Tytär on nyt 1,5 vuotta katsellut äidin sisustusvalokuvaamista. On ollut kausia, jolloin hän vähät välitti ja sitten niitä, kun hän halusi olla mukana jokaisessa kuvassa ja tietysti myös blogissa. Olen kertonut, että hän saa olla kotialbumissamme niin paljon kun haluaa, mutta blogissa julkaistaan pääasiassa sisustuskuvia. Olen myös kertonut, että äidin blogia lukee iso joukko vieraita ihmisiä. Vaikeita asioita pienelle tytölle, kun on näin isommallekin. Eikä rajaamisen tekeminen ole mitenkään helppoa ja minua monesti polttelisi kirjoitella perhe-elämästä enemmänkin. Mutta sitten palaan juurille; ehkäpä blogini lukijat eivät edes välttämättä olisi kovin kiinnostuneita aihepiirin laajentamisesta. Olen rajaukseni tehnyt ja sen hyväksi kokenut. Blogille olen antanut oman nimeni ja kasvoni.
Se oli helppo linjaus heti alusta pitäen. Koin sen jotenkin aavistuksen ammattimaisemmaksi tehdä blogia omana itsenäni, vaikka omaltakin lukulistalta löytyy monta arvostamaani anonyymiä bloggaajaa. Ei koskaan tiedä, mitä blogimaailma tuo tullessaan. Työni liittyy viestintään ja koulutukseni markkinointiin ja yrittäjyyteen. Toiminimen perustin kesällä, joten nyt saan ihan käytännössä kokea sivutoimisen yrittäjyyden ilot ja haasteet. Vaikka päivätyöni ja blogimaailma ovat kuin yö ja päivä, tukevat ne silti toinen toisiaan. Ja miten ihanaa onkaan istua illalla koneelle blogin ääreen ja antaa ajatusten virrata. Niin kevyttä!
Kun tytär katseli lastenohjelmaa, päätin ottaa uuden muutaman valokuvan uuden Glorian koti-lehden innottamana. Pian olohuoneeseen pelmahti viisivuotias: ”äiti, saanko auttaa? Saanko ottaa sinusta kuvan? ”. Eihän siinä auttanut kun antaa kamera jalustoineen tyttärelle. Hän hoksasi, miten aukosta näkee valokuvan. Kuinka tarkkaan hän kohdistikaan ja antoi minulle neuvoja! Pikkuisen otokset saattavat olla epätarkkoja ja valotuksen kanssa niin ja näin, mutta se oppimisen riemu ylitti kaikki tekniset yksityiskohdat. Sehän olisikin valtavan hienoa, jos hän alkaisi kanssani viihtymään kameran takana. Ihan tuota Canon 6D:tä ei lapselle voi antaa, mutta joku pikkupokkari voisi tukea hänen innostustaan valokuvaamiseen ja visuaalisuuteen 🙂
Nyt kommenttien kimppuun, niitä taitaa odotella taas mukava määrä. Kiitos niistä. Leppoisaa iltaa!
11 Kommentit
Ihania kuvia 😊
Kiitos paljon <3
Meillä herra 6v rakastaa kuvaamista. Miehen kanssa kuvaamme 7D:llä, mutta sitä emme ole pojan käsittelyyn antaneet. Mut kännyllä ja pokkarilla juurikin tuo ottaa kuvia ja ne ei ole mitään suinpäin räpsäistyjä, vaan hän todella miettii mitä tekee. Kännyllä hän tykkää myös muokata kuvia; tuunaa sävyjä jne.
Kännykkäkuvia meilläkin on neiti ottanut, mutta jotenkin tämä kamera sytytti ihan uuden innon! Kännykällä tosiaan on tuo muokkausmahdollisuus, sitä en ole hänelle näyttänytkään 🙂
Meillä 3-vuotias tytär innostui kuvaamisesta lomareissulla. Ensin otettiin kuvia vanhempien naamoista, mutta sitten alkoi kiinnostaa maisemat ja muut ihmiset. Hieman mietitään mitä kuvataan ja voi sitä riemua kun kuvia voi katella jälkikäteen. Meillä on iskunkestävä pokkari käytössä, joten ei tarvihe pienistä kolhuista huolehtia.
Kiva kuulla! Tuollainen iskunkestävä pokkari olisi tosi hyvä! Minkä merkkinen se teillä on?
Kauniita kuvia ja hyvää pohdintaa kirjoittelulinjauksesta 🙂
Kiitos kotilaituri 🙂
Valokuvaaminen on ihanaa ja tärkeintä mielestäni on, että kuvaan on saatu vangittua joku fiilis, joka koskettaa katsojaa. Kuva voi olla vaikka kuinka teknisesti hienosti otettu ja jättää silti katsojan kylmäksi. Tuokin ensimmäinen kuva sinusta ja koirastasi on aivan valloittava ja pieni epätarkkuus on juuri se juttu kuvassa, mikä tekee siitä erityisen. 🙂
Totta! Monesti liiasta asettelusta kärsii se luonnolllisuus ja taika. Tykkäsin myös tuosta tyttären ottamasta kuvasta <3 Kiitos paljon!
Ps. Jäin edellisen kommentin jälkeen miettimään kuka olet, jos olemme kerran tavanneet työjutuissa. Olen nyt varmasti tosi hidas, mutta en vain hoksannut 😉
Olemme tavanneet useampaankin kertaan. Ihailimme mm. eräällä työreissulla koulun seinää koristavia vanhoja ylioppilaskuvia ja mietimme, kuinka aika rientää…