Sisustusbloggaajien joulukuun haasteeksi heitin kollegoille seuraavan idean:
Millainen on kaunis ja kohtuullinen joulusi? Kerro ideoita siihen, kuinka teet (vaikka ihan pieniäkin) kestäviä valintoja tunnelmasta tinkimättä.
Tähän postaukseen kokosin ihania, tunnelmallisia, kauniita ja kohtuullisia ideoita joulun viettoon. Klikkaamalla blogin nimeä, pääset lukemaan koko postauksen. Näissä ideoissa tiivistyy myös koko joulun taika; tehdään asioita, jotka tuntuvat aidosti hyviltä ja merkityksellisiltä. Annetaan lupa mennä aidan raosta tai sen alta, jos joku asia siltä tuntuu. Muistetetaan läheisiä ja heitä, joilta jotain puuttuu. Ollaan rauhassa ja annetaan sitä arvokkainta luonnovaraa, joka ei uusiudu: aika.
Talosta koti: Itsetehty joulukalenteri
”Ommellulle joulukalenterille on ollut meillä perusteina toki ulkonäkö, mutta myös vähän ekologisempi kulma. Jo ensimmäistä kalenteria tehdessä kaipasin vaihtoehtoa niille kaupan suklaakalentereille, jotka ensinnäkin ovat hankalia pitää esillä.”
”Itse tehdyt joululahjat ovat mielestäni niitä parhaita! Kuinka ihana onkaan saada lahja, jonka joku toinen on tehnyt juuri minulle, minua ajatellen. Itse en ainakaan tarvitse yhtään mitään tavaraa eikä meillä aikuisille lahjoja ostetakaan.”
Esmeraldas: kuusen valinnalla on väliä
”En halua tukea joulukuusien kuljettamista toiselta puolen Eurooppaa, joten jätän jatkossa ostamatta kauniit kaukasianpihdat. Jatkossa tulen hankkimaan kotimaisen metsäkuusen lähiseudulta tai meillä tullaan näkemään tyylikäs tekokuusi, jonka ostin tänä vuonna ja joka tulee kestämään vuosia; jota ei yhden kerran jälkeen tarvitse kuljettaa enää mihinkään.”
Marjamailla: paketointivinkkejä ja tunnelmointia
”Paketoinnin suhteen kannattaa pitää silmät auki. Itse olen jemmannut pakkausmateriaalina käytettävää ruskeaa paperia paketointiin. Paperiin saa kivasti ilmettä, vaikka paperinarulla ja havunoksalla. Tänä vuonna olen maalannut tukevampia laatikoita kalkkimaalilla. Laatikot toimii paketoinnissa ja halutessaan lahjan saaja voi ottaa laatikon osaksi sisustusta.”
Reelinki: Aineettomia lahjoja ja yhdessäoloa
”Anna lahjaksi toiselle aikaasi. Vietä laadukasta aikaa ystäväsi kanssa, järjestä se molemmille kiireettömäksi hetkeksi jolloin molemmat rentoudutte.”
Inspired by love: kohtuullisia valintoja ja hyväntekeväisyyttä
”Koen tänäkin vuonna tärkeäksi osaksi joulua hyväntekeväisyyden. Aion itse lahjoittaa Joulupuu–keräyksen kautta joululahjoja vähävaraisille lapsille sekä osallistuin jo Hyvä Joulumieli –keräykseen, jossa mahdollistetaan ruokalahjakorteilla vähävaraisen perheen joulun ruokaostoksia. ”
Coffee table diary: Oikaise, kun siltä tuntuu ja muita hyviä vinkkejä
”Minulle kohtuullisuus näkyy monissa asioissa kuten siinä, että joulussa tärkeintä ei ole suorittaminen saati kilpavarustelu, vaan tunnelma ja hetken pysähtyminen – joulumielen herääminen. Käytännössä osan jutuista voi ruksata pois suosiolla mahdollisten tehtävien listalta, kuten vaikka piparkakkutaikinan kanssa oikaisu on enemmän kuin okei.”
Keltainen kahvipannu: ei ruokahävikille
Chandelierhome: säästetään myös sähköä
”Meiltä löytyy jämäkkä leivinuuni jota mun pitäisi hyötykäyttää muutenkin ruuanlaitossa oikeasti. Ne harvat laatikot ja muut lämpimät ruuat mitä tänä jouluna kotiin tehdään (ostetaan valmislaatikot) niin pitää muistaa lämmittää ehdottomasti puu-uunin kautta.”
MiiMiin koti: Sopiva määrä koristeita
”Tänä vuonna en ostanut yhtäkään joulukoristetta, sillä niitä on nyt meillä ihan sopiva määrä. Olin kyllä ajatellut ostaa huonekuusen ruokailuhuoneeseen, mutta lahjoitinkin ne rahat hyväntekeväisyyteen ja osallistuin huonekuuseen varaamillani rahoilla vähävaraisen perheen jouluruokalahjakorttiin.”
Muuttuva kotini: Koti pukeutuu jouluun
”Koti pukeutuu jouluun vanhoilla koristeilla, erilaisilla havuilla, kynttilöillä sekä muutamalla havun vihreällä tyynyillä ja lampaantaljalla.”
Muotoseikka: lahjoja second handina
”Aivan valtaosa 2-vuotiaan poikani leluista on ostettu käytettynä. Vaikka kuvissa näkyy vain kauniita puuleluja, meillä on myös säkeittäin käytettynä ostettuja muovileluja. Tähän liittyy minulla vahva kokemus siitä, että maailmassa on aivan valtavasti muovikrääsää, jonka määrää en halua lisätä yhtään enempää kuin on tarve.”
Oli aika: tunnelma syntyy vuosien kerroksellisuudesta
”Tunnelmaa voi tavoitella monin tavoin, mutta yksi edullisimmista on lukea joululehtiä. Säästän vanhoja lehtiä ja kaivan ne esiin joka joulu. Ostan päälle uusia ja hetken päästä omistan arvokkaan kokoelman, jota voi kelata uudelleen ja uudelleen. Tuntea sen tutun rapinan sivuja selaillessa ja joka vuosi löytää vanhoista julkaisuista uutta ihmeteltävää.”
Hannas home: musiikki soimaan!
”Joulukoristeiden lisäksi joulutunnelman kotona luo musiikki. Meillä on ahkerasti kuunneltu youtuben ja spotifyn joulumusiikin tarjontaa. Kauneimmat joululaulut kirkossa jäivät tänä vuonna väliin. Niin ikään jos joulutunnelma on kateissa, suosittelen suunnistamaan joulutorille.”
Syyskuun kuudes: Kohtuullisuuden opetuksia myös lapsille
”Joulukuun alussa kävimme tyhjentämässä säästöpossun, josta suurin osa laitettiin säästöön, yhdellä osalla hän sai valita jonkun lelun itselleen ja toisen lelun ikäiselleen lapselle. Tämä lahja käytiin viemässä Toivelahjapuun alle, josta joku lapsi saa sen. Kerroin tyttärelle, että tämä voi olla sen lapsen ainoa lahja ja tuo kovasti iloa, jonkun jouluun.”
Lämmin kiitos osallistumisesta haasteeseen. Nyt meillä alkaa joulukuusen koristelu, lapset ovat jo ihan täpinöissään.
Kaunista ja rentouttavaa joulua kaikille!
3 Kommentit
Ihanaa joulua sinne teille Kerttu! <3
<3 Halaus sinne!
Löysin tämän blogitekstin, kun etsin ideoita remontissa olevaan takkaamme sekä erityisesti takan luukkuun, joka on aiheuttanut päänvaivaa itselleni, tai lähinnä vaikeuksia valita. Olen katsellut muun muassa tältä sivustolta ideoita: https://hemparts.fi/tuotteet/takkaluukut/, mutta tämä tekstisi myös inspiroi kovasti ja kuvissa olevat takat ovat hyvin kauniita! Kiitos, kun jaksoit kerätä tämänlaisen postauksen.