mielelläni String-hyllyjen erilaisia sisälmyksiä muiden kodeissa, mutta omaan kotiin ehdoton no-no : )

Reply
Ani/Uutta Vanhaa Lainattua 6 maaliskuun, 2014 - 2:01 pm

Minulla kävi sellainen tsägä että kaivelin roskien seasta Stringin ja tuunailin sen uuteen uskoon 🙂 Tykkään lopputuloksesta kovasti ja hylly näyttää luonnossa paljon paremmalta kuin kuvissa.Voisin hankkia toisenkin.
Tuo Pocket on aika pienen näköinen.Minkä kokoinen se oikein on?

http://uuttavanhaalainattua.blogspot.fi/2014/03/kunnostettu-string.html

Reply
Kati 7 maaliskuun, 2014 - 10:58 am

String on kyllä mahtava ja kauniisti olet sen myös täyttänyt 🙂

Reply

Jätä kommentti