Kirppislöytö työhuoneessa

by Kerttu

Hei ja ihanaa perjantaita!

Kerroin teille Yllättävä kirpparireissu -postauksessa kirpputorikierroksestani ja sen löydöistä. Työhuoneemme muutos on ollut jo pitkään käynnissä ja olen etsinyt oikeaa tyyliä monelta suunnalta. Huoneessa on beessi vuodesohva, joka mielestäni riiteli muun kotimme modernin sisustuksen kanssa. Koska en kuitenkaan tähän hätää ole vuodesohvaa uusimassa, piti ottaa käyttöön suunnitelma B. Ydinajatus on siis se, että ”käännä vihollinen puolellesi”. Koska isoa sohvaa ei voi piilottaa, pitää se nostaa esiin uudella tavalla. 
Olen viehättynyt moderniin tyyliin, joka ryhditetään ajan tuomalla kerrostuksellisuudella. Mustan ja valkoisen yllättävä kaveri -postauksessa ihastuin ruskean nahan tuomaan lämpöön. Pienet patinoituneet yksityiskohdat näyttivät minusta niin hienoilta, että en saanyt silmiäni irti kirpputorilla tästä: 
Aitoa nahkaa oleva rahi, jossa on krominhohtoiset jalat. Ruskea nahka on kulunut kauniisti ja sen on erittäin pehmeän tuntuinen. Aikani tuijoteltuani rahia päätin kotiuttaa sen 12 euron hintaan. Nyt se on testattu myös hyvin tasapainoiseksi huonekaluksi kolmevuotiaan kiipeily- ja hyppyharjoitusten avulla 😉
Työhuoneen uudistus on edelleen kesken ja toivottavasti tänään mieheni ehtisi kiinnittämään tauluhyllyt ja Vitran Uten Silon paikoilleen. 
Jotenkin tykkään rahista tosi paljon! Se on pikkuisen eri paria muun sisustuksen kanssa, mutta kuitenkin sulautuu joukkoon. Innostuin hulluttelemaan ja kokeilin ”paperipussimaljakkoa” tulppaaneille, lopputuloksena leikittelevä ja ei niin sliipattu -sisustus. 
Miltäpä kokonaisuus näyttää? Sopiiko mielestäsi nahkarahi ympäristöönsä ja moderniin kotiin?

Saatat pitää myös

0 Kommentti

Liisa 15 helmikuun, 2013 - 5:15 pm

Ehdottomasti tykkään rahista! Tekee tilasta paljon mielenkiintoisemman. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 helmikuun, 2013 - 6:31 pm

Kiva kuulla, että se miellyttää silmää. Ensin vierastin sitä, mutta nyt jo tykkään 🙂

Reply
zubi 15 helmikuun, 2013 - 5:19 pm

Kiva löytö ja raikas & pirteä työhuone! Mukavaista viikonloppua. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 helmikuun, 2013 - 6:31 pm

Kiitos Zubi! Kyllä siitä vielä hyvä tulee, kunhan saadaan vähän valmiimpaa. Hyvää viikonloppua sinnekin!

Reply
SanMa 15 helmikuun, 2013 - 5:44 pm

Kivasti sopii rahi tuonne. Onkohan tuo Modern Art valaisin kovin helposti särkyvää sorttia jos vertaa vaikka Tuplakuplaan? Valaisinhaaveita mielessä, mutta tulisi sellaiseen paikkaan, että pienet kädet sinne helposti pääsee 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 helmikuun, 2013 - 6:33 pm

Kiva kuulla SanMa! Ei ole mielestäni särkyväistä sorttia. Itse asiassa eilen juuri tyttö sen tuosta leikkiessään nykäisi alas, sain kyllä kopin lennosta, mutta kolina kävi. Ei käynyt kuinkaan. Ovat Tuplakuplan kanssa aika turvallisia, näin ajattelen.

Reply
Sanna InspiredByLove 15 helmikuun, 2013 - 11:04 pm

Hauska löytö!! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 16 helmikuun, 2013 - 9:51 pm

Kiitos Sanna!

Reply
KodinKulmia 16 helmikuun, 2013 - 9:49 pm

Tykkään! Täällä hakusessa konjakinvärinen pehmeä nahkarahi muuten vaaleeseen sisustukseen. vinkkejä otetaan vastaan. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 16 helmikuun, 2013 - 9:52 pm

Eikun kirppiksille vain 🙂 Ei vaan, se on kyllä niin tuuripeliä. Toivottavasti löytyy kuitenkin jostain mieleinen. Kiitos kommentistasi 🙂

Reply

Jätä kommentti