Heippa!
Käsittelen täällä kuvia ystävieni mielettömän upeasta 70-luvun kodista, joka on kokenut täydellisen remontin. Minulla on ilo näyttää teille ennen-jälkeen kuvat tästä hurjasta muodonmuutoksesta, jossa on kunnioitettu talon aikakautta, mutta tuotu se tyylikkästi tähän päivään. Lupaan, että vielä tällä viikolla saan postauksen ulos ja pääsette tekin ihastelemaan ja inspiroitumaan tästä kodista.
Lisäksi minulla on jännittäviä uutisia uudesta aluevaltauksesta. Harvoin mitään täällä vihjailen, mutta nyt meinaa hypätä pupu kokonaan pöksyyn. Tämän viikon aikana asettelen sanani sellaiseen järjestykseen, että saan asian kerrottua teillekin. Mutta siihen liittyy sisustaminen hyvin vahvasti!
Syy miksi vain vihjailen ärsyttävästi, enkä vielä jaa uutisia on parin päivän sairasteluni, kylläpä vaan voi mennä ihmisellä pasmat ja aikataulut sekaisin. Tiedättekö muuten sen vesilasitestin, jolla voi testata onko korvaamaton? Eli laita lasiin vettä ja työnnä sormesi veteen. Veteen jäävän kuopan koko kertoo, kuinka korvaamaton olet (tämä pätee kaikkeen muuhun paitsi vanhemmuuteen). Eipä siis mitään, hommat tehdään parhaansa mukaan. Joskus se paras vain ei ole kovin häävi 😀
Palatakseni kuvaan, eikö olekin huikean ihana pöytä! Se on italialaisen Bonaldon Big Table, joka on nimensä mukaisesti näyttävän kokoinen. Tässä kuvassa karsittiin tuolit ympäriltä, jotta jalan veistoksellinen muotoilu pääsee oikeuksiinsa. Jalat ovat laserleikattua terästä ja ne ovat saatavissa neljässä eri värissä tai väriyhdistelmässä. Ystäväni valitsi pöytään ajattoman tammikannen ja jalkoihin rohkeasti hennon vaaleanpunaisen, harmaan ja viininpunaisen jalan (powder pink, brown, dove grey). Se on kuin taideteos, ja tässä kodissa sillä on oikea paraatipaikka. Lisää kuvia kuvassa siis pian!
1 Kommentti
Kaunis ja ajaton pöytä! 🙂
http://westendmum.fi