Miten teillä on mennyt joulu? Me tulimme eilen takaisin Oulusta, jossa vietimme ihanan ja leppoisan juhlan miehen suvun kanssa. Tullessa olin viiden tunnin ajomatkasta huolimatta niin täynnä tarmoa, että purin heti kaikki laukut ja nyssäkät (voi elämä, sitä tavaran määrää). Kotiin oli taas niin mukavaa tulla, onneksi jätettiin paikat siistiin kuntoon lähtiessä. Täällä on vielä ihan täysi joulu päällä ja sain täystyrmäyksen kuusesta luopumiseenkin, joten nyt nautitaan vielä jälkimainingeista ja välipäivien tunnelmasta.
Jo ajomatkalla huokailin miehelleni, että ihanaa päästä kotiin sisustamaan. Täällä onkin jo tehty pieniä rymsteerauksia tehty, sillä uusi sohva saapui ennen joulua. Ja se on i-ha-na! Otan kunnon kuvat siitä lähiaikoina, mutta tiedättehän te, millainen ketjureaktio syntyy huonekaluhankinnasta. (Jos joku ihmettelee, mitkä liinat roikkuvat joulukuusen jalasta, niin unohdin sitten leikata mustasta kangaskassista kahvat irti. Tämä joulun pikainnovaatio osoittautui hyvinkin toimivaksi ja sain ruman kuusenjalan piiloon.)
Nyt vaan nautitaan välipäivien leppoisasta tunnelmasta. Yritän ottaa loman kannalta, mutta hoitaa kaikki rästihommat pois ja suunnitella mökkihommia ja tulevan arjen sujuvuutta. Välillä surauttelen terveellisiä smoothieita ja sitten jo nappaankin jälkkäriksi suklaata. Välipäivien välitilaa kai tämäkin.
Ja mietin, että pitäiskö piipahtaa alennusmyynneissä? Onko joku jo ehtinyt apajille?
8 Kommentit
Kiinnostuneena odottelen sohvapäivitystä :).
Sen verran ennätin tänään käydä alemyynneissä, että hain Cubuksesta sukkia ja kaulahuivin, koska siellä on kaikki miinus 30 %. Sokokselta löysin lempparihajuvettäni Cliniquen Happya miinus 40 %, koska kaikki kosmetiikan lahjapakkaukset olivat alessa. Toki sorruin sitten ostamaan samalla aleprosentilla kallista ihorasvaa, vaikken ihmevoiteisiin uskokaan :D. Kummallinen ilmiö.
Mukavia välipäiviä sinulle!
Sari N.
Sinähän teit hyviä löytöjä! Minäkin uskaltauduin lasten kanssa liikenteeseen ja muutamia täsmäostoksia tuli tehtyä. Tärkeimpänä tyttären luistimet, huomenna pääsee jäälle!
En oo koskaan ymmärtänyt, miksi kuusi pitää hankkia, jos siitä luovutaan parin päivän kuluttua aatosta…. Jouluhan jatkuu kuitenkin loppiaiseen ellei Nuutinpäivään saakka. Siis ei pahalla! 😀 Ihmettelen vaan.
Nythän sitä joulua vietellään, mutta toisaalta tulee myös tarve raikastaa, kun mennään kohti uutta vuotta. Kiire ei ole mitään siivota pois, eletään tässä hetkessä ja otetaan rennosti 🙂
Meillä joulukuusi ja koristeet saavat olla loppiaiseen. En ymmärrä sitä että ensin on yli kuukauden mittainen hehkutus joulusta ja sitten se on hetkessä ohi. Ennemminkin se joulun liian aikainen aloittaminen häiritsee. Juhlisin joulua vasta kun on sen aika ja se saa kestää pari viikkoa eli sinne loppiaiseen. Toki jouluruokia ei niin pitkään jaksa mutta se tunnelma on se minkä haluan pysyvän pidempään. 🙂
Arvaapa mikä meillä on uunissa. Kinkku! Mies halusi kuitenkin paistaa oman, kun joulu meni kyläillessä. Että kyllä täällä ainakin on vielä hyvinkin jouluiset tunnelmat 😀
Meillä tyypillisesti joulun vietto on alkanut siinä joulukuun alussa, ja päättyy uuteen vuoteen, se on jotenkin luonnollinen käännekohta. Ihan loppiaiseen asti ei jaksa joulua vietellä, mutta tuntuisi hassulta sellainen uusi vuosi, jossa ei enää joulukoristeluja olisi! 😀
Joulun hämyinen ja intiimi tunnelma kynttilöineen on ollut aivan ihana mutta kyllä jo hiljalleen kaipaan avaraa ja selkeää sisustusta, ja sitä valoa! Kuusi on siis jo omassa mielessä lähtölistalla mutta saa olla vuodenvaihteen yli 🙂 Tunnelma saa siis vielä jatkoa mutta ruuat saa jo jäädä, nyt smoothiet kehiin äkkiä..! Ja tänään taidan ajella Oulun Valkeaan 🙂