Meidän pojan huoneen sisustus on jäänyt puolitiehen, mutta siitä ei onneksi yksivuotias piittaa. Lähinnä puuttuu kehyksiä kivoille printeille ja säilytysratkaisuja leluille. Hän nukkuu edelleen meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa. Tosin nyt kun yöt alkavat olla ehjiä, voisi harkita hänen siirtämistä myös omaan huoneeseen nukkumaan.. Toisaalta onhan se pieni tuhiseva lapsi ihana pitää siinä lähellä. Missä vaiheessa teillä on lapset siirtyneet omaan huoneeseen ja miten se meni?
Oyoyn automatto tuli meille suurella riemulla, mutta sitä ei kauaan kestänyt. Reissussa ollessani mieheni heitti sen pesukoneeseen ja nyt on värit ihan haalistuneet, tästä iso miinus. Vaikka toki pesuohje lapussa onkin, mutta silti toivoisi lasten käyttötavaroilta myös käyttökestävyyttä. Lisäksi maton materiaali on sen verran ohut, että jarrumatosta huolimatta se ei meinaa pysyä suorassa lattialla. Käytännöllisyyttä arvostavana ihmisenä en halua olla se äiti, joka koko ajan oikoo mattoja lattialla 😀
Facebookissa törmäsin suomalaisen Heidi Valkolan leikkimattoihin ja taas tapahtui pienimuotoinen sisustusihastus! Tämän maton koko on 120 x 80 cm ja siinä on myrkytön vinyylipohja. Pysyisiköhän tämä vähän paremmin paikoillaan?
Sisustuksen tämän hetken ehdoton hitti on muuten tuo Jollyroomilta saatu tiipii, siellä yksivuotias jaksaa leikkiä piilosta jokaikinen päivä. Etsinnässä on pojan huoneeseen vielä säilytyskaluste leluille ja kirjoille. Hyvä ajatus minulla siitä jo onkin, joten yritän päästä mahdollisimman pian ideasta toteutusvaiheeseen.
24 Kommentit
Olen samaa mieltä tuosta että pitäähän lastenhuoneen maton kestää kulutusta. Meillä samoin kävi H&M automatolle jonka väri haalistuivat pesussa.
Minä myös törmäsin Heidi Valkolan mattoihin ja olin ihan myyty. Ajattelin juurikin että olisi hyvin paikoillaan pysyvä ja helppo siivota. Luulen myös että sen päällä pikkuautot liikkuvat kivemmin kuin puuvillaisella ”epätasaisella”.
Just näin, lastenhuoneessa käy takuuvarmasti niitä vahinkoja, joiden takia tekstiilit pitää olla pestäviä ja kestäviä! Ja tuossa on tosiaan hankala pikkuautoja ajeluttaa.
Ihania nuo Heidin matot<3 Tuollaisesta tykkäisi meidänkin 1-vuotias!
Eikö olekin supersöpöjä!
Mistä olet hankkinut tuon muumiprintin seinälle? Tosi kiva ja olisi ihana saada jokin samanlainen oman 1v:n huoneeseen. Meillä suunnitelmissa aloittaa harjoittelu omassa huoneessa nukkumiselle lähiviikkoina. On viikkoa nuorempi kuin teidän pikkuinen.
Poika on saanut muumiprintin lahjaksi, mutta siinä lukee WSOY eli olisiko siinä johtolankaa? Katsotaan jos meillä raaskitaan siirtää omaan huoneeseen lähiaikoina, olisi ihana lueskella illalla sängyssä. Nyt pitää vaan hiipiä hiljaa pimeässä unille.
Ihania mattoja! Usein liikennematot ovat vaan kooltaan niin pieniä. Olen pitänyt lastenhuoneessakin aika isoa mattoa, kun on kuitenkin puulattiat. On vähän pehmeämpi lattialla leikkiä 🙂
Meidän 1,5 v on aika pienestä asti (6kk-) nukkunut ainakin ensimmäisen unipätkän omassa huoneessa ja omassa sängyssä. Siitä kun yöimetykset jäi pois reilun vuoden iässä, yöt siirtyikin itsestään omaan huoneeseen. Menee mielellään nukkumaan omaan sänkyyn eikä juuri koskaan herää yöllä. Ja jos herää niin se riittää että siellä käy hänet uudelleen peittelemässä, en ota viereen :).
Samoin meni esikoisen kanssa, hän pysyi myös sängyssään aamulla aina niin kauan, että tultiin hakemaan tai sanottiin, että saa nousta :D. Nyt jo 5 v. nousee toki itse kun herää ja kun on pukenut päälleen, tulee kertomaan heränneensä 😀
Olisi kyllä kiva löytää kooltaan vähän suurempi, väreltään neurtaali ja hyvin paikallaan pysyvä liikennematto! Siinäpä olisi jollekin suunnittelijalle hommia 🙂
Teillähän toimii unijärjestelyt loistavasti!
Ihan samaa mattoa olen minäkin katsellut meidän tulevaan vauvanhuoneeseen! Aivan ihanat värit, ja tosiaan pysyy varmaan jämäkämmin paikallaan. Kerrohan käyttökokemuksia, mikäli sellaisen teille kotiin kiikutat 🙂
Onnea vielä kerran teille odotukseen, ihania uutisia!
Meillä kävi OyOy:n matolle samalla lailla. Koska harmitti niin paljon niin menin ja ostin muutaman tekstiilitussin joilla väritin ne kaikki mustat kohdat uudestaan..sen jälkeen silitin ja nyt pitäisi kestää pesutkin! Tosin en ole kokeillut nyt pestä. Matto on ollut kaapissa ja otetaan esille vain autoleikkejä varten. Juuri tuon ”liruisuuden takia ei toimi yksinään lattialla. Tosin Annon Pinta-maton päälle sopii loistavasti kun saman sävyinen vaalea..
Oho, sinähän olet ollut ahkerana! En taida jaksaa alkaa värittää 🙂
Kaunis matto, mutta olen kanssa tosi pettynyt. Todella todella huonolaatuinen. Siis kerran puistelin niin päätysaumat aukesivat!!
Kahden kuukauden jälkeen meillä myös päätysaumat auenneet tuosta oyoy:n matosta. Tein reklamaation, katsotaan saanko vastinetta. Tosi pettynyt laatuun.
Tosi harmillista, niin kaunis matto ja OYOY on kuitenkin laadukas brändi!
Mistä nuo ihanat panda ja nalle printit on? 🙂
Nalle on Dom Domista Tampereelta ja panda Pics, dots and stripes-bloggaalta 🙂
Minä kanssa mietin pitkään tuon Oyoy:n automaton hankintaa, mutta juuri tuon materiaalin takia jäi ostamatta. Meillä on pojan huoneessa Ikean automatto ja se sopii ihan kivasti huoneeseen, tuo väriä ja ennen kaikkea pysyy paikoillaan 😉
Kiva kuulla, että olette olleet Ikean mattoon tyytyväisiä 🙂
Tuo Heidi Valkolan matto on ymmärtääkseni vain ohuelle muoville (vinyylille) painettu kuva, eli ei mikään varsinainen matto, jos matolla ajatellaan esim. pehmeyttä saatavan sisustukseen.
Juu totta, enemmänkin leikkialusta. Mutta voi olla, että sellainen meidän pojan huoneeseen ainakin alkuvaiheessa riittäisi.
Nätti tuo Heidin matto. Meillä emäntä menee nukkumaan omaan sänkyynsä, mutta kömpii joka yö viereen. Koska se loppuu 😀 Terveisin Univelkainen
Voi univelkainen <3 Ei ne enää teini-iässä kommi viereen…ehkä 😀
Ikealle on tullu mun mielestä uusia tosi hyvin leluille sopivia laatikoita. Juuri sellaisia joita pitkään kaipasin. Ovat valkoista kovaa ja kestävän oloista muovia, valkoisia, kannellisia, pinottavia. Ja pienempi koko on aina puolet isommasta eli niitä saa tosi kätevästi koottua pinoon.