Kesäkuun kynnyksellä

by Kerttu

Parhaat onnittelut kaikille valmistuneille sekä pienille ja vähän isommillekin kesälomalaisille!

terassi-1-7

Uskomatonta, että olemme jo kesäkuun kynnyksellä! Meillä on täällä juhlasuunnitteluvaihe päällä ja valmistelut kuumana kohti pikkuisen nimijuhlia. Halusin koota vauvakuvia ensimmäiseltä parilta kuukaudelta kansioksi ja voi elämä, millaiseen sotkuun olinkaan kuvat koneellani saanut. Nyt kuitenkin sadoista kuvista on tilattu paperikuviksi noin 70. Ja taas lupasin itselleni, että nyt arkistoin kuvani pikkuisen paremmin 🙂 Millaisia kuvien arkistointijärjestelmiä teillä on käytössä?

terassi-1-13

Meillä olisi ollut tänään ylioppilasjuhlat Helsingissä, mutta koska vietimme jo viime viikonlopun siellä, emme tällä kertaa lähteneet reissaamaan. Hengessä ollaan kuitenkin vahvasti mukana sekä serkkuni että muiden tuoreiden ylioppilaiden päivässä! Olihan se aika huikea tunne painaa valkolakki päähän ja sulkea lukion ovi viimeisen kerran silloin… 15 vuotta sitten!

terassi2-1-3

Eilen roudasin Stokken tuolin sittereineen terassille ja nautin iltapäiväteen auringonpaisteessa. Terassin käyttöaste on meillä korkealla ja ajatuksena on  koristaa se juhlakäyttöön ensi viikonloppuna. Viirejä, pompomeita ja pitkät pöydät kukkineen siintävät mielessäni, katsotaan millainen on lopputulos!

terassi2-1-4

Blogin puolelle juttuja on jonossa vaikka millä mitalla, mutta ensi viikolla voi olla että joudun keskittymään juhlavalmisteluihin blogia enemmän. Jos nimittäin päiväuniaikaan rentoudun kirjoittamalla (jep, tämä on sitä kaivattua omaa aikaa!), jääävät muut hommat hoitamatta. Vaikka vauvamme nukkuu hyvin, hän käy yöunille vasta klo 23 aikaan. Ainoa järkevä teko on mennä itsekin silloin nukkumaan 🙂

terassi2-1

Juhlavalmisteluiden ohessa nolon huoneen muutosprosessi on käynnissä ja se on alkanut tyhjentämisellä. Design House Stockholmin Rock Chair etsii uutta kotia, jos kiinnostaa niin laita sähköpostia modernistikodikas @ gmail.com. Edit. TUOLI MYYTY! Meillä se on ollut sekä työhuoneessa että olohuoneessa, mutta lapsen huoneeseen se ei enää mahdu.

terassi-1-8

Aika sanoa heippa ja siirtyä päivän touhuihin! Kaikille päivänsankareille vielä kerran onnea -juhlikaahan tyylillä! Onnittelukortissamme on teksti, joka sopii paitsi valmistuneille, meille ihan jokaiselle:

”Kysymys ei ole siitä kuka antaisi sinulle luvan -vaan kuka sinua voisi estää.”

Ps.  Voit seurata blogiani Bloglovinissa / Facebookissa / Instagramissa Twitterissä / Pinterestissä.

Saatat pitää myös

2 Kommentit

Tina 30 toukokuun, 2015 - 7:26 pm

Hei, olisin kysynyt teidän ihanan terassin pinta-alaa eli minkä kokoinen se on? Itsellä suunnitteilla sijoittaa tulevan talon terassille samoja asioita kuin teillä ja tuon kokoisessa eivät ainakaan ole liian ahtaasti!

Reply
Anne Malia 30 toukokuun, 2015 - 9:44 pm

Ihana kesäinen fiilis siellä 🙂
Mä tallennan kuvan aina ulkoiselle kiintolevylle joka on kannettavassa yleensä kiinni (kun kone on aina melkein työpöydällä). En oikeastaan koskaan tallenna kuvia koneelle. Arkistoin ne ulkoiselle levylle tekemällä jokaiselle kuukaudelle oman kansion, tyyliin toukokuu15, näin on ollut jo muutamien vuosien ajan tosi kätevä löytää kuvia kun on nimennyt ne kuukauden ja vuosiluvun mukaan. Teen toki omia pienempiä kansioita eri projekteille, mutta yleiskuvat tallennan kuukausittain omiin osioihinsa. Sen systeemin käyttöönotto helpotti kummasti bloggarin elämää, vaikka onkin aika itsestäänselvä juttu. Pilviä en ole hirmusti tottunut käyttämään, vaikka itsellä sellainenkin tallennustila on. Jotenkin olen kuitenkin kokenut ulkoisen, fyysisen kovalevyn käteväksi. Suosin 500 gigan ulkoista, se kestää minulla täyttyä n. 2-vuotta. Kuulemma teranen saattaa mennä helpommin rikki kun siinä on enemmän kapasiteettia.

Reply

Jätä kommentti