Kalkkimaalia kehiin

by Kerttu
Talon rakentamiseen liittyy satoja, ellei tuhansia päätöksiä. Toiset ovat valtavan suuria, toiset minimaalisia, mutta jokainen niistä pitää tehtä, ennen kuin oma koti on valmis. Sisustukseen liittyvät päätökset lyödään lukkoon vasta viime metreillä. Itselleni kävi niin, että olin jo vähän uuvahtanut loppusuoralla päätöksien tekemiseen. Yritin tehdä ajattomia, käytännöllisiä ja visuaalisesti miellyttäviä ratkaisuita. Osa päätöksistä syntyi hetkessä intuitiolla, osaa käännettiin ja väännettiin yökaudet. Onneksi meidän projektissamme oli myös niitä päätöksiä, joiden ratkomisessa luotettiin ammattilaisten apuun. 
Meillä oli käytössä sisustussuunnittelijan palveluita lähinnä materiaalien ja sävyjen valintaan. Suunnittelija teki ehdotuksia ja me sitten parhaan osaamisen mukaan valitsimme. Kun kiintokalusteet, lattiamateriaalit, laatat sun muut kiinteämmät ratkaisut oli tehty, jäljelle jäi enää tapettien ja maalien valinta. 

Työhuoneeseen etsin pitkään miellyttävää tapettia, mutta en vain yksinkertaisesti osannut valita. Näin jälkikäteen voin todeta, että hyvä näin. Nyt olen nimittäin päättänyt, että haluan tuolle työpöytäseinälle kalkkimaalin. Tällä hetkellä seinässä on hyvin vaalea harmaa sävy. Ajattelen, että seinä voisi olla nykyistä tummempi ja vähän eläväisen näköinen. 

Kun ”mä haluun”-päätös on tehty, pitää vielä päättää, että mitä sitä tarkalleen ottaen haluaa 🙂

Helsinkiläisen lifestyle-myymälä Nougatin blogista bongasin kivan sävykartan, jonka pohjalta voi oikeaa sävyä haarukoida. Tällä hetkellä työhuoneessa on kuvista poiketen värikäs villamatto, mutta yleisilme huoneessa on kuitenkin hyvin vaalea. Kuinkahan tumman sävyn sitä uskaltaisi laittaa? Kaikki näistä harmaista näyttävät kauniilta!

Mitä mieltä olet, sopiiko tälle seinälle kalkkimaali? Mikä sävy olisi hyvä? Kaikki kokemukset kalkkimaalista otetaan innosta puhkuen vastaan!

Saatat pitää myös

38 Kommentit

Sanna InspiredByLove 19 joulukuun, 2013 - 5:20 pm

No vetäise se sama mikä meiltä löytyy eli winter primo! 🙂 Se on musta sopivan tumma. San saccaria on kaunis (meillä sängyn päädyssä), mutta aika vaalea. Tuolla löytyy kuva. p.s. älä kaada maaliämpäriä! 😀

http://interiordesignerinspiredbylove.blogspot.fi/2013/10/haaste-kotimme-kolmella-sanalla.html

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:09 pm

Kiitos Sanna, ei pöllömpi vaihtoehto! Ja yritän pysyä pystyssä sen maalitonkan kanssa 😀

Reply
Ansku 19 joulukuun, 2013 - 6:38 pm

Meillä kans on winter primo keittiön seinässä. Se on sellanen keskiharmaa sävy. Ei taita siniseen, vihreään tai violettiin. Jossain valossa saattaa pikkusen taittaa ruskeaan, mutta ei todellakaan huomattavasti. Kaks kerrosta maalasin, toisen kerroksen aika paksusti, ettei liikaa näy siveltimen vedot. Hyvä tuli!!! Tykkään!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:10 pm

Kiitos kokemuksesta! Se sävy on kyllä tosi kaunis!

Reply
Anonymous 21 joulukuun, 2013 - 1:55 am

Käyköhän tämä kalkkimaali keittiön välitilaan!?:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 joulukuun, 2013 - 4:38 pm

Hmm… nyt pitää kyllä kysyä asiaa joltain minua viisaammalta.. 😉

Reply
Peeta 19 joulukuun, 2013 - 6:51 pm

Itse valkkaisin tummimman mahdollisen :—)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:10 pm

Se alkaa kyllä houkuttaa 😉

Reply
Marjukka/Nuapurissa 19 joulukuun, 2013 - 7:03 pm

Tummin on paras! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:11 pm

Ainakin olisi kontrastia! Tykkään kyllä 🙂

Reply
elina 19 joulukuun, 2013 - 7:59 pm

Teillä on muuten niin vaaleaa voit ottaa ihan niin tumman kuin vain uskallat, tulee kivasti kontrastia. Hae kuitenkin jostain vielä oikeat värilaput niin ei tule yllätyksiä.
Mukavaa joulun odotusta!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:11 pm

Kiitos vinkistä! Ja nappaan kyllä sävylaput matkaan 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:12 pm

Ja ihanaa joulunodotusta sinnekin!

Reply
Casa Mimi 19 joulukuun, 2013 - 9:04 pm

Aika monet seinät on kalkkimaalilla tullut vedettyä 🙂 Meillä makuuhuoneessa tummin harmaa. Jostain syystä emme saaneet sitä tasaisesti ja jouduimme homman tekemään uusiksi. Tummissa sävyissä näkyykin enemmän epätasaisuutta, mikä kannattaa ottaa ehkä huomioon. Muuten mahtava väri.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:12 pm

Kiitos vinkistä! Onko kalkkimaalilla maalaaminen muuten vaikeaa hommaa?

Reply
Casa Mimi 21 joulukuun, 2013 - 1:17 am

Periaattessa ei. Ja kaikesta huolimatta haluaisin lisää. Vaikea antaa selventävää ja kattavaa vastausta kokemuksista tähän lyhennettynä. Mutta ehdottomasti suosittelen kokeilemaan😊

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 21 joulukuun, 2013 - 4:39 pm

Tekemällä oppii, eikös niin? 🙂

Reply
Anonymous 19 joulukuun, 2013 - 9:16 pm

Kaksi ylintä harmaata näyttää mun silmään hyviltä! 🙂

Heli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:13 pm

Ne ovat kyllä kauniita! Ehkä tuo ihan tummin…?

Reply
Herttarouva 19 joulukuun, 2013 - 9:41 pm

Kannattaa muistaa, että pienet palat näyttää usein tummemmilta kuin iso pinta. Innolla odotan mitä saat aikaiseksi 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:13 pm

Kiitos vinkistä Herttarouva!

Reply
Maarit 19 joulukuun, 2013 - 10:32 pm

Asiasta kymmenenteen, ihanat nuo verhot! 🙂 Saako udella mitä ja kenen mallistoa? 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:14 pm

Kiitos Maarit! Verhot on ommeltu Finlaysoni Coronna-kankaasta.

Reply
HANNA 19 joulukuun, 2013 - 10:36 pm

Mäkin valitsisin tummimman 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:15 pm

Se kyllä houkuttelee!

Reply
Suvi Tuuli 20 joulukuun, 2013 - 9:38 am

Meillä Winter Primo, tykkään ihan hirveesti, mutta astetta tai kaksi tummempi olisi ollut vieläkin parempi. Laskujen mukaan kalkkia olisi pitänyt kuvan seinään mennä vajaa 2 säkkiä, muttameillä menikin vain 1 säkki. En tiedä oltiinko liian säästäväisiä ja olisiko lopputulos ollut hiukan tummempi, jos kaikki olisi käytetty. Lopputulos on kuitenkin ihana.

http://kodinkulmia.blogspot.fi/2013/11/kuvia-uudesta-tyohuoneesta.html

Reply
Suvi Tuuli 20 joulukuun, 2013 - 9:40 am

eli san saccaria sävynä. 😀 Winter Primoa kauan suunnittelin.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:15 pm

Kiitos paljon Suvi Tuuli!

Reply
Kotina kivitalo 20 joulukuun, 2013 - 10:11 am

minäkin olen miettinyt kalkkimaalia tulevaan taloon, ehkä makkariin. Odotan innolla teidän lopputulosta! Itse olen tällä hetkellä mieltynyt tummempiin sävyihin. Meillä oli vanhassa kodissa aika vaalenharmaa tehosteseinä, mikä tuntui pliisulta. Noiden pienten värikarttojen pohjalta valintani osuisi tuohon oik.yläreunan sävyyn. Mutta kuten todettu, vaikea valita pienen mallin perusteella. Toivottavasti löydät THE sävyn, onnea projektiin!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:16 pm

Eiköhän se sävy löydy, kun vaan alkaa testaamaan 🙂 Kiitos paljon!

Reply
deliciousliving 20 joulukuun, 2013 - 9:22 pm

Tää työhuone on vaan niin hieno: toi tuoli <3, uten silo <3, tuo hyllyn päällä oleva asetelma <3 ja billyn työpöytä <3 mee like 🙂 !!! haavelein meidän työpisteeseen uutta tuolia ja juurikin tuota uten siloa.. ehkä joskus vielä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:16 pm

Voi kiitoksia paljon! <3

Reply
Mintsu 20 joulukuun, 2013 - 9:56 pm

Minä laittaisin tuon kaikkein tummimman, tulisi hieno kontrasti muuten vaalealle huoneelle mutta ei kuitenkaan liian raskas ja synkkä (esim. musta). Seinästä tulee varmasti hieno!

Pakko kysyä teidän Tenor ruokapöydän tuoleista kun kaavailleen parhailleen sellaisia meille.. Onko nahka pysynyt hyvänä vai lohkeillut/lähtenyt palasia? Oletko ollut laatuun tyytyväinen? Onko ommel mustassa tuolissa väriltään musta? (Liikkeessä ei ollut mallia ja ruskeassa tuolissa oli vaalea ommel). Suosittelisitko, plussat ja miinukset? Luin kyllä erillisen tuoli-postauksen mutta jos vielä jotain uutta hoksaat kertoa. Kiitos kovasti jos viitsit vastata! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:19 pm

Kiitos Mintsu! Tenorit on olleet nyt kaksi vuotta käytössä ja nahka on edelleen tosi hyvässä kunnossa; ei lohkeamia tai repeämiä. Meillä on mustissa tuoleissa musta tikkaus. Tuolit on helppo pyyhkiä kostealla liinalla puhtaaksi ja niissä on mukava istua. Jos oikein kaivan jotain negatiivista, niin lähinnä tyttären käyttämässä tuolissa menee murusia istuinosan ja selkänojan väliin ja niitä on hankala puhdistaa. Mutta siis suosittelen kyllä!

Reply
Anonymous 20 joulukuun, 2013 - 11:10 pm

Meillä on kalkkimaalia makuuhuoneessa ja olohuoneessa tehosteseinänä, muuten seinät valkoista. Makkarissa celadon primo, joka on lämmin ja sellainen utuinen sävy. Olkkarissa winter secco, joka on tumma harmaa. Ihania molemmat. Kuvat eivät tee oikeutta kalkkimaalille, näyttää paljon paremmalta luonnossa. Itse kävin Nougatin myymälässä tuijottelemassa kalkkimaalilla maalattuja seiniä ennen valintaa. Sieltä sai tosi hyvää palvelua, helpotti pähkäilyä. T. Tuuli

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 20 joulukuun, 2013 - 11:20 pm

Kiva kuulla, iso kiitos Tuuli! Harmi kun Nougat on vähän kaukana, mutta ehkä saan päätöksen tehtyä ilman liikkeessä vierailua.

Reply
minttu, Saa kurkistaa blogi 22 joulukuun, 2013 - 12:25 am

Juuri malaasin meidän makkarin seinän kalkkimaalilla ja tykkään kovasti! 🙂

http://saakurkistaa.blogspot.fi/2013/12/makkarin-muutos.html

Reply
Anonymous 19 helmikuun, 2014 - 7:26 pm

Maalasin eilen työhuoneen peräseinän Kalkitir Celadon Primolla. koska huone ei ainakaan näillä ilmoilla ole waltavan valoisa, oli lopputulos mielestäni kaunis mutta hieman tumma saven värinen. Tänään ostin Turun Duo Livingistä pussin väriä San Saccaria ja maalasin sillä päälle. Nyt seinä on todella kaunis vaalea kalkkinen bees, ei harmaa eikä sininen, mutta erottuu aivan riittävästi viereisistä valkoisista seinistä.
helppoa oli ja kaunis lopputulos:)

Reply

Jätä kommentti