Tarkoittaako sisustaminen jatkuvia muutoksia kotona? Huonekalujen rymsteerausta, tekstiilien pyörittämistä, ostoksia vai huokailuja sisustuslehden tai Pinterestin äärellä: ”olisipa minullakin tuollainen!”?
Sisustustrendit vyöryvät koteihimme kvartaaleissa ja mustavalkoisuus pehmentyy beigeksi ja vaalea puu päivittyy tummaksi ennen kuin ehdimme sisustustyynyä sanoa. Viidessä vuodessa kollektiivinen sisustusmaku muuttuu kuin huomaamatta. Eipä tarvitse kovin kauaksi peruuttaa, kun kirsikkalattia oli kuuminta hottia.
Sisustaminen on ihanaa, niin kauan kun siitä pysyy suorittaminen kaukana. On täysin loputon suo vertailla omaa kotiaan sisustuskuvien täydellisiin miljöihin. Ensinnäkin pitää muistaa, että kuvissa on usein mukana ripaus taikaa. Monet mainoskuvat rakennetaan vaikka tyhjään halliin ja luodaan täydellinen illuusio upeasta tunnelmasta. Sitä ei vain kerrota, mitä kuvan ulkopuolelle rajautuu.
Myös sisustusjutut lehdissä ja blogeissa sisältävät usein stailausta ja kuvankäsittelyä, nimenomaan tunnelman vangitsemista juuri kuvaan. Toki kuvissa on mukana aitoja ja oikeita koteja, joiden upeus saa haukkomaan henkeä.
Silloin tällöin täydellisten kotien täydellisiä kuvia katsoessa miettii, miksei meillä ole tuollaista! Missä minun merimaisemani tai henkilöauton hintainen nojatuolini? Miksi minä en osaa nikkaroida designpöytää tai maalata upeaa taulua? Sekunnin murto-osissa tunteeseen liittyy järki, joka muistuttaa, että ei tarvitsekaan olla. Ei sisustuskuvia katsota siksi, että niiden tavarat pitäisi siirtää samantien rekkakuljetuksella meidän olohuoneeseemme.
Sen sijaan niistä voi poimia atmosfäärejä, joissa lepää silmä sekä sielu.
Sisustaminen on paljon enemmän kuin tavaroita tai pintaa. Laittamalla kotia mieleiseksi luon paljon muutakin kun kivannäköistä tunnelmaa. Kotona puuhastelu on rentouttavaa ja on ihanaa olla oman kodin turvassa lähimpien ihmisten kanssa. Se on loputonta leikkiä, jossa aina saa muuttaa mieltään ja kokeilla. Esteetikolle on ihana tunne, kun palaset loksahtavat kohdalleen ja tavarat löytävät paikkansa.
Sisustus on arjen toimivuutta, sitä että asiat ovat järjestyksessä ja ajatukset kulkevat paremmin. Monia sisustusmuutoksia edeltää jokin toiminnallinen pulma; kun et vaikkapa tiedä minne laskea avaimet talteen eteisessä, alkaa ongelman ratkaiseminen sisustuksen avulla. Pian löytyykin nätti sivupöytä, jossa on kulho avaimille ja viereen tyylikäs penkki kenkien laittamista varten. Ensi kerralla on kivempaa tulla ja lähteä.
Sosiaalisen median aikakaudella itsensä tai oman kotinsa vertaileminen muihin on helpompaa kuin koskaan. Syntyy somesisustamisen kupla, jossa tuntuu että kaikilla muilla on jotain mitä itsekin haluaisi. Että joku tietty tuote on suurikin hitti, vaikka se voi olla sitä vain muutaman sisustusbloggaajan keskuudessa, jotka muodostavat vain promillen kansasta.
Ihan vain vertailukohtana: vaikka tykkään lukea myös muotilehtiä, en yritä näyttää näyttää omassa elämässäni huippumallilta tai pohdi, miksi minulla ei ole yhtä pitkät sääret kuin heillä.
Miksi siis pitäisi tavoitella täydellistä sisustustakaan? On hyvä kysyä itseltään, muuttuvatko haaveeni trendien myötä vai jääkö joku toive mieleen kuukaudesta ja vuodesta toiseen? Toiset asiat ovat tehty ihailtaviksi ja toiset toteutettaviksi. Miettikää vaikka Villa Mairea, jonka arkkitehtuuri ja sisustus on kestänyt vuosikymmeniä trendien harjalla olematta lainkaan trendikäs. Siinä on tavoitetta.
Kotia tehdään ensisijaisesti niille ihmisille, jotka siellä asuvat. Sisustus on vain pinta, mutta paljon tärkeämpää on se, mitä kodissa tuntuu. Sisustamisessa kiehtoo sen loputtomat mahdollisuudet, joiden inspiraationa on arki ja elämä.
Kotirauha on ihan laissa säädetty oikeus ja siihen voisi lisätä myös sisustusrauhan. Ei ole oikeita tai vääriä tapoja silloin, kun asukkaat ovat tyytyväisiä. Vähemmän vertailua ja enemmän iloa siitä, mitä jo on ja mistä saa haaveilla. Silloin kun suurin murhe on pikkuisen vanhanaikainen sohva tai vääränlainen tapetti, on elämässä kaikki asiat oikein hyvin.
Muista myös:
Podcast: https://www.acast.com/designtarinoita
Facebook: www.facebook.com/ModernistiKodikas
Instagram: modernistikodikas
13 Kommentit
Naulankantaan! Hienoa pohdintaa ja oivalluksia sanoiksi puettuna. Olen viime aikoina pohtinut paljon juurikin tuota, mistä inspiraatio ja sisustaminen niin sanotusti syntyy… Ja kuten sanoit, monesti se todellakin on jokin arkinen pulma, johon koittaa keksiä ratkaisun. Kiitos Kerttu jälleen tästä ihanasta lämminhenkisestä tekstistäsi <3.
Kiitos kaunista sanoista Jutta! Piti oikein itsekin pysähtyä analysoimaan, miksi sisustaminen jaksaa kiehtoa vuodesta toiseen. Mutta elämän muuttuessa myös kodin tarpeet muuttuvat ja siksi kodinlaittaminen ja siihen liittyvät asiat jaksavat inspiroida vuodesta toiseen <3
Niinhän tämä juuri on kuin kirjoitit. Itsekin olen luonut kuplan ja halunnut sen puhki monen monta kertaa. Silti ajattelen että sisustaminen on onnellisuuden tavoittelua. Minulle se onni voi kuitenkin aivan hyvin olla 0.50 c kirppismaljakko, joka sattuu sopimaan asetelmaan. Ihan kaikkea ei rahalla saa, hyvä maku on niistä yksi. Ja mitä sitten on hyvä maku, ja kuka sen määrittää?
Juuri näin, sisustaminen eli kauniin ympäristön luominen ja kotona touhuilu saavat minutkin onnelliseksi! Hyvää makua ei voi kukaan määritellä aukottomasti ja se tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Hyvä niin!
Sulla on niin sana hallussa ❤ Kaikesta samaa mieltä, ei voi muuta sanoa kun ei ole mitään lisättävää. Hyvää viikonjatkoa!
Voi kiitokset taas ihanasta kommentista <3 Hyvää alkavaa viikonloppua!
Kauniisti kirjoitettu asiateksti. Nämä asiat tulisi muistaa jokaisen sisustusharrastajan. Pienillä muutoksilla ja kukkaroon sopivalla summalla saa sopivasti ”twistiä” tai trendikkyyttä kotiin. Kaikki ei sovi kaikille, ja on mahtavaa, kun voi nauttia kuvien kautta niin monista tyyleistä sisustaa. Ja välillä pieni ahdistus ruokkii luovuutta! 😊
Tuo taulu on aivan mielettömän ihana…..kuka sen on maalannut?
Kiitos. Aivan ihana ja niin ajankohtainen kitjoitus👏
Todella osuvia pointteja! Hyvä kirjoitus 🙂
Hyviä mietteitä 🙂 Itse olen monesti blogia kirjoittaessani miettinyt, miksi esittelisin niin tavallista pientä kotiani, josta ei löydy kalliita esineitä eikä sitä merimaisemaa. Ja kovin usein olen sortunut vertailuun ja voivotteluun, miksei minulla ole. Muistetaan olla onnellisia siitä, mitä on ja elää ja tehdä sitä omanlaista kotia. Se riittää <3
Naulan kantaan Kerttu! Olen itsekin tätä somekuplaa ajoittain pohtinut ja siitä myös kirjoittanut hiljattain.
Mitä täydellisiin sisustuskuviin tulee, täytyisi kaikkien muistaa että livenä tilat harvemmin näyttävät niin ihanilta. Esimerkiksi sisustustyynyt lattialla luovat kuvissa ihanaa tunnelmaa mutta livenä se näyttää vain siltä kuin jollain olisi jäänyt siivoaminen puolitiehen 😀
Kiitos Essi! Ja oikeassa olet, stailaus ja käsittely tekevät paljon ja taitava valokuvaaja saa todellakin kuviin ripauksen taikaa 🙂