Kauneus ja käytännöllisyys samassa paketissa

by Kerttu

Kaupallinen yhteistyö: Oras

Kun samaan lauseeseen yhdistetään sanat kotimaisuus, laatu, ekologisuus ja design, on minun huomioni taattu. Nyt pääsette kurkistamaan wc-tilaamme, jossa on uusi  Il Bagno Alessi Sense by Oras -älyhana, jossa yhdistyy linjakkaan moderni muotoilu sekä ympäristöä säästävä teknologia. Kun neljä vuotta sitten rakensimme taloamme, en ollut älykkäistä hanoista kuullutkaan. Uutuudet kiinnostavat aina ja nyt kun taustalla on useamman viikon käyttökokemus hanasta,  on ilo kertoa teilekin koko perheemme fiiliksiä.

Oras-1

Hana on yksinkertaisen kaunis. Veden virtaaminen käynnistetään painamalla kevyesti hanan päältä olevasta valkoisesta osasta. Perusasetuksissa vettä virtaa kuuden sekunnin ajan eli juuri sopivasti käsien huuhteluun. Jos taas halutaan vettä pidemmän aikaa, hanan päältä painetaan sekunnin ajan. Silloin vettä tulee minuutin ajan ellei hanaa suljeta manuaalisesti kevyesti koskettamalla. Veden lämpötilaa säädetään alhaalla,  oikealla puolella sijaitsevalla säätimellä.

Oras-1-3

Voisi sanoa, että älykkään hanan käyttäminen on lapsellisen helppoa. Asennuksen jälkeen kuusivuotiaamme vietti hetkisen hanan äärellä ja tuli ulos vessasta voitonriemuisena. “Mä voin kertoa teille mitä tää toimii”, hän vakuutti ja sen jälkeen opasti vanhempansa uutuushanan käyttöön kuin vanha tekijä.

Oras-1-4

Simppelin ulkonäön lisäksi parasta hanassa onkin helppokäyttöisyys.  Lapsiperheessäkään ei tarvitse jännittää, jääkö hana vahingossa valumaan tai tuleeko sieltä liian kylmää tai kuumaa vettä. Kaikki toimii eleettömän yksinkertaisesti.

oras1-1-2

Peruskäytössä vettä tulee kuusi sekuntia, eikä merkkivaloja syty. Sekunnin painalluksella voi hanan säätää valumaan minuutiksi ja sen merkiksi syttyy vihreä valo. Hanassa on myös siivousasetus eli vedentulon voi katkaista. Neljän sekunnin painalluksella päälle syttyy punainen valo ja se tarkoittaa, että vettä ei tule 20 sekuntiin.

oras1-1

Meille asennettiin myös samaan sarjaan kuuluva Smart Bidetta -käsisuihku. Etäkäytettävä Smart Bidetta toimii radiotaajuuksilla kommunikoivan ohjausyksikön avulla. Kun Smart Bidetta -käsisuihku nostetaan ripustimesta, alkaa vesi virrata hanasta. Painettaessa käsisuihkun liipaisimesta vedentulo siirtyy käsisuihkulle. Hana sulkeutuu automaattisesti, kun Bidetta-käsisuihku laitetaan takaisin ripustimeen. Ei siis tarvitse erikseen avata hanaa, jotta saa vettä bidettasta. Näppärää joka tapauksessa, mutta ehdoton ominaisuus esimerkiksi silloin, kun lavuaari on hieman kauempana wc-istuimesta.

oras2-1-2

Ohjausyksikkö sijoitettiin meillä altaan alle laatikostojen taakse. Tilaa ei ollut paljon, mutta onneksi käytettävissä olleet sentit riittivät. Bidettan radiotaajuudet tarvitsevat yhteyden ohjausyksikön ja käsihanan välille, onneksi kahden laatikon välissä on muutaman millin rako, joka on siis riittävä.

oras3-1

Jos tuntuu, että minun upeista teknisistä selostuksista et ihan saanut täyttä koppia siitä, kuinka älyhana toimii, kannattaa kurkata tämä puolen minuutin mittainen Alessi Sense by Oras -video.

oras2-1

Ja muistattehan, että tähän yhteistyöhön liittyy jännnittävä kilpailu, jossa saa äänestää vaikka joka päivä! Unelmieni kylpyhuone-postauksessa asiasta jo kerroinkin tarkemmin ja nyt kisa on saatu jo hyvään vauhtiin! Idea kisassa on yksinkertainen: mukana ovat edustajat kuudesta eri maasta. Jokainen bloggaaja on rakentanut oman Pinterest-taulun, jonka nimi on ”My Dream Bathroom”, joka siis visualisoi unelmien kylpyhuonetta. Klikkaile  osoitteeseen sense.oras.com/fi ja rullaa sivun alalaitaan. Sieltä pääset katsomaan kisaajien Pinterest – tauluja ja osoittamaan tukesi valitsemallesi bloggaajalle. Joka viikko Onnetar arpoo Alessi-tuotteita äänestäjien kesken ja kisan lopussa – kaikkien äänestäjien kesken – arvotaan vielä omavalintainen Alessi-pesuallashana! Suomen lippua voi liehuttaa kisassa äänestämällä minun Pinterest-taulua. Huh kun on jännää, sillä muiden maiden bloggaajat ovat aivan jäätävän hyviä!

Screen Shot 2015-11-09 at 13.55.52

Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia Alessi Sense by Oras -hanan ulkonäkö tai toiminnot sinussa herättää? 

Saatat pitää myös

17 Kommentit

jonna marraskuu 9, 2015 - 4:21 pm

Mistä tuollaisen linnun saa hiuspinneille?? 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 10, 2015 - 10:18 pm

Esimerkiksi osallistumalla tuohon kisaan, sillä niitä on siinä joka viikko palkintona! Kyseessä on siis Rodrigo Torresin muotoilema magneettinen Alessi Chip. Tarkoitettu klemmareille, mutta toimii loistavasti myös hiuspinneille! Rodrigo Torres on siis sama mies, joka on suunnitellut tuon postauksessa esillä olevan hanan.

Reply
Are marraskuu 9, 2015 - 5:37 pm

Tuntuu kyllä että perinteinen hana jossa on lämmönsäätö ja voimakkuus samassa kahvassa on paljon helpompi. Jopa kaks vuotias osaa sitä käyttää ja hintakin on huokeampi. Mutta mainosjuttuhan tämä olikin 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 10, 2015 - 10:20 pm

Yhteistyöjuttu joo, mutta allekirjoitan kyllä postauksen jokaisen sanan. Ja eihän se tavallinen hanakaan ole missään nimessä vaikea, mutta kyllä tämän on helpompi. Kun lämpötila on säädetty kohdalleen eli vessassa se lähes aina käsien pesua, niin ei tarvitse kuin hipaista tuosta päältä yhden kerran 🙂

Reply
Satsuma marraskuu 9, 2015 - 6:36 pm

Täälläkin huomio kiinnittyi tuohon magneetti lintuun. Mistä tuollaisia löytää? Aivan mahtava idea 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 10, 2015 - 10:20 pm

Tuo lintu on tosi hauska! Ja niitä saa esimerkiksi osallistumalla tuohon kisaan, sillä niitä on siinä joka viikko palkintona! Kyseessä on siis Rodrigo Torresin muotoilema magneettinen Alessi Chip. Tarkoitettu klemmareille, mutta toimii loistavasti myös hiuspinneille! Rodrigo Torres on siis sama mies, joka on suunnitellut tuon postauksessa esillä olevan hanan.

Reply
Karol marraskuu 9, 2015 - 9:15 pm

Vaikuttaisi ihan loistavalta hanalta, mutta ensimmäisenä tulee mieleen että pitääkö vieraille aina antaa käyttöopastus ennenkuin he aikovat mennä vessaan.. 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 10, 2015 - 10:22 pm

Ei sentään 😀 On niin helppoa kun ei tarvise kun kerran kevyesti koskettaa ja vettä tulee sopivasti 🙂 Toki jos joku haluaa laskea enemmän vettä tai vaikka jostain syystä pesee vessaa ja haluaa katkaista vedentulon, silloin saatetaan tarvita neuvoa.

Reply
S - Beauty of Life marraskuu 10, 2015 - 9:00 am

Äänestetty ;)! Kyllä on kaanista!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 10, 2015 - 10:23 pm

Kiitos S <3

Reply
Jonskuli marraskuu 10, 2015 - 6:17 pm

Tuo hanahan on hurrrrjan ihastuttava 🙂 Ja sopivan erilainen perus hanoihin nähden 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 10, 2015 - 10:23 pm

No eikös olekin! Nätti ja näppärä 🙂

Reply
Rauha Kyntäjä marraskuu 10, 2015 - 10:50 pm

hana on kyllä aivan mahtava, nyt vasta luin ja näin miten toimii 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 11, 2015 - 9:13 am

Kiitos Rauha! Hanan käyttäminen on kyllä yksinkertaista 🙂

Reply
Virpi marraskuu 11, 2015 - 12:53 pm

Hei, kaunis eleetön tila. Mutta, miksi bidee on “keskellä” seinää ja katsekorkeudella? Johto olisi riittänyt vetää se lähemmäs wc-istuinta ja sijoittaa alemmas pöntön viereen, jolloin johto ja pää olisi “piiloutunut” paremmin…Itse en korostaisi bideetä, vaikak se kai kaunis onkin 😉

Reply
Virpi marraskuu 11, 2015 - 12:55 pm

…niin ja johtokin olisi kulkenut sujuvasti lattia- ja seinäkaakelin rajaa pitkin

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas marraskuu 12, 2015 - 10:05 pm

Moi Virpi! Hyvä huomio! Ehkä tämä on vähän makuasiakin, sillä bideen paikka ei ole minua koskaan häirinnyt. Mutta nyt kun sanot, niin tokihan se olisi voinut olla sivummassakin 🙂

Reply

Jätä kommentti