Erilaiset äidit

by Kerttu
Matkoilla olemisen yksi hyvä puoli on se, että kotiin on aina niin ihanaa palata. Matkailu saa arvostamaan omaa kotia entistäkin enemmän; pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.

Äitienpäivävalmistelut jäivät reissun vuoksi vähän viime tippaan, mutta aamusella neiti ehti piirtää kortit äidille ja mummolle. Sain kortin, jossa oli suuri prinsessalinnan kuva: taisi Disneyland tehdä aikamoisen vaikutuksen. Neljävuotias ei elämänkokemuksellaan ehkä vielä osaa suhteuttaa, millaisesta elämyksestä oli kysymys. Itselleni viimeiset päivät olivat paras äitienpäivälahja. 

Aamulla Facebook- ja Instagram-feedit täyttyivät onnentoivotuksista ja lahjakuvista. Niitä kuvia ja niiden takana olevaa onnea on ilo katsella. Samalla on hyvä muistaa, että äitienpäivä on paljon muutakin kuin punaisia ruusuja ja aamiaisia sänkyyn. Äitiys ei ole itsestäänselvyys, eikä se ole suoritus. Ja maailma osaa olla tässä suhteessa valtavan epäreilu. 

On myös äitejä, jotka saavat keittää aamukahvinsa äitienpäivänäkin ihan itse. Ero tai leskeys on murskannut unelmia, mutta eivät vähentäneet naisen arvoa äitinä. On viikonloppuäitejä, jotka näkevät   lapsiaan harvemmin tai jakavat aikansa uusperhekuvioissa. On väsyneitä äitejä, joita se maailman suurin ihme valvottaa niin, että mikään summa ei tuntuisi liian suurelta, jos sillä saisi viikon ehjät yöunet. On äitejä, jotka valvovat ja odottavat lapsiaan kotiin sydän huolesta sykkyrällä. 

On naisia, jotka ovat identiteetiltään äitejä, mutta syli on vielä tyhjä. On äitejä, jotka ovat menettäneet lapsensa. On äitejä, joiden ovikello tai puhelin ei tänään soi. On koteja, joissa on huoneita lapsille, jotka eivät ole vielä syntyneetkään. On odottavia äitejä, jotka pelkäävät ja toivovat. 

He ovat niitä äitiyden todellisia sankareita! Hyviä tapoja olla äiti on miljoonia ja taas miljoonia. Äitiys on varmasti yksi arvostelluimmista naisen rooleista. Voisimme olla pari astetta armollisempia itsellemme, toisillemme ja muistaa antaa muutaman kannustavan sanan muulloinkin kuin äitienpäivänä. Koska olemme sen arvoisia. Kaikki. 
Onnellista äitienpäivän iltaa!

Saatat pitää myös

38 Kommentit

Sanna InspiredByLove 11 toukokuun, 2014 - 7:16 pm

Hieno kirjoitus, mä täällä vaan itken! ;,-)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 9:49 pm

Voi sua ihanaa <3

Reply
Anonymous 11 toukokuun, 2014 - 7:31 pm

Mahtava kirjoitus <3
t. Merja, äiti x 2

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 9:49 pm

Lämmin kiitos Merja!

Reply
Ruut 11 toukokuun, 2014 - 7:58 pm

Olipas kiva kirjoitus! Kiva, kun pääsitte turvallisesti takas kotiin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 9:49 pm

Kiitos, kotiin on niin ihana palata!

Reply
Sara 11 toukokuun, 2014 - 8:22 pm

Hieno kirjoitus! On jotenkin virkistävää kaiken mukavankin hehkutuksen kohdalla muistaa, että äitiys ja sen herättämät tunnot voi olla hyvinkin erilaisia -ihan kuten me äiditkin olemme erilaisia. Joka äitienpäivä mietin sitäkin, että äiitys tai äitinä olo ei ole itsestäänselvyys. Varmasti tämä johtuu omista kokemuksista. Yhtä kaikki, hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:00 pm

Kiitos Sara! Ajattelen, että tälle toisellekin puolelle on hyvä antaa ajatuksia äitinpäivänä 🙂 Se ei tee kenenkään onnesta vähemmän arvoista <3

Reply
Liina / VillaILONA 11 toukokuun, 2014 - 8:43 pm

Ihanasti ja niin viisaasti kirjoitettu <3.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:21 pm

Kiitos <3

Reply
Lisa 11 toukokuun, 2014 - 9:27 pm

Viisaita sanoja, oikein hyvää äitienpäivän iltaa kaikille äideille!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:22 pm

Kiitos Lisa!

Reply
Anonymous 11 toukokuun, 2014 - 9:44 pm

Olen täysin samaa mieltä kuin yllä oleva kirjoittaja: viisaita sanoja.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:23 pm

Kiitos paljon. Ehkä pystyin kiteyttämään äitienpäivästä jotain sellaista, jota ei välttämättä kakku- ja lahjahuumassa muisteta…?

Reply
Miia/Tirviäisten elämää 11 toukokuun, 2014 - 10:24 pm

upea sanoma <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:24 pm

Kiitos Miia!

Reply
Anonymous 11 toukokuun, 2014 - 11:06 pm

Hieno ja tärkeä kirjoitus! <3 Äitinä, jonka syli oli pitkään tyhjä, ovat menneet vuodet jättäneet minuun jäljen, jonka ansiosta nykyään onnellisiin äitienpäiviin piirtyy aina pieni varjo. Mutta otan sen vastaan toivoen, että olen sen varjon ja muiston verran viisaampi, syvempi ja ymmärtäväisempi ihminen.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:25 pm

Aina eivät kaikki asiat noudata käsikirjoitusta. Jälkeenpäin voi huomata oppineensa matkalla yhtä sun toista. Onnellista, että olet nyt äiti <3

Reply
Iitu 11 toukokuun, 2014 - 11:06 pm

Niiiin totta.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:25 pm

<3

Reply
Päivi Peltotien päästä 12 toukokuun, 2014 - 12:05 am

Kaunis kirjoitus ❤️ Ja olen niin samaa mieltä. Omat lapsettomuusvuodet pitävät hyvin mielessä sen, että äitiys on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Ja meitä äitejä on tosiaan niin monenlaisia. Eikä aina edes tarvitse olla äiti ollakseen jollekin lapselle rakas ja tärkeä – myös päiväkodin tai vaikkapa naapurin tädillä voi olla lapselle sellainen merkitys, että se ei koskaan unohdu.

Aurinkoista viikkoa Kerttu : )

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:26 pm

Olet niin oikeassa! Sinun kirjoituksesi kosketti minua <3

Reply
Katriina / Hetkiä -blogi 12 toukokuun, 2014 - 7:45 am

<3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:27 pm

<3

Reply
Sanna 12 toukokuun, 2014 - 10:00 am

Niin kaunis teksti 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:27 pm

<3

Reply
Secret 12 toukokuun, 2014 - 10:02 am

Hienosti kirjoitettu huomioiden kaikkia! Muistan viime vuodelta, että silloinkin kirjoitit aiheesta ja se on jäänyt mieleeni vahvasti. Muistelen sitä useasti vuodessa:) kiitos!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:28 pm

Taidan kirjoittaa tästä ikuisesti, näkökulmia kun riittää vaikka elämän loppuun saakka <3 Kiitos itsellesi!

Reply
Suski 12 toukokuun, 2014 - 11:05 am

ihana ihana ihana kirjotus! :’)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:28 pm

Kiitos Suski!

Reply
Kati / Villa Valko 12 toukokuun, 2014 - 11:43 am

Todella ihana kirjoitus, äitiys ei tosiaan ole itsestäänselvyys eikä kaikilla samanlainen, <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:28 pm

Kiitos Kati! <3

Reply
Jutta// Projekti Verkaranta 12 toukokuun, 2014 - 2:12 pm

Pysäytit tekstilläsi. Kiitos. Ja totta jokainen sana. <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 toukokuun, 2014 - 10:29 pm

Kiitos Jutta <3

Reply
Anonymous 13 toukokuun, 2014 - 7:35 pm

Lämmin kiitos, Kerttu, että muistat myös meidät ”toisenlaiset” äidit, jotka emme ole perinteisessä mielessä äitejä! Kirjoituksesi kosketti. Iloitsen jokaisen äidin äitienpäiväonnesta, vaikka en samaa voi itse kokea!

t. Satuliisa

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 19 toukokuun, 2014 - 9:33 am

<3

Reply
Anna / Rocky Road 14 toukokuun, 2014 - 9:32 am

Kaunis, koskettava kirjoitus. Niin totta joka sana.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 19 toukokuun, 2014 - 9:33 am

Kiitos <3

Reply

Jätä kommentti