Kun tänä aamuna heräsimme sateen ropinaan, ei voinut välttyä ajatukselta että syksy on nurkan takana. Ajatus tuntuu jotenkin luontevalta ja toivotultakin. Syksy kun merkitsee niin monessa asiassa uuden alkua. Muutoksia on tulossa meidänkin arkeemme ja itsekin odotan säännöllisyyttä ja uusia innostavia haasteita. Lohdullista on myös se, että ennen syksyn sateita ja pimeyttä on lähes koko elokuu jäljellä lämpimine päivineen ja tummenevine iltoineen.
Se joka hörppäsi päiväkahvejaan väärään kurkkuun nähdessään postauksen otsikon, voi huokaista nyt helpotuksesta. Kyse on nyt vain siitä, että modernissa makuuhuonesisustuksessamme on ripaus romantiikkaa, jos ruusut ja hempeä vaaleanpunainen voidaan sellaiseksi laskea 🙂
Syksyyn sopii mainiosti vähän tummemmat sävyt. Petasin sänkyyn Balmuirin* sisustusmallistoon kuuluvan pussilakanasetin. Puuvillapercale –kangas on tiheästi kudottu erittäin ohuista langoista, joten se tuntuu iholla erityisen sileältä ja pehmeältä. Materiaalin luvataan pehmentyvän joka pesussa, joten tätä taas käyttää ja pestä ihan huoletta. Minunlaisilleni huolettomille sisustajille on hyvä uutinen, että helppohoitoinen materiaali ei kaipaa silitystä tai mankelointia.
Joskus tekee mieli fiilistellä ihan tavallista arkea. Kohta saa taas alkaa polttamaan kynttilöitä ja virittelemään takkaan tulia iltaisin. Touhukkaan päivän jälkeen ei ole parempaa tunnetta, kun pujahtaa puhtaisiin petivaatteisiin.
Tämän enempää en vielä syksyä kaipaa, mutta pienin askelin se saa tulla ja valloittaa. Syksyisten sisustusmallistojen lanseeraaminen tarjoaa pehmeää laskua uuteen kauteen.
Uudet petivaatteet pääsivät heti vaativan testaajan käyttöön. Vaikka lakanatkin ovat kauniit, ei mikään voita nukkuvan lapsen kauneutta. Paras suositus taitaa olla hyvät ja levolliset unet!
Joko teillä hiipii syksy sisustukseen?
*Balmuir-lakanat saatu blogin kautta.
13 Kommentit
Elokuu on kuukausista parhain. Päivisin on ihanan lämmintä, mutta iltaisin jo pimeää – voi sytyttää kynttilän ja istua viltin alle lukemaan. Tai pujahtaa lakanoihin, jotka ovat kuivuneet auringossa. Miten ihanaa..
Tänään on ollut aivan mielettömän kesäinen päivä, elokuuta parhaimmillaan!
Hei. Makuuhuoneremonttimme jälkeen olen etsiskellyt silmäämiellyttäviä yölamppuja. Mistä/minkä merkkiset nuo teidän seinällä olevat yövalaisimet ovat? Samanlaiset voisi sopia meillekin.
-Marketta
Hei Marketta!
Meidän yövalot kuuluvat Philipsin Ledino-sarjaan, mutta en löytänyt näitä samoja enää Philipsin sivuilta.
Kerttu, elokuu on vielä kesäkuukausi! Kyllä sitä syksyä saa fiilistellä ihan tarpeeksi pitkään, kunhan sinne kalenterissa käännytään..
Olet ihan oikeassa, tänäänkin oli lähes hellettä! Nautitaan tästä 🙂
Hei! Minäkin olen kiinnostunut noista lukuvaloista. Näyttävät kivoilta ja toimivilta.
Kiitos Annukka! Valot kuuluvat Philipsin Ledino-sarjaan, harmi vain että en löytänyt näitä enää Philipsin sivuilta..
Aivan ihanalta näyttää! Minäkin jatkan vielä kesää ja siirryn syksyyn vasta myöhemmin, se tuntuu pelottavasti kolkuttelevan ovella, mutta jos vielä hetki nautitaan <3 Voi tuota teidän hurmuria, niin ihana <3
Teidän loma Turussa näytti olevan todella kiva. Luksusta arjen keskelle, loistavaa!
Moikka Laura! Kyllä tänään on saanut olla ihan täysin kesäfiiliksissä, ihanaa! Vielä sitä ehtii syksyä fiilistellä moneen kertaan. Loma oli aivan ihana, nyt pitää pikkuhiljaa alkaa laskeutumaan arjeen.
Ei hiivi ei 😀 tänään kesäloman aloittaneena nautin kyllä vielä ihan kesästä 😀 rakastan silti syksyäkin, kynttilöitä, takkaa ja syksyaamuja 🙂
Ihan oikea meininki siellä, Sofia! 🙂
Voi mikä pullero siellä pötköttää! Vilkaisen taakseni, ja samanlainen pullero pötköttää, suurin piirtein samassa asennossakin, meidän sänkymme päällä. 😀 Voi rakkaus, miten ihania nämä nukkuvat aarteet on. 🙂
Kaunis petaus. Kerroppa sitten jossain vaiheessa, oletko tykännyt näistä lakanoista.