Alkuun tulee vinkki, mitä EI kannata ostaa isälle (tai tässä tapauksessa lastesi isälle) isänpäivälahjaksi: designvalaisinta.
Testihenkilömme osti Eero Aarnion Tuplakupla-valaisimen (valinnasta voi päätellä, että hankinnasta on jo useampi vuosi). Lahjan saaja ei ole erityisen sisustus- tai designorientoitunut ja saamiemme tietolähteiden mukaan hänen kotonaan ei ole erityisen pimeää, jolla voisi valintaa perustella.
Lopputuloksena vuosia kestävä hyväntahtoinen naureskelu siitä, kuinka valinta oli antajan lahja itselle. Emme suosittele testaamaan 😉
Jos unohdetaan valaisimet, kalsarit, pipot ja villasukat, mitä jää jäljelle? Olen alkanut suosimaan aineettomia lahjoja, sillä tavaraa on jo tarpeeksi ja täsmäostoksia vaikka vaatteisiin, tekniikkaan tai harrastuksiin liittyen voi olla vaikeaa tehdä yllätyksenä.
Syömään!
Brunssi, lounas tai ihana illallinen, on yhteinen hyvä ruoka aina ilo! Isänpäivän voi käynnistää vaikkapa hotellin aamiaisella, esimerkiksi Jyväskylässä Versossa saa ihanan aamupalan, vaikka ei hotellissa yöpyisikään. Vai olisiko nyt hyvä hetki panostaa ja mennä illalliselle sellaiseen paikkaan, jonne ei muuten raaski?
Urheilua, kiitos
Liput esimerkiksi lätkäotteluun sopii sporttimiehelle erinomaisesti. Jos haluaa panostaa vähän enemmän, voi varata erityisen hyvän istumapaikan tai vaikka aition. Kurkistapa liigajoukkueesi kotisivuilta, mitä kaikkea onkaan tarjolla! JYP hemmottelee fanejaan esim. Blackstagella, jossa pelin lisäksi saa nauttia kuohuvaa ja illallista tai äijämeiningin Blackboxilla, jossa iskä viihtyy premiumtason baarissa snackien ja pelin äärellä.
Tehdään jotain yhdessä
Mitä jos koko perhe lähtisi pienelle lomalle vaikka ihan omaan kaupunkiin? Yksi yö hotellissa pois kotitöiden ääreltä? Ehkäpä kiipeilyä seikkailupuistossa tai kävelyretki luonnonsuojelualueella? Teatteriin? Elokuviin? Karting-radalle? Museoon? Kylpylään?
Lukemattomia tarinoita
Jos kirjalahja tuntuu turhalta, miten olisi lahjakortti e-kirjoihin? Esim. Storytel on kirjojen Spotify, jossa kirjat striimataan puhelimeen tai iPadille mp3-muodossa ja niitä voi ladata myös offline-tilaan kuunneltavaksi ilman verkkoyhteyttä. Vaikka kolmen kuukauden rajaton lahjakortti ääni- ja e-kirjoihin maksaa alle 50 euroa. Ei jää opuksia pölyttymään hyllyyn ja tarjolla on takuuvarmasti mieleistä luettavaa tai kuunneltavaa.
Antaa kaikkien kukkien kukkia!
Kyllä mieskin on kimppunsa ansainnut ja kun jättää ne vaaleanpunaiset pionit kauppaan, ei tule sitä vaarallista ”lahja itselle”-fiilistä. Tässä kukkakauppa Ruusupuun äijäkimpussa on aika maskuliinien meininki; elementteinä neilikkaa, flamingonkukkaa, lumimarjaa, jäkälänoksaa, katinliekoa, käpyjä, puolukkaa ja havuja.
Sitten tarvitaan enää lasten tekemät kortit, paljon halauksia ja aamulla valmiiksi keitetyt kahvit. Minä en tietenkään voi vielä paljastaa, mitä testihenkilö on tällä kertaa keksinyt, mutta siihen ei liity designia, eikä muutakaan, jossa voisi tulkita oman lypsykarjan sijaitsevan ojassa.
Jaa vinkkisi, miten teillä muistetaan (omaasi tai lastesi) isää?
6 Kommentit
Hyviä vinkkejä :D.
Saanko udella, mistä tuo kaunis kimppuun sointuva tyyny on? Onko se violetti vai viininpunainen?
Minäkin ihastuin kimppuun (ja tausn tyynyyn). Toivottavasti saamme vastauksen!
(Kiva postaus myös)
Aivan ihania ideoita! Minäkin suosin aineettomia lahjoja aina kun mahdollista, niin isälle kuin lapsillekin <3 Ne jäävät saajallekin parhaiten mieleen!
Ja tuo Storytel -menen heti kurkkaamaan! Kahden lapsen kanssa ei ehdi lukemaan perinteisiä kirjoja niin paljon kuin tekisi mieli, joten tuo voisi toimia! <3
Meillä mies saa inBody-kehonkoostumusmittauksen. Vaikka täyttä rautaahan hän toki On ❤️
Itse voin omasta puolestani vinkata millainen lahja isälle sopii… koska kaiken oikeasti tarpeellisen hankin itse, jolloin ne tulee kerralla oikein, suosisin aineettomia lahjoja tai hyvin maltillisesti aineellisia 🙂 En ainakaan haluaisi mitään pyjamaa tai uutta kravattia tosiaankaan. Myöskään mikään benjihyppy tai pakohuoneseikkailu ei itselleni iskisi. Ehkä paras lahja tähän mennessä on ollut kasa leffalippuja, joilla on päässyt muksujen kanssa katsomaan animaatioita, joita ei kehtaisi yksin käydä katsomassa 😀